keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Miksi sinä käyt täällä? Mitä toivot blogilta?

Viisi vuotta bloggausta takana ja olen varmaan kertonut itsestäni ja elukoistani lähes kaiken. Ruudun toinen puoli on minulle aika iso musta aukko, koska itse ajattelen kirjoittelevani näitä juttuja lähinnä omaksi ilokseni. Googlen kävijälaskuri kuitenkin lyö välillä ällikällä ja ajoittain saan lukijoilta todella ilahduttavia kommentteja - ihana saada kasvot tai edes nimi jollekulle, joka kirjoituksiani lukee.

Koska olen lähinnä kirjoittanut itselleni "päiväkirjaa", en ole suuremmin ottanut huomioon esimerkiksi sitä, mitä minulta toivottaisiin. Kun kuitenkin tätä minun tajunnanvirtaani silmäilee moni muukin, niin kysyisinkin:

Mitä sinä haluaisit lisää? Mistä aiheista haluat kuulla enemmän? Vai onko tämä hyvä nyt?
Kovin suuria äkkiliikkeitä en tule blogissani tekemään, koska tämä on minun tyyliseni blogi, jossa kirjoittelen siitä mikä minua kiinnostaa. Kuitenkin jonkinlaisia aihealueita koskevia toiveita jne voisin ottaa vastaan.

Todellisuudessahan vain murto-osa tarinoista ja sattumuksista päätyy blogiin. Esimerkiksi koirien ruokinnasta, varusteista, treeneistä jne en ole näemmä hirvittävän paljoa kirjoitellut. Meidän facebook-sivulle päivittelen useamman kerran viikossa pieniä juttuja kuvien kera, koska mielestäni blogiin on vähän hassua postata jotakin yhtä kuvaa muutaman rivin kuvatekstillä. Vai onko?

Kiinnostaako enemmän teoreettinen, pohdiskelevampi ote (esim Levon merkitys- tekstit) vai arjen ja harrastusten tilannekatsaukset? Vai molemmat sopivassa suhteessa?

Jos saan udella, niin kuinka moni Fannyn pentuja odottava meitä seuraa? Käsittääkseni ainakin yksi tai kaksi alustavan varauksen tehnyttä täällä piipahtaa aika-ajoin? Olisi mukava tietää! :-)

t. Kyselyikäinen Nea

9 kommenttia:

  1. Täällä on yksi Fannyn pentuja kuumeisesti odottava 😉 itseasiassa olen lukenut lähes jokaisen blogitekstisi kun rhodesiankoiran hankintaa suunniteltiin kaiken muun valtavan intenet informaation lisäksi. 😃Pakko on sanoa että todella ihana blogi, monet hymyt se on huulille saanut kuten myös välillä kyyneleitä silmiin. Kaikkea hyvää teidän koko porukalle ja Fannylle loppuraskauteen. :)

    -Krista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista kommentista! Ja kehuista, ne lämmittävät sydäntä todella paljon! Toivotaan isoa pentutoimitusta, vaan ei liian isoa... Fanny on meinaan niin iso, että toivottavasti ei ihan kauhia määrä sieltä putkahda maailmaan.. Toivottavasti saatte pennun ja sitten ollaan ainakin yhteyksissä - haluan ehdottomasti kuulla kuulumisia :)!

      Poista
    2. Juu kuvista päätellen voipi "muutama" pentunen olla tulossa :) Kaikenlisäksi nämä helteet tekee yhden jos toisenkin olon tukalaksi, saatika vielä kun joutuisi kanniskelemaan pentutoimitusta mukana. Mikäli meille pentu kotiutuu saat ehdottomasti kuulumiset (tässähän saattaa vielä itseäkin puraista blogikärpänen ;) Ja eipä tuo välimatkakaan treffailua meidän puolesta estä, asustellaan Vantaalla ja autolla sitä mukavasti pääsee treffailemaan! :)
      -Krista

      Poista
  2. Täällä tämä Hämppylinnalainen pentujen odottaja :) Voin allekirjoittaa myös kaiken, mitä Krista oli ensimmäisessä tekstissään kirjoittanut, eli kaikki oli blogista luettu jo ennen rhontin harkintaa. Nyt vaan tuntuu siltä, että Fannyn raskaus kestää ikuisesti :D .....odottavan aika on niiiiiiiiiiiin pitkä! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pentuja on sopiva määrä, vaikka Fanny hieman valaalta näyttääkin ;)
    - Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Ja onnea odotukseen, toivottavasti tulee teillekin sopiva penneli!! :)

      Poista
  3. Täällä kanssa odotellaan Fannyn pentuja ja on mukava lukea Nean blogia <3

    Terkuin Sari Nakkilasta

    VastaaPoista
  4. Hei. Ja kappas vaan, meitähän on muitakin. Myös meidän perhe odottelee pentua kovasti. Ja täältä on lueskeltu pahimpaan kuumeeseen. Ja varmasti myös jatkossakin.

    Terveisiä
    Mikko, Riikka ja Jalmari
    -Naantali-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja tervetuloa rhodesiankoirien pariin :-)!

      Poista