Eilen iltapäivällä kävimme Jonin mukana kaupassa. Meiltä kävelee kaupalle noin viitisen minuttia (aikuisten vauhtia, mutta 10 min vauvavauhtia), joten se oli ihan sopivan mittainen tutkimusretki. Minulla oli Hero kuonopannassa ja Numa sai osan matkaa kävellä itse ja osan kannoin vielä helposti väsähtävää koiralasta. Odoteltiin kaupan pihalla Jonia ja ihmeteltiin ihmisiä, autoja ja elämänmenoa :) Herolla en muuten enää käytä lainkaan kuonopantaa, mutta näillä vauvalenkeillä kun kannan Numaa ison osan, koen turvallisemmaksi pitää Heron pannassa, jossa se ei saa riekuttua yhtään. Alueella kun vilisee jäniksiä, peuroja ja fasaaneja (oravista puhumattakaan), voi ylläri odottaa minkä nurkan takana tahansa.
 |
| Yksi kantopalvelu kiitos, mun varpaita palelee |
 |
| Iso ja pieni lenkillä |
Toinen yö meni huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Luojan kiitos, sillä olin aivan kuollut illalla nukkumaan mennessä, ja niin oli Numakin. Herokin taisi olla jokseenkin kuollut, mutta lähinnä närkästyksestä ja epätoivosta (jääkö tuo piraija ihan oikeasti meille, siis oikeesti?). Numa herästi kolmen jälkeen vikisemään, mutta tällä kertaa se tuntui olevan lähinnä seurausta myllerryksestä mahassa. Numa kitisi ja vaihtoi asentoa jatkuvasti ja maha mourusi niin, että sen kuuli todella selvästi. Pienen lohduttelun jälkeen nukuttiin viiteen. Viiden aikaan kävimme ulkona, riekuttiin leluilla ja nautittiin aamupala, jonka jälkeen mentiinkin takaisin nukkumaan. Numa nukkui muun porukan mukana vielä kuudesta yli kahdeksaan, aivan mahtavaa! Emännänkin olo on jokseenkin enemmän ihmismäinen, kun unta on saanut jokseenkin riittävästi.
Tänä aamuna pakkasin Numalle neuleen ja takin päälle ja nappasin Heron kuonopantaan, ja suuntasimme Varikonniemen puistoon seikkailemaan. Numa jo tutuksi tulleeseen tapaansa kitisi ison osan matkasta (mä en jaksa kävellä, maa on märkää yäk, tassuja palelee, kanna mamma), mutta kannustuksen ja Heron ajoittaisten myötämielisten innostamisten saattelemana jaksoi kakara kävellä itse ihan mukavan pätkän. Suurimman osan matkasta toki kannan, mutta kun päästään rauhalliselle polulle, saa neliveto kyllä hoitaa itse itsensä eteenpäin.
 |
| Leikkimistä harjoitellaan kovasti. Hero miettii kuinka olla satuttamatta pientä ja pieni miettii, kuin saisi parhaimman otteen Heron hännästä tai huulesta |
 |
| Uuuh mikä iihana heiluva häntä! Juuri sopiva pienille hampailleni! |
Muuten, Numa osaa jo nimensä! :) En tiedä mikä on osaamista ja mikä pelkkää äänenpainon tunnistamista, mutta tulopäivästä lähtien olen ydistänyt ruokailun ja muut kutsutilanteet "Numa":an ja napannut välillä turvotettuja nappuloita ja tehnyt "luoksetuloharjoituksia", joten nyt meillä on pikkukoira, joka lähes sataprosenttisesti viilettää kutsusta paikalle. Helpottaa huomattavasti!
Olemme jo hieman aloittaneet yksinoloharjoituksen niin, että päivällä laitan Numan aitaukseensa ja touhuilen sen näköpiirissä hetken jotakin. Huuto on kyllä kova, mutta heti kun koira hiljenee ja menee maate/istuu, se pääsee aitauksesta pois. Pätkät ovat olleet ihan muutamien minuttien mittaisia, mutta onneksi meillä on minun ensi viikon lomani aikaa pidentää aikaa. Olen yrittänyt sisäistää Tuire Kaimion "Pennun kasvatus" - kirjan oppeja yksinolon harjoitteluun, mutta hiukan soveltaen. Numa myös mielellään nukkuisi jaloissani (kovalla lattialla) kun istun tietokoneella ruokapöydän ääressä, mutta olen sen aina ohjannut metrin päässä sijaitsevalle pedille, jotta se oppisi olemaan hiukan etäälläkin ajoittain. Hienosti on mennyt ja syvän huokauksen ja marinan sekoituksella se rojahtaa pedille, josta se tuijottaa minua syyttävästi ennen kuin simahtaa ;)
 |
| Ai nukkua? Miksi? En viitti! |
 |
| Isona minista tulee hortonomi. Tää on hei voikukka. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti