Mitäs sää? - Varustelusta sananen

Sää on ollut vähän punainen vaate koirakeskusteluissa. Jos haluat hämmentää soppaa ja saada aikaan bolemiikkia, voit aloittaa keskustelun koirien säänkestävyydestä, pukemisesta ja sääolojen vaikutuksesta koirien liikuntaan. Koska "eihän mikään koira tarvitse mitään vaatteita, ihan naurettavaa!" ja "Meillä ei sateella liikuta mihinkään, kun koirat ei halua" ja vielä "Ei mikään koira sateeseen sula!".

Fanny juoksi ensimmäisissä maastokisoissaan maaliskuussa. Ennen kisoja kuulin monesta suunnasta ihmettelyä, että kuinka koirat voivat muka olla juoksukunnossa näin aikaisin? Eihän kenenkään koira voi olla lihaksessa nyt! Ai ei? Tämä oli minulle uutta informaatiota.

Juoksukunto. Ilmeisesti minä olen vähän pihalla näistä asioista, koska minulla ei käynyt pienessä mielessäkään, ettäkö Fanny EI olisi kunnossa - juoksukunnossa tai missään muussakaan kunnossa. Toki rotuja on erilaisia ja kaikkiin ei päde samat säännöt, mutta jos mietin asiaa rhodesiankoiran kannalta, niin omat koirani ovat lähes samassa kunnossa vuodenajasta riippumatta. Emme lopeta liikuntaa talvella, emmekä syksyllä. Emme edes vähennä sitä. Huono sää ei ole ollut koskaan minulle este ulkoilulle ja olenkin vähän sitä mieltä, että sää on monesti - ei aina- asennekysymys ja ennen kaikkea PUKEUTUMISkysymys. Tästä päästään taas siihen minun neuroosiini koirien liikuttamisesta, eli en missään nimessä syylllistä niitä jotka muuten liikuttavat koiransa hyvin, mutta sadepäivinä satunnaisesti vetävät vaan peittoa päälle ja huilailevat sisällä - minä vain en kykene siihen. Se minun ymmärrykseeni ei mahdu, että lähes poikkeuksetta huono sää = lepopäivä, lyhyen lenkin päivä tjsp. Tuota noudattamalla meillä ei pahemmin olisi kesäkuussa lenkkeilty.

Tässä kirjoituksessa liikuntaneuroosini on aika pieni tekijä, koska minä olen sen verran päästäni vajaa, että nautin huonostakin säästä. Kaatosade, viima, tuisku, räntä - ei haittaa. Luonto on parhaimmillaan aina. Ainoat ilmat jotka ihan oikeasti rajoittavat liikkumista meidän taloudessa ovat ukonilma, kova pakkanen (lukema tippuu alle -20c') ja helle. Yksi muukin asia tosin rajoittaa myös liikkumistamme, eikä sitä vastaan voi pukeutua: hirvikärpäset. Kaikissa muissa olosuhteissa me liikumme lähes normaalisti, ellei täysin normaalisti. Meillä siis pyritään siihen, että sää vaikuttaa ulkoiluun mahdollisimman vähän.

Ihan ilman suunnittelua, varustelua ja vaivannäköä jokasään ulkoilu ei onnistu. Minä panostan itselläni kunnon kuoriasuun. Vettä hyvin pitävät housut, vaelluskengät/hyvät kumisaappaat ja kunnon vesitiivis kuoritakki - näillä pärjää aika lailla koko syksyn-kevään. Alle vaan lisää, jos tarve vaatii ja kovilla pakkasilla toppaa ylle. Kuljin alkuun vuosia milloin missäkin tossuissa ja housuissa aina lahkeet ja sukat märkinä. Takkikaan ei ollut kovin vesitiivis, ihan softshellillä mentiin. Kun viimeinen satsasin kunnon tamineisiin, muuttui koko ulkoilukokemus erilaiseksi. Märkä maasto, sadekeli ja loska eivät haittaa mitään, kun itse pysyy kuivana ja lämpimänä. Sitä ei edes tajua mikä merkitys omalla mukavuudella on, ennen kuin sen pääsee kokemaan. Se märkien ja kylmien jalkojen lämmittely lenkin jälkeen ei ollutkaan mikään pakollinen riitti.

Koirilla varustusta riittää joka tassulle. Sadetakit on molemmilla, kahdetkin. Kylmempään märkään keliin löytyy Hurtan fleecepusakkaa, joka kestää vettä, mutta myös lämmittää. Oikein märkä ja oikein kylmä keli vaatii kahden em. yhdistämistä tai Hööksin sateenkestävät kevyttopan pukemista. Pakkasille löytyy toppaa jos jonkinlaista, mutta myös Janutexin täyspitkän korkealla kauluksella varustetut fleecehaalarit. Huippuostos! Pakkasella haalari toimii yksinkin, mutta kun huidellaan parissakympissä, heitän päälle vielä toppaloimen. Haalari pitää paitsi mahan ja jalat lämpimänä, mutta myös estää lumen pääsyn koiran iholle. Lumi ei pääse trikoisesta korkeasta kauluksesta sisälle pukuun, joten koira pysyy lämpimänä myös umpihangessa kirmatessaan - tämä on iso plussa, kun olet tottunut kaivelemaan nyrkin kokoisia lumikönttejä koirien toppamantteleiden mahakappaleen ja koiran välistä! Vaatteita on varmasti liikaakin ja vähemmälläkin pärjäisi, mutta ilman ei. Rhodesiankoira ei sula sateeseen, mutta se pääsääntöisesti nauttii ulkoilusta takkiin totuttuaan paljon enemmän, jos suurin osa koirasta pysyy kuivana. Kuran ja hiekan määrä sisällä vähenee noin 80%, kun se jää sadetakin mahakappaleeseen koiran sijasta. Pakkasella rhodesiankoira tarvitsee takin, tästä ei mielestäni voi edes keskustella. Se missä asteessa kukakin koiralleen takin selkään laittaa riippuu omistajasta ja koirasta - fiksu omistaja osaa lukea koiraa ja tietää perstuntumalta koska koiralla pitää olla takki niskassa. Takki suojaa viimalta, kylmältä, vilustumiselta ja turhilta lihasjumeilta. Kukapa viihtyisi kauan ulkona, jos kylmä tunkee luihin ja ytimiin? Rhodesiankoira on lämpimän maan koira jolla ei ole pohjavillaa ja tämä pitää ottaa huomioon koiraa harkitessa.

Mitä tulee liikkumiseen, niin Suomen neljä vuodenaikaa järjestävät kyllä ajoittain haastetta! Oikein kovilla pakkasilla teemme useita lyhyitä lenkkejä, käymme parkkihallin lämmössä treenaamassa ja piilottelemme nameja sisälle. Oikein kovilla helteillä käymme uimassa ja lutraamassa rantavedessä. Helteillä liikunta on aika vähäistä muuten, eli koirat saavat käristää itseään pihalla. Kun lunta on paljon, teemme umpihankilenkkejä jos metsäteitä ei ole aurattu. Ukonilmalla emme liiku, silloin kyllä pidetään sadetta visusti sisällä. Koirat siis ihan äärisääolosuhteita lukuunottamatta liikkuvat ja touhuavat jokseenkin normaalisti, joten mitään radikaalia romahdusta ei talvellakaan kunnossa tapahdu. Pitkäjalkaisina koirina rhodet pomppivat lumihangessa kyllä eteenpäin, enkä estele niiden menoa liukkaallakaan - koira saa itse huolehtia omasta pystyssä pysymisestään ja vauhtinsa säätelystä. Tietenkään en lähde juoksuttamaan koiria peilijäälle, se nyt on itsestäänselvää.

Pimeys on yksi ulkoiluun aika olennaisesti vaikuttava asia, joka kyllä tuo haasteensa normaalia arkityötä tekevälle ihmiselle. Pahimpaan aikaan koko päivänä ei pääse lenkille valoisaan aikaan. Tätä huomioiden tilasin viime keväänä ammattilaiskäyttöön suunnitellun otsalampun, jossa on mieletön valoteho ja hyvä akku. Koirille heijastintakit- ja pannat päälle ja eikun pellolle tai metsään! Toki paikat täytyy valita pimeys huomioonottaen, mutta pimeys ei varsinaisesti estä lenkkeilyä. Minulle ulkoilmafriikillekin alkaa olla jo haastetta siinä, kun maa on musta ja pimeys makaa ympärillä kuin musta viitta. Silloin saattaa meidänkin lenkit lyhentyä, kunnes taas saadaan lunta ja valoa.

Kaiken tämän paasauksen keskeltä jos yrittää poimia niitä pääkohtia (onnea vaan!), niin itse ehkä tiivistäisin asian näin:

1. Kun koiran perusliikunta on kunnossa, ei se kuole satunnaisiin sään takia pidettäviin lepopäiviin

2. Säätilaa ei kuitenkaan voi mielestäni pitää kuin harvoin syypäänä pidempiaikaiseen passiivisuuteen ulkoilussa

3. Rhodesiankoira tarvitsee tiettyjä vaatekappaleita pärjätäkseen täällä pohjolassa - varaudu tähän rotua harkitessasi

4. Jos säätila on haasteellinen, pyrin varustamaan itseni ja koirani mahdollisimman hyvin ja/tai keksimään korvaavaa toimintaa

5. Nauttikaa ulkoilusta :)