sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Maalaisen viikko-ohjelma

Ajattelin pitää yhdestä viikosta liikunnallista koirapäiväkirjaa.Vaiko koirallista liikuntapäiväkirjaa? Vai onko se sittenkin päiväkirja koirien liikunnasta? Oli mikä oli, niin tilannehan oli kuluvan viikon osalta se, että kävin Tuuloksesta töissä edelleen Töölössä. Työmatkaan upposi siis reilu 1,5h/suunta. Kuluva viikko oli kuitenkin (luojan kiitos) viimeinen Helsingissä ramppaamisviikko, koska huomenna aloitan uudessa työssä, jossa työmatka on aika lailla pyöreät 20min suuntaansa.Ihan koko viikosta en jaksanut kirjaa pitää, mutta tässä osa viikosta.

Ei varmaan kannata kahta kertaa miettiä, että olenko lyhenevästä työmatkasta hiukan innoissani...?

Toinen syy siihen miksi halusin pitää päiväkirjaa ja seurata lenkkejä Sportstrackerilla on se, että sitä helposti lenkkeilee sen lenkin kun jaksaa ja ajattelee, että olin sen noin tunnin. Todellisuudessa kun alkaa kellottaa lenkkejään, niin "noin tunti" saattaa olla mitä tahansa 35-75min välillä. Tämän viikon kokeilun seurauksena tajusin konkreettisesti sen, kuinka paljon pitkä työmatkani verottaa liikunnan määrää koirilla. Täytyy tehdä keväämmällä uusi viikkoseuranta, kun olen taas palannut normaaliin arkeen ja 20min työmatkaan!

Anyhow, tässä Helsinki-viikon liikuntapäiväkirjaa:


Maanantai

Aamu: Kello soi klo 05. Koirien ja itsensä pukeminen, otsalampun etsintä ja ovesta ulos klo 5:10. Lenkki remmissä tietä pitkin 20min ja lopuksi omalla pihalla namien etsintää 10min. Aamupala koirille (Brit Care nappulaa ja lohiöljyä) ja töihin starttaus klo 6:15

Iltapäivä: Noin kello 15:30 mieheni käyttää koirat 10 min remmipissalenkillä (olen näköjään lahjakas keksimään koira-aiheisia muka-yhdyssanoja)

Ilta: Raahaudun töistä kotiin ja ovella olen 17:30. Pukemisen ja pienen hengähdystauon jälkeen ulkona noin klo 18:00. Lenkki metsässä ja peltoteitä, koirat irti noin 10min. Lenkin pituus näytti olevan 3,47km ja kesto 45min ja rapiat. Matka ei päätä huimaa, mutta sen 10min seisoin metsässä lähinnä paikallani, kun koirat rallattelivat ympärilllä. Ilma oli märkä, pimeä ja sumuinen, joten metsälenkki ei innostanut koiria eikä emäntää.


Ilta vol 2: Kello 20:30 iltalenkki remmissä noin 10min ja pihalla namien etsintää 10min. Koirille iltapala (Brit Care nappula + lihaisa makkara)

Päivän saldo: Lenkkeilyä 1h 25min + pihalla aivojumppaa 20min = 1h45min aktivointia ulkona. 


Tiistai

Aamu: Samat kuviot kuin maanantaina alkutoimien suhteen, lenkki yhteensä tiellä ja metsässä 30min, josta irti viitisen minuttia. Jostakin syystä molemmat koirat olivat varsin fleguja lenkillä, joten irti eivät olleet kauaa, koska meno oli vetelää.. Valuttiin hajulta toiselle, eikä merkkiäkään riehumisesta. Hölkkäsin koirien kanssa viitisen minuttia, jotta sain niiden jalkoihin edes jotain vipinää. Aamupalat nokan eteen ja töihin starttaus 6:20.

Iltapäivä: Miehen kanssa lenkki 10min

Ilta: Lenkki lumisessa metsässä, koirat irti lähes koko lenkin ajan. Matkallisesti ei kovin pitkä, mutta tarvoimme umpihangessa metsässä. Märässä loskalumessa jaksoimme kahlata 47min. Odottelen todella valoisampia päiviä, kun illallakin pääsee kunnon lenkille ilman otsalamppua. Jos ei olisi ollut pilkkopimeää ja lumisadetta = näkyvyys nolla, niin olisin ehdottomasti halunnut tehdä pidemmän lenkin syvemmälle metsään, koska koirat olivat innokkaita ja itselläkin oli reipas fiilis.



Ilta vol2: Remmilenkki pellonlaitaa ja tietä pitkin 20min

Päivän saldo: Lenkkeilyä 1h 47min 


Keskiviikko

Aamu: Reipastahtinen aamulenkki remmissä 32min.


Päivä: Miehen kanssa 10min remmissä

Ilta: Lorvailulenkki metsässä reilu 47min. Matkallisesti tynkä, ajallisesti ja riehullisesti rikkaampi.

Ilta vol 2: Remmilenkki 15min.

Päivän saldo: Liikuntaa 1h 44min


Torstaina ja Perjantaina suhteellisen samanlaista, tosin päivälenkki hiukan pidempi.

Lauantai:

Aamu: Lenkki metsässä vapaana 40 min
Päivä: Lenkki metsässä vapaana 1h10min (5km)
Ilta: Remmilenkki 20min

Liikuntaa: 2h 10min.


3 kommenttia:

  1. Kiva lukea teidän lenkkitottunuksista! Sä varmaan muuten osaisit vastata, että minkä kokoinen kevythäkki on urosrhodelle sopivan kokoinen? (Näyttelyihin ym. tapahtumiin). Meille on pian kotiutumassa oma rhontti ja yritän katsastaa hyviä tarjouksia jo myöskin näyttelyhäkeistä :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Onnea tulevasta rontista :)! Kevythäkki saa olla ISO. Melkein mitä isompi, sen parempi ;) Meidän häkki on autotallissa säilössä enkä pääse nyt mittaamaan, mutta antaakseni mittakaavaa: Meidän ex häkki oli 104,2 x 73,7 x 71,1 cm ja sinne meni yksi rhode vallan mainiosti, kaksi ahtamalla. Nyt meillä on tuosta vielä suurempi, koska käyttöä on kahdelle aina aika-ajoin :) Eli tuo koko on ainakin hyvä, hiukan pienempikin menettelee. Isompi parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, täällä jo malttamattomana odotetaan! :) ja kiitos tiedosta!

      Poista