keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Masentava marraskuu

No on ilmoja pidellyt, ei voi muuta sanoa. Piha on rallatettu mutavelliksi ja metsään ei ehdi valoisaan aikaan. Aina sitä unohtaa kuinka mälsää aikaa syksy pahimmillaan on ja todellisuus sitten iskee naamaan kuin märkä rätti. Minulle syksy on kaikista mieluisin vuodenaika, mutta vain se valoisa ja kaunis osa syksystä, eli elo-lokakuu. Nyt tämä marraskuun masennuskeli onkin ihan omaa luokkaansa, hyi hyi hyi.

Tänään näköjään saamme nähdä pilkahduksen valoilmiöstä, jota auringoksikin kutsutaan! Vautsi, ehdin jo melkein unohtaa mikä se on kaiken tämän sumun ja sateen keskellä. Nyt vaan ikkunan eteen ja ulos imemään kaikki viimeisetkin  D vitamiinit ja energiat. Voi lumi, tule jo!

Meillä elämä on rullannut oikein mukavasti. Koirat ovat tyytyväisiä eloonsa ja oloonsa, eikä mitään vastoinkäymisiä ole ollut. Treffannut olemme Esmeä ja Polkkaa, joista jälkimmäinen oli vähän nyreissään Fannystä. Esmen kanssa Fanny oli kuin paita ja peppu, mutta Polkka selvästi vähän oudoksui taklaavaa jättiläistä, josta pursuaa nuoruuden kahjoutta joka solusta. No, lämpeni se Poksukin viimein ja ihan mukavat hiekkakuopparallatukset saatiin aikaan.


(c) Riikkis

Fannysta ja Herosta on kehkeytynyt varsin tiivis parivaljakko, joka kimppalenkeilläkin touhuaa täysin "me" hengessä. Me mennään, me leikitään ja me juostaan. Sisällä nukutaan pää toisen päällä ja ollaan kaikin puolin ihan bestiksiä joka asiassa paitsi ruoassa, sitä ei kumpikaan jaa -edes parhaista parhaimman kaverin kanssa.

Kovasti odottelen Heron MH kuvauksen tulosten tippumista koiranettiin, jotta pääsen kirjoittelemaan siitä oman postauksen! En nimittäin löydä sitä paperiversiota mistään. Toinen mitä odotan kovasti on Eviran raportti Numasta. Onpahan jotakin mitä odottaa.




(c) Riikkis

(c) Riikkis

2 kommenttia:

  1. Tää marraskuu on ollu toden totta raastavaa! Surkeaa keliä toisen perään ja valoisat päivät on todellakin harvassa. Toivotaan että lunta tulisi pian! Ja innolla ootellaan teidän postausta luonnetestistä, niitä on aina kiva lukea :)!

    VastaaPoista