sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ridgeback Open Show

Lauantaina köröttelimme Orimattilan Hurttahallille RR Open Showhun. Koiria oli ilmoitettu n. 60, joten vilinää ja vilskettä oli luvassa. Ulkomuototuomarina oli Marina Markio, mutta sertejä ei jaettu kisan "epävirallisuuden" vuoksi. Tällä kertaa myös Hilla pääsi mukaan, koska jossakin hetkellisessä mielenhäiriössä olin ilmoittanut molemmat. Hillalle tämä oli siis ensimmäinen julkinen kaapista tuleminen näyttelyiden merkeissä, edes mätsärissä ei olla käyty pyörimässä tuon puskakoiran kanssa. Harrastusten merkeissä onneksi on tottunut vilinään, mutta kaikessa laajuudessaan tämä oli Hillalle aivan uusi juttu.

Turhaan hermoilin (taas), sillä Hilla käyttäytyi ihan mallikkaasti! Pientä laukantynkää ja kolmiloikkaa se tarjoli juostessa, mutta muuten oikein hyvä debyytti kehissä! Hillalle tuloksena EH, mikä jo itsessään oli enemmän kuin uskalsin toivoa. Hero käyttäytyi mahdollisimman kakaramaisesti kaikki odotteluajat, ruopi maata, ulisi, hyppi ja meuhusi. Kehässä onneksi Hero saa aina koottua itsensä, ja käytös on lähes moitteetonta. Tosin kyllä kakarallakin eksyi pari laukka-askelta juoksujen lomaan, mutta eipä meitä haittaa, ainakin saa lennokkaan vaikutelman ;) Heron voitti junnu-urokset ollen siis ERI1, SA ja PU2!! Upea juttu, PU2 oli PU:n verran enemmän kuin uskalsin edes toivoa!

Kaikenkaikkiaan oli todella kiva päivä, aurinko paistoi, koirilla oli mukavaa ja ihmiset huippuja. Kiitos ihanasta päivästä, ja onnea voittajille! ROP oli Malozi Fahamika, VSP Tarujen Uwayo.

 Hero
"Erinomaista tyyppiä. Ikäisekseen hyvä pää, jossa kallo-osa ei saa paljoa voimistua. Kuono voisi olla pidempi. Hyvä kaula ja säkä. Hyvä rintakehä. Eturinta voisi olla selvempi. Sopiva luusto. Hyvät rungon mittasuhteet. Tasapainoinen kokonaisuus. Liikkuu hyvin. Oikea ridge"

Hilla
"Hyväntyyppinen. Pää saisi olla hieman pidempi kauttaaltaan. Hyvät silmät. Hyvä kaula ja säkä. Pysty olkavarsi. Pysty välikämmen. Riittävä rinnan syvyys. Aavistuksen pitkä lanneosa. Jyrkkä lantio. Voisi liikkua pidemmällä askeleella. Oikea ridge"

Hero

maanantai 24. lokakuuta 2011

Mummin&Mumpan hoivissa

Jep, toinen mummi on mummi, toinen mumppa. Eli suomeksi koirat olivat hoidossa Ruotsinreissumme ajan, Hero omalla äidilläni (mummi) ja Hilla anopilla (mumppa). Hyvin oli menny, ja näköjään koirillakin oli ikävä toisiaan.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Uusei kaverei

Peltoriennot Liisan + Vuman&Kerkon kanssa :)

Vauhdista ei ainakaan ole puutetta!

Pthyi!

Kaunis Vuma

Heron uusi rakkaus :)

Juostessa ei ehdi riidellä ;)

Tärähtäneet poijjat

Pojilla oli pientä kähinää..Loppujen lopuksi Kerkko meni autoon, ettei isompaa päässyt syntymään

Syksy on täällä

lauantai 8. lokakuuta 2011

Koiramainen muotishow

Ei, en ajatellut ottaa kuvia kaikista ihkuista jutskista mitä meidän koirilla on, vaan esitellä hiukan niitä varusteita, jotka on meillä hyväksi havaittu. Laitan myös koot esille, joten jollekulle saattaa ehkä olla apua kuvista&kokotiedoista omalle koiralle tuotteita mallatessa :)


Takit

Hurtta, sademantteli.



Koko: Meillä sekä Herolla, että Hillalla koko 65, Herolla melkein saisi olla 70. Istuu hyvin, suojaa mahaa kuraroiskeilta, suojaa reidet hyvin sekä kestää retuutusta ja riehuntaa. Ehjinä pysyneet metsässä riehumisista, hampailla roikkumisesta ja muusta rajusta aktiviteetista huolimatta.




Fleecemantteli, Hööks Showmaster. Koko: 70




Välikelitakiksi tilatut fleecet, jotka istuvat ihan kohtuullisen hyvin. Ovat kuitenkin niin heppoista fleeceä, että ensimmäisen käyttökerran jälkeen Hillan takissa oli Heron jäljiltä kaksi reikää, ja jalkaremmi irti... Huoh.

Toppamantteli, ToppaPomppa



 
 Koko: 70  On hiukan iso Herolle, vatsakappaletta pitää lyhentää jotta pissat ei mene takin sisälle;) Lämmin ja omaan silmään hyvännäköinen. Istuu hyvin, ja on painava = lämmin.



Hurtta, fleecemantteli.




Sateen- ja tuulenkestävä, istuu hyvin ja kestää retuutukset. Miinusta pakkasella todella sähköistyvästä kankaasta. Helppo pukea, kunhan koirat malttavat olla sen hetken paikallaan. Koko Hillalla 65, Herolla 70.





Fleecevälimantteli ala Anoppi





Anoppi ompeli viime talven pakkasille koirille "välipuvut" paksusta fleecestä. Ovat hurjan lämpimät ja suojaavat reidetkin hyvin. Mallia hän otti ihan normaalimanttelista, mutta pyysin reisikappaleet pidemmiksi, jotta isot lihakset pysyvät paremmin lämpimänä. Aivan loistavat kapistukset, ja esim. Hurtan fleecemanttelin alla ollessaan takaavat lämpimät olot koiralle. Ei kaikkea tarvitse kaupasta ostaa :)

Pantoja yms. myöhemmin, tänään pelkkä takkishow ;)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tuulos, Ryhmänäyttely 2.10

Olen hukannut kamerapiuhan, joten valokuvia näyttelystä ei tipu tällä kertaa. Vuorossa oli pitkän näyttelytauon jälkeen Tuuloksen ryhmis, ja odotukset ei kesän H:n jälkeen kovin korkealla olleet. Herokaan ei ole pahemmin näyttelyitä treenaillut, joten odotin pienoista katastrofia. Eipä tarvinnut pelätä, vaan Hero hoiti homman konkarin tavoin! Poju nautti touhusta ihan valtavasti, heitti leikiksi aina välillä ja oli kaikin puolin hyväntuulinen ja reipas esiintyjä. Tuomarikin sanoi, että "Minä olen kyllä nyt aivan ihastunut tähän sinun koiraasi", niin minäkin ;)




Tulos: ERI1, SA, PU1, SERT, ROP! Mahtipoika! :)

Nyt on kaksi sertiä siis kasassa, ja tarvitaan vuosi lisää ikää + 1 serti valioitumiseen. Sitä odotellessa ;) Isossa ryhmäkehässä ei enää menestystä herunut, mutta se ei päivää pilannut lainkaan. Hyvä mieli jäi kaikin puolin päivästä, eritoten Heron innokkaasta mielialasta ja esiintymisestä. Hero mitattiin kehässä, ja korkeudeksi saatiin 66cm. Eli strategiset mitat ovat 66cm ja 38 kg.

Arvostelu:

"Sopivan kokoinen. Oikeat mittasuhteet. Raamikas nuori uros. Oikealinjainen pää.Hyvä selkä, lanne ja lantio. Erinomainen rintakehän muoto ja pituus. Riittävä eturinta. Erinomainen raajojen luusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät käpälät. Hyvät liikkeet. Kaunis väri. Ridge ok"

lauantai 1. lokakuuta 2011

Kummallisten kuvien tokotreenit

Nappasin vielä koirat anopin lainakirppuun (oma farkku oli muualla), ja suuntasimme tokokentälle keskenämme pöljäilemään. Treeneiksi niitä ei voinut kutsua hyvällä tahdollakaan, sillä mitään järkevää ei saatu kyllä aikaiseksi. Heron kanssa hiukan kertailtiin näyttelyjuttuja huomista ryhmistä varten ja pientä tokoiluakin tehtiin, mutta mielenkiinto oli lähinnä kentän hajuissa.. Pöh.

Hilla oli sen sijaan taas innoissaan ja olisi tehnyt mielellään hommia, mutta minulla taas ei sittenkään olleet fiilikset kohdillaan. Hiukan treenailtiin, mutta lähdettiin kohtuu nopeasti kotiin. Kun itsellä on sellainen fiilis, että ärsyyntyy pienestä samantien ja muutenkin on kärsimätön ja tympeä fiilis (syy?), niin on parempi jättää treeni lyhyeen. Lopuksi leikittiin ja heiteltiin lihapullia, jottei jäisi koirille huono fiilis treeneistä. Jotenkin tuntuu, että lauantait menevät työviikosta toipumiseen, eikä itse ole missään kovin hyvässä vireessä ennen kuin vasta sunnuntaina.. Vaadin lisää vapaapäiviä. Ugh.

Kuvistakin tuli ihan kummallisia, yhdessäkin on vain Hillan naama...??


Hyvin mahtuu, sanoo Hilla!


Luoksetuloa ala Hero

Tällä kertaa yli, eikä ympäri

Öh?

Paikallaanmakuuta

Kirpeä syysaamu

Herolla alkoi aamulla aika käydä pitkäksi (ja nälkä kurnia ja energia pursuta) klo 8.10, joten eikun ylös, vaikka olisi emäntää ehkä nukuttanut vieläkin. Herolla on pitkälle hiottu väsytystaktiikka, joka sisältää vienoa piipitystä, pussailua ja ei-niin-hienovaraista vihjailua makkarin oven luona. Saanen huomauttaa, että koiriamme ei ole ovenavauslahjoilla siunattu, vaan ne itkevät surkeina puoliksi auki olevan makkarin oven edessä. Yleensä en nouse vaikka koirat tanssisivat sambaa aamulla, mutta upea auringonpaiste houkutteli nousemaan vällyjen välistä syysaamua ihmettelemään.

Niinkuin Ansa ja Oiva lastenohjelmassa aikanaan lallatti, niin kannatti herätä!

Mbwasimba Mbwajike Azima, Hilla 3,5v

Nuija & Tosi Nuija


Lenkkimaaston maisemia

Sarjassamme mitäköhän tässä tapahtuu?

Lihapullajälki

Freesi emäntä. Not.

Hero

Olen onnistunut hukkaamaan kameran siirtopiuhan, joten pahoittelen surkeaa kännykameralaatua. Kunhan piuha löytyy, paranee kuvanlaatukin hiukan... Jos joku ihmettelee Heron korvaa, niin siinä on haava joka ei ota parantuakseen, siksi side-teippi-viritys.

Aurinkoista syyslauantaita kaikille! :)