torstai 31. heinäkuuta 2014

Varustekirjoitusta täydennetty ja jäsennelty paremmin

Minulta pyydettiin vasrustekirjoitusta lainaan julkaistavaksi, joten tein siitä puhtaaksi kirjoitetun version. Liitin sen aiemman tekstin päälle, joten nyt Asiaa varustelusta vol 2 on paranneltu ja täydennetty :)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Asiaa varustelusta vol2: Miten pukea koira?


Asiaa varustelusta: Miten pukea koira?

Kun perheeseen saapuu ensimmäinen rhodesiankoira tai mikä tahansa muu lyhytkarvainen pukemista vaativa koira, voi takkiostostelun pohjattomaan suohon eksyä välillä pahemman kerran. Mitä, miksi, mikä koko, mikä merkki, mistä....

Tuttuja tunteita, joten tässä kirjoituksessa hiukan avaan oman näkemykseni pohjalta tätä viidakkoa.

Lähdetään siitä mitä rhodesiankoira (sovella järkeä käyttäen muihinkin lyhytkarvaisiin rotuihin) oikeasti tarvitsee. Nyt yritän pitää kielen keskellä suuta, tökkiä samalla pursuavaa takkikaappiani kiinni ja pitäytyä ainoastaan niissä "needs" ei "wants" ostoksissa.

TALVI

Rhodesiankoira tarvitsee ainakin ja vähintään yhden kunnollisen talvitakin. Jos et muuta osta, osta kunnollinen takki pakkaskelejä ajatellen. Kun valitset talvitakkia, mieti muutamia seikkoja ennen ostopäätöstä:

1.       Paksuus / lämpö. Kunnon pakkasilla takissa saa olla täytettä. Mitään Michelin-ukkoja koirista ei tarvitse tehdä, mutta jonkinlainen toppa takissa kannattaa olla, eli pelkkä ohut fleecetakki ei kovimmilla pakkasilla riitä. Useimmilla valtamerkeillä on "talvimantteli" -nimikkeellä takkeja, ja nämä ovat yleensä päteviä lämmön puolesta pakkaskeleillä. Vapaana liikkuessaan koira pysyy paremmin lämpimänä kuin remmissä ollessaan, tämä kannattaa huomioida pukiessa

2.       Leikkaus ja malli. Jotta suuret lihakset pysyvät lämpiminä, takin tulisi suojata lavat ja reidet. Valitettavasti esimerkiksi Rukan ja Hurtan (vanhemmat mallit) suojaavat kyllä reidet, mutta eivät lapoja

3.       Heijastimet! Näitä voi toki tarvittaessa ommella lisää. Monista urheiluliikkeistä saa ostaa myös heijastinteippiä.

4.       Käyttötarkoitus: Kestääkö vettä? Tuulta?

5.       Kiinnitysmekanismi ja pukeminen. Tarrat väsyvät usein ajan saatossa ja tarrakiinnitys edessä saattaa aueta kovemmassa menossa. Mitä enemmän takissa on lahjetta ja vetoketjuja, sitä hitaampi se on pukea.


Tässä Hurtan vanhempaa mallia oleva talvimantteli. Takki on muuten ihan ok, mutta kuten kuvasta näkee, jäävät koiran lavat vaille suojaa. Kovemmilla pakkasilla laittaisin tämän takin alle ohuemman takin, joka suojaa lavat



Yläkuvassa oleva takki on Hurtan lämpömanttelin vanhempaa mallia. Plussaa annan hyvistä heijastimista ja kohtalaisen hyvästä lämpöarvosta, mutta lapojen paljaaksi jättäminen ja rimpulat jalkalenkit saavat miinusta. Tätä olen käyttänyt koirilla, kun pakkasta on maksimissaan noin -15'c. Ihan kelpo perustakki, joka pitää myös hiukan vettä. Käytettynä liikkuu paljon myös tämän mallin edeltäjää, jossa leikkaus on lähes sama. Heijastimet ja pintakangas ovat vanhemmassa mallissa kuitenkin hiukan huonommat, mutta muuten se on edullinen ja asiansa ajava talvimantteli. Hurtan tätä ”uudempaa vanhempaa” manttelimallia saa edelleen liikkeistä (ainakin Musti ja Mirri ja Peten koiratarvike), ja käytettynä näitä myydään paljon. Esimerkiksi Peten koiratarvikkeessa Hurtta talvimanttelin hinta rhodekoossa 62,90e/takki. Meillä molemmilla koirilla on käytössä koko 70, Hillalla oli käytössä koko 65.


Kokemuksia yleisimmistä merkeistä

Hurtta

Hurtan mallisto on uudistunut, eikä minulla ole uudemmista takeista pahemmin kokemusta. Takit näyttävät kuitenkin käytännöllisiltä ja fiksuilta, joten uskoisin niiden olevan oikein päteviä. Parannuksia on tehty esimerkiksi (vanhaan mantteliin nähden) uuteen Ultimate lämpötakkiin, joka suojaa talvimanttelista poiketen myös lavat.

Pääsääntöisesti aikuiselle rhodesiankoiralle sopivat koot ovat 65 nartut -70 urokset, mutta myös isompia ja pienempiä yksilöitä toki löytyy. Hurtan vanhemmissa mantteleissa lapojen suojaamattomuus on miinusta, mutta muuten takit ovat laadultaan ja käytettävyydeltään ihan keskitasoa ja sopivat perustakiksi mainiosti.

Tutustu takkeihin Hurtan sivuilla: http://www.hurtta.com/FI

Pomppa

Pomppa on toinen Suomalainen takkivalmistaja ja rankkaisin sen kyllä tässä taistossa Hurtan edelle. Toki edelleen kokemukseni Hurtan uudesta mallistosta on nolla. Pompan heikkous on jalkalenkkien puute, mutta ne voi toki ommella kiinni jälkikäteenkin. Pomppa istuu Hurttaa paremmin, mutta tämähän joissain tapauksissa riippuu koiran mallista. Pomppa suojaa niin lavat kuin reidetkin erinomaisesti, plussaa myös korkeasta kauluksesta. Miinuksena mainittakoon, että jos takki ei ole kunnolla napakasti kiinni, se saattaa pyöriä koiran päällä jalkalenkkien puuttuessa.

Toppa Pomppa on todella lämmin kovien pakkasten takki. Perus Pomppa on passeli pikkupakkasista noin -15 asti ja Toppa sitten siitä eteenpäin. Sade Pompasta minulla ei ole kokemusta, mutta jos se noudattaa samaa linjaa kuin perus ja toppa, on sekin varmasti hintansa väärti. Meillä on käytössä toppa- ja perusmallit.

Pompan korkea kaulus suojaa viimalta ja tuiskulta, mutta umpihangessa kauluksen alaosa toimii lumelle mainiona kouruna suoraan koiran ja vatsakappaleen väliin. Pompan mallistossa ainakin meille on hiukan päänvaivaa aiheuttanut vatsakappaleen pituus: Herolle vatsakappaletta piti hiukan lyhentää, jotta pissasuihku osuisi takin ulkopuolelle, eikä suoraan vatsakappaleesta sisälle.

Pomppaa saa Pompan omasta nettikaupasta Pomppa - koiranvaatteet (jossa samalla voi käydä lueskelemassa enemmän takeista) ja joistakin lemmikkieläinliikkeistä. Ainakin Faunatar myy pomppaa hyllystä ja Peten koiratarvike netissä. Pompan sivuilla on myös ohje koon valitsemiseen.



Kuvassa ToppaPomppa. Helteellä.



Hintaa Pompan omassa kaupassa takeilla on: Perus: 74,90, Toppa: 79,90 ja Sade: 69,90. Hinnat katsottu koon 70 mukaan. Meillä molemmilla koirilla on koko 70, mutta osa uroksista käyttää kokoa 75 ja osalle nartuista taas 65 on sopiva.

Nice to know: Pomppaa käytettynä ostaessa törmää usein rapinapomppiin. Rapinapompassa pintamateriaali on ”viallinen”, eli se kovettuu kovemmilla pakkasilla rapisevaksi ja jäykäksi. Käytännössä ominaisuudesta ei ole välttämättä kovin suurta haittaa, mutta takki istuu hiukan jäykemmin ja saattaa pönöttää takaa hiukan hassusti kovemmilla pakkasilla. Pesu käyttäen runsaasti huuhteluainetta saattaa hiukan helpottaa rapinaa.

JANUTEX-haalari
Harkitsin pitkään mittatilaushaalarin tilaamista, mutta siinäpä ostos joka kannatti! Janutex on hiljattain vaihtanut omistajaa ja ompelijaa, joten puhun nyt entisen omistajan kätten työstä. Uusi on toivottavasti yhtä pätevä!

Halusin haalarin siitä syystä, että meillä liikutaan paljon umpihangessa ja kovimmilla pakkasilla koirat palelevat pelkän takin kanssa. Kun pakkasta on reilu -20 ja siihen lisätään napakka tuuli, ei pelkkä mantteli pidä koiraa lämpimänä kovinkaan pitkään. Umpihankiongelma taas liittyy siihen, että lumi pääsee avonaisten manttelien kauluksesta koiran mahan ja vatsakappaleen väliin.
Haalari on täydellinen! Tilasin sen korkealla trikookauluksella, jonka saa tarvittaessa vedettyä korvienkin yli "hupuksi". Ei paljon pakkanen koirien mahaa ja jalkoja nipistellyt, kun haalaria talvella testattiin. Suosittelen! Pukeminen on toki hiukan työlästä, mutta palkitsee tuloksella. Kovimmilla pakkasilla ja tuulella haalarin päälle kannattaa laittaa vielä mantteli, mutta tuuleton pakkaskeli taittuu pelkällä haalarillakin.

Hintaa rhodekokoisella (70) haalarilla oli 65e + 6e korkeasta kauluksesta. Haalari tehdään koiran mittojen mukaan!

Fanny ja iloinen poseeraus. Päällä Janutexia.


KEVÄT JA SYKSY (ja vähän kesäkin)

Nyt ollaan siellä harmaalla alueella, jossa koiran vaatteiden akuutti tarvitseminen ja niiden pukemisen haluaminen hämärtyvät ajoittain. Minä puen koiriani ehkä liikaakin, myönnän sen nyt suoraan ääneen. Kuitenkin mielestäni rhodesiankoira tarvitsee -kyllä, tarvitsee- sadetakin ja olisi hyvä olla olemassa välikelitakki, ellei parikin. Perustelut? Tässä muutama:
Onko sinulla kivaa ulkona, kun olet litimärkä sateesta, tuulee kylmästi ja vilu hiipii selkäpiitä pitkin? Ei minullakaan, eikä taatusti myöskään koiralla. Lämmin kesäsade ei mielestäni vaadi takkia, mutta takilla saadaan silloinkin suojattua koira kastumiselta = kotona ei haise märkä koira, lattiat pysyvät puhtaampina ja kura jää vatsakappaleeseen. Sadetakkia mielestäni oikeasti tarvitaan kevään, syksyn ja talven kylmillä sateilla, etenkin jos ulkoillaan pidempään. Rhodesiankoira pohjavillattomana koirana kastuu aika nopeasti läpi ihoon saakka, joten kylmällä ilmalla likomärkänä ulkoilu voi pidemmän päälle aiheuttaa jumituksia lihaksissa, vilustumista ja muita ikäviä yllätyksiä. Pieni sade ja liikkeessä pysyvät koira ei ole ongelma, mutta paikallaan oleva, remmissä töpöttävä märkä ja viluinen koira nollakelin alijäähtyneen veden pieksämänä on jo hiukan eri asia.
Välikelitakkeja suosittelen, mutta jos haluat pitää takkivalikoiman minimalistisena, pärjäät ilmankin. Kerron miksi meillä on välikausitakkeja ja välikelitakkeja ja mitä niiden ostossa kannattaa huomioida:
Välikausi/välikelitakilla tarkoitan takkia, jolla on jonkinlaista lämpöarvoa ja se pitää vettä edes hiukan. Aikavälillä syksy-kevät on useimmiten iso osa ajasta sellaista "semi" keliä, eli ei nyt sada eikä ole kova pakkanenkaan, mutta on kostean kylmää, koleaa ja ikävää. Jokainen meistä tietää sen tympeän -4c kelin, sopivasti vihmoo lumentapaista, tuulee ja tympäisee. Sadetakillakin pärjää jo ihan kivasti, mutta etenkin remmilenkeille heitän niskaan Hurtan fleecepusakan tai esimerkiksi Hööksin vedenkestävän manttelin, jossa ei ole toppatäytettä.
Kun lämpötila heiluu siinä -10 asteessa, on paksu toppamantteli vähän vielä liikaa ja sademantteli liian vähän: välikelitakki - jos tarvitsee. Jos on lämmin auringonpaiste keväällä ja ollaan reippaalla riehulenkillä, ei välttämättä tarvitse takkia lainkaan. Näissä tilanteissa kannattaa herätellä itsestään se pieni Pekka Pouta ja havainnoida säätilaa. Tuuli, sade, ilmankosteus, pakkasen purevuus ja muut pikku nyanssit voivat muuttaa samat celsiusasteet moneksi. Pue koirasi sen mukaan.
Ota huomioon myös itse koira: Onko se viluinen? Vanha koira palelee helpommin, samoin pentu. Onko koiralla lihasjumeja tai taipumusta saada niitä? Onko kylmällä kelillä tarkoitus riehuttaa koiria ja sitten paistaa vaikka makkarat nuotiolla: koira riehuu itsensä lämpimäksi, jonka jälkeen se kököttää pakkasessa paikallaan tunnin? Minä käytän nyrkkisääntönä sitä, että jos olen epävarma siitä tarvitseeko koira jossakin kelissä takkia, puen takin. Ylihysteerinen en ole, mutta olen joitakin kertoja tehnyt myös sen virheen, että ”siinä ja siinä” –kelillä takki on jäänyt kotiin ja koirasta on nähnyt, että olo ei ole mukava. Takin saa aina pois, mutta kotoa sitä voi olla hankala noutaa kesken aktiviteettien.
Ihmisilläkin käytännöllinen kerrospukeutuminen soveltuu myös koiriin. Päällä olevan paksumman takin voi kovempitempoisen aktiviteetin ajaksi napata pois ja heittää taas takaisin, kun meno rauhoittuu

Hurtan vanhemman malliston fleecepusakoita saa edelleen joistakin netti/kivijalkakaupoista ja niitäkin liikkuu käytettynä todella paljon. Suosittelen, koska se on hyvin heijastettu, pitää vettä ja tuulta ja on suhteellisen helppo pukea. Miinusta sähköistyvästä kankaasta ja hajoilevista kiristysmekanismeista. Pusakka on myös helppo heittää esimerkiksi kovilla pakkasilla talvimanttelin alle ja umpinainen etuosa lyhyine lahkeineen suojaa lumeltakin. Hurtan uusissakin malleissa lienee vastaava, tai lähes vastaavanlainen tuote.
Pusakassa Fannylla ja Herolla koko 70, Hilla (pienempi narttu) käytti kokoa 65.


Hurtan vanhanmallinen fleecepusakka

HÖÖKS

Hiukan edullisempaa takkivalikoimaa kannattaa silmäillä hevostarvikeliike Hööksistä. Meillä on käytössä parit Showmasterin takit. Usein leikkaus on hyvä, takki pitää vettä ja on vielä kivannäköinenkin. Kannattaa tutustua valikoimaan! Esimerkiksi Showmasterin vedenpitävä ei-topattu, mutta hiukan lämmittävä Forest Showmaster maksaa 25e/takki. Laatu vaikuttaa ihan hyvältä, etenkin hintaan nähden. Kokoa takeissa on molemmilla 75, mutta Herolle koko 70 olisi ollut passelimpi.

Hööks, Showmaster. Malli Forest Showmaster.


Weatherbeeta ja Back on Track

Weatherbeetan takkeja meillä on ollut pari kappaletta. Kyseisissä takeissa ei ollut lainkaan heijastimia (karvalakkiversio?) ja mahakiinnitys oli tarralla. Kyseisen merkin muista malleista en osaa sen suurempia viisauksia sanoa, mutta jos tämän merkin takkeja tilaa, kannattaa varmistaa heijastimien ja kiinnityksen tilanne.
Back on Track on erikoistakki, joka lämmittää koiran lihaksia ja elvyttää verenkiertoa. Suora lainaus Back On Track Suomi –sivustolta: Welltex-kankaaseen sulautettu keramiikka heijastaa ruumiinlämpöä takaisin infrapuna-aaltoina - energiamuoto joka lisää hyvinvointia suojan alaisella alueella. Lihakseen heijastuva lämpö vähentää lihasjännityksiä ja lisää verenkiertoa jolloin palautuminen nopeutuu.
Takki on todella kätevä ennen ja jälkeen suoritusten (maastojuoksu, agility jne) ja se on helpottanut myös monien jumeihin taipuvaisten koirien oloa. Tutustu takkiin tarkemmin: http://www.backontrack.com/fi/back-on-track/

SADETAKIT
Meillä on Rukka Stream Herolla (peruja Hillalta, jolle koko 65 oli sopiva) Herolle se on aavistuksen pieni), Hurtan Lifeguardeja (koko 70) ja Hurtan vanhemman malliston sadetakkeja. Näistä mikään ei ole sadetakkisuunnittelun riemuvoitto, mutta ajavat asiansa kohtalaisesti. Rukassa huppu on turha lisähärpäke, joka tippuu matkasta milloin minnekin. Huppu ei myöskään oikein suojaa kunnolla päätä, vaan jää päälaen puoleen väliin. Hurtta lifeguard on (meidän kokemustemme pohjalta arvioituna) suorastaan kammottava: pyörii päällä eikä suojaa mahaa + etuosan tarrakiinnitys pettää kovemmassa menossa, ja Herolla onkin hupskeikkaa sadetakin sijasta lannevaate. Vanhemman Hurtan jalkalenkit hajoavat nopeasti + sade pääsee valumaan niskaa pitkin sisälle, mutta näistä kolmesta se on kyllä tehtävässään paras. Lifeguardille kuitenkin superiso plussa hyvistä heijastimista!
Jos nyt lähtisin sadetakkiostoksille, tilaisin todennäköisesti takit Hööksiltä tai Pompalta. Vatsakappale - muista tämä jos et muuta muista: sadetakissa pitää olla vatsakappale. Siihen jää se vesi ja kura, joka muuten tulee sisälle.

PENTU

Kun pentu tulee taloon, tekisi mieli ostaa kaikki kaupat tyhjiksi sopivista takeista –varmuuden vuoksi. Sitä haluaa suojella pientä koiranalkua niin viimalta, märältä kuin kaikelta maailman pahuudeltakin. Maltti on valttia, älä osta uutta, ellet saa hyvää alennusta tai löydä tarjousta. Facebookissa on useampikin koirakirpputori, huuto.net on hyvä apaja, rotuyhdistyksen keskustelupalstallakin käy (laiskasti) kauppa, tori.fi on olemassa. Pieni pentu kasvaa niin rivakkaa kyytiä, että kannattaa ostaa käytettyä, jos haluaa säästää pennosiaan. Pennun käytössä takit myös kokevat välillä kovia, joten en suosittele satsaamaan kalliisiin takkeihin pentuaikana, ellei halua hakata päätään seinään :)

Minulla on ollut syyspentuja ja hyödyllisin ostos on ollut neulepusero. Sen turvin pieni on päässyt viileinä aamuina ja iltoina hyvin pissalle ilman vilunväreitä. Pari neuletta muutaman koon välillä kattaa pitkälle, mutta kylmemmillä ilmoilla ja pidemmillä ulkoluilla päälle on laitettu takki. Pentu vilustuu helpommin ja se kannattaa pitää lämpimänä. Sokerista niitä ei kuitenkaan ole tehty, eli lämmin syyspäivä, lyhyt pihapissa jne. ei välttämättä takkia kaipaa lainkaan.

Heron pentuaikoina tilasin Lejerikistä läjän takkeja parin koon välein. Kun takin hinta on 12e, raaskii niitä ostaa muutaman. Takeissa oli säätövaraa edessä (tarra) ja ohut kangasvuori. Ne pitävät hiukan sadetta ja pitävät kyllä alkusyksyn ajan ainakin lämpimänä. Tilasin muistaakseni koot 25cm, 35cm ja 45cm. Sitten siirryin lämpimämpiin takkeihin, vaikka toki neuleen kanssa pärjäisi Lejerikilläkin ihan mukavasti myös pakkasella. Pahimmassa kasvuvaiheessa yhden takin käyttöikä oli viikon-kaksi, joten kannattaa suosiolla jättää arvokkaampien takkien ostaminen siihen, kun pennun voimakkain kasvupyrähdys laimenee.

Usein lemmikkieläinliikkeiden alekopista löytää pienelle pennulle neuleita ja takkeja, joten suosittelen tekemään ratsian lähialueen liikkeisiin!

MUISTAKAA MYÖS HEIJASTINTUOTTEET NIIN PENNUILLA, KUIN AIKUISILLAKIN! Heijastinliivi, heijastinpanta ja takissa hyvät heijastimet. Tätä ei voi liikaa korostaa! Tällä saralla voisi sanoa, että mitä enempi sen parempi.

 

Nauttikaa ulkoilusta! J!


Pikku-Hero ja neule

Varustekirjoitus tulossa!

Nooran kommentista intoutuneena ajattelin viikonlopun aikana tehdä ihan oman tekstin varusteista kuvineen ja kokoineen. Siitä koiran pukemisesta vielä kysymysmerkkinä olevat voivat ehkä saada vinkkejä :) Eli tulossa on!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Mitäs sää? - Varustelusta sananen

Sää on ollut vähän punainen vaate koirakeskusteluissa. Jos haluat hämmentää soppaa ja saada aikaan bolemiikkia, voit aloittaa keskustelun koirien säänkestävyydestä, pukemisesta ja sääolojen vaikutuksesta koirien liikuntaan. Koska "eihän mikään koira tarvitse mitään vaatteita, ihan naurettavaa!" ja "Meillä ei sateella liikuta mihinkään, kun koirat ei halua" ja vielä "Ei mikään koira sateeseen sula!".

Fanny juoksi ensimmäisissä maastokisoissaan maaliskuussa. Ennen kisoja kuulin monesta suunnasta ihmettelyä, että kuinka koirat voivat muka olla juoksukunnossa näin aikaisin? Eihän kenenkään koira voi olla lihaksessa nyt! Ai ei? Tämä oli minulle uutta informaatiota.

Juoksukunto. Ilmeisesti minä olen vähän pihalla näistä asioista, koska minulla ei käynyt pienessä mielessäkään, ettäkö Fanny EI olisi kunnossa - juoksukunnossa tai missään muussakaan kunnossa. Toki rotuja on erilaisia ja kaikkiin ei päde samat säännöt, mutta jos mietin asiaa rhodesiankoiran kannalta, niin omat koirani ovat lähes samassa kunnossa vuodenajasta riippumatta. Emme lopeta liikuntaa talvella, emmekä syksyllä. Emme edes vähennä sitä. Huono sää ei ole ollut koskaan minulle este ulkoilulle ja olenkin vähän sitä mieltä, että sää on monesti - ei aina- asennekysymys ja ennen kaikkea PUKEUTUMISkysymys. Tästä päästään taas siihen minun neuroosiini koirien liikuttamisesta, eli en missään nimessä syylllistä niitä jotka muuten liikuttavat koiransa hyvin, mutta sadepäivinä satunnaisesti vetävät vaan peittoa päälle ja huilailevat sisällä - minä vain en kykene siihen. Se minun ymmärrykseeni ei mahdu, että lähes poikkeuksetta huono sää = lepopäivä, lyhyen lenkin päivä tjsp. Tuota noudattamalla meillä ei pahemmin olisi kesäkuussa lenkkeilty.

Tässä kirjoituksessa liikuntaneuroosini on aika pieni tekijä, koska minä olen sen verran päästäni vajaa, että nautin huonostakin säästä. Kaatosade, viima, tuisku, räntä - ei haittaa. Luonto on parhaimmillaan aina. Ainoat ilmat jotka ihan oikeasti rajoittavat liikkumista meidän taloudessa ovat ukonilma, kova pakkanen (lukema tippuu alle -20c') ja helle. Yksi muukin asia tosin rajoittaa myös liikkumistamme, eikä sitä vastaan voi pukeutua: hirvikärpäset. Kaikissa muissa olosuhteissa me liikumme lähes normaalisti, ellei täysin normaalisti. Meillä siis pyritään siihen, että sää vaikuttaa ulkoiluun mahdollisimman vähän.

Ihan ilman suunnittelua, varustelua ja vaivannäköä jokasään ulkoilu ei onnistu. Minä panostan itselläni kunnon kuoriasuun. Vettä hyvin pitävät housut, vaelluskengät/hyvät kumisaappaat ja kunnon vesitiivis kuoritakki - näillä pärjää aika lailla koko syksyn-kevään. Alle vaan lisää, jos tarve vaatii ja kovilla pakkasilla toppaa ylle. Kuljin alkuun vuosia milloin missäkin tossuissa ja housuissa aina lahkeet ja sukat märkinä. Takkikaan ei ollut kovin vesitiivis, ihan softshellillä mentiin. Kun viimeinen satsasin kunnon tamineisiin, muuttui koko ulkoilukokemus erilaiseksi. Märkä maasto, sadekeli ja loska eivät haittaa mitään, kun itse pysyy kuivana ja lämpimänä. Sitä ei edes tajua mikä merkitys omalla mukavuudella on, ennen kuin sen pääsee kokemaan. Se märkien ja kylmien jalkojen lämmittely lenkin jälkeen ei ollutkaan mikään pakollinen riitti.

Koirilla varustusta riittää joka tassulle. Sadetakit on molemmilla, kahdetkin. Kylmempään märkään keliin löytyy Hurtan fleecepusakkaa, joka kestää vettä, mutta myös lämmittää. Oikein märkä ja oikein kylmä keli vaatii kahden em. yhdistämistä tai Hööksin sateenkestävät kevyttopan pukemista. Pakkasille löytyy toppaa jos jonkinlaista, mutta myös Janutexin täyspitkän korkealla kauluksella varustetut fleecehaalarit. Huippuostos! Pakkasella haalari toimii yksinkin, mutta kun huidellaan parissakympissä, heitän päälle vielä toppaloimen. Haalari pitää paitsi mahan ja jalat lämpimänä, mutta myös estää lumen pääsyn koiran iholle. Lumi ei pääse trikoisesta korkeasta kauluksesta sisälle pukuun, joten koira pysyy lämpimänä myös umpihangessa kirmatessaan - tämä on iso plussa, kun olet tottunut kaivelemaan nyrkin kokoisia lumikönttejä koirien toppamantteleiden mahakappaleen ja koiran välistä! Vaatteita on varmasti liikaakin ja vähemmälläkin pärjäisi, mutta ilman ei. Rhodesiankoira ei sula sateeseen, mutta se pääsääntöisesti nauttii ulkoilusta takkiin totuttuaan paljon enemmän, jos suurin osa koirasta pysyy kuivana. Kuran ja hiekan määrä sisällä vähenee noin 80%, kun se jää sadetakin mahakappaleeseen koiran sijasta. Pakkasella rhodesiankoira tarvitsee takin, tästä ei mielestäni voi edes keskustella. Se missä asteessa kukakin koiralleen takin selkään laittaa riippuu omistajasta ja koirasta - fiksu omistaja osaa lukea koiraa ja tietää perstuntumalta koska koiralla pitää olla takki niskassa. Takki suojaa viimalta, kylmältä, vilustumiselta ja turhilta lihasjumeilta. Kukapa viihtyisi kauan ulkona, jos kylmä tunkee luihin ja ytimiin? Rhodesiankoira on lämpimän maan koira jolla ei ole pohjavillaa ja tämä pitää ottaa huomioon koiraa harkitessa.

Mitä tulee liikkumiseen, niin Suomen neljä vuodenaikaa järjestävät kyllä ajoittain haastetta! Oikein kovilla pakkasilla teemme useita lyhyitä lenkkejä, käymme parkkihallin lämmössä treenaamassa ja piilottelemme nameja sisälle. Oikein kovilla helteillä käymme uimassa ja lutraamassa rantavedessä. Helteillä liikunta on aika vähäistä muuten, eli koirat saavat käristää itseään pihalla. Kun lunta on paljon, teemme umpihankilenkkejä jos metsäteitä ei ole aurattu. Ukonilmalla emme liiku, silloin kyllä pidetään sadetta visusti sisällä. Koirat siis ihan äärisääolosuhteita lukuunottamatta liikkuvat ja touhuavat jokseenkin normaalisti, joten mitään radikaalia romahdusta ei talvellakaan kunnossa tapahdu. Pitkäjalkaisina koirina rhodet pomppivat lumihangessa kyllä eteenpäin, enkä estele niiden menoa liukkaallakaan - koira saa itse huolehtia omasta pystyssä pysymisestään ja vauhtinsa säätelystä. Tietenkään en lähde juoksuttamaan koiria peilijäälle, se nyt on itsestäänselvää.

Pimeys on yksi ulkoiluun aika olennaisesti vaikuttava asia, joka kyllä tuo haasteensa normaalia arkityötä tekevälle ihmiselle. Pahimpaan aikaan koko päivänä ei pääse lenkille valoisaan aikaan. Tätä huomioiden tilasin viime keväänä ammattilaiskäyttöön suunnitellun otsalampun, jossa on mieletön valoteho ja hyvä akku. Koirille heijastintakit- ja pannat päälle ja eikun pellolle tai metsään! Toki paikat täytyy valita pimeys huomioonottaen, mutta pimeys ei varsinaisesti estä lenkkeilyä. Minulle ulkoilmafriikillekin alkaa olla jo haastetta siinä, kun maa on musta ja pimeys makaa ympärillä kuin musta viitta. Silloin saattaa meidänkin lenkit lyhentyä, kunnes taas saadaan lunta ja valoa.

Kaiken tämän paasauksen keskeltä jos yrittää poimia niitä pääkohtia (onnea vaan!), niin itse ehkä tiivistäisin asian näin:

1. Kun koiran perusliikunta on kunnossa, ei se kuole satunnaisiin sään takia pidettäviin lepopäiviin

2. Säätilaa ei kuitenkaan voi mielestäni pitää kuin harvoin syypäänä pidempiaikaiseen passiivisuuteen ulkoilussa

3. Rhodesiankoira tarvitsee tiettyjä vaatekappaleita pärjätäkseen täällä pohjolassa - varaudu tähän rotua harkitessasi

4. Jos säätila on haasteellinen, pyrin varustamaan itseni ja koirani mahdollisimman hyvin ja/tai keksimään korvaavaa toimintaa

5. Nauttikaa ulkoilusta :)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Tervetuloa maailmaan pikku Kizimbit!

Fanny on eilen synnyttänyt 10 potraa pentua, 6 narttua ja 4 urosta. Tervetuloa maailmaan pikkuiset pallerot! <3

Minusta tuli siis mummo :D

Mammakoira <3 (C) Ursula Limnell

Kun maailmani aukeni

Me asumme ihan oikeasti Maalla: katuvalot(!) päättyvät meidän talomme kohdalle, naapurissa on hevosia, lehmiä ja muuta elävää, metsä on täynnä eläimiä (hirveen, korppeihin, näätään jne olen jo törmännyt) ja tilaa on joka suuntaan. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita sitä, että voisin pitää koiriani irti talon lähistöllä huolettomasti. Talvella irti pitäminen onnistuu hiukan paremmin, mutta näin kesäaikaan se on hyvin hyvin rajoitettua. Asumme "kesämökkitiellä", eli koko lähimaasto on täynnä kesämökkejä, maataloja ja joukkoon mahtuu yksi ratsastuskoulukin kilometrin päässä meistä. Peace and love vaan kaikille, kyllä me tänne mahdutaan joka iikka. Irtipitoa ei kuitenkaan riista-aikana voi harrastaa, koska lähimaastossa kuhisee riistaa, ihmisiä, lehmiä ja hevosia. Riistan perässä koiran juoksevat parhaassa tapauksessa tielle (isommalle tielle 2km)  tai piikkilankojen läpi lehmien sekaan niitä höykyttämään, elleivät rikkoisi itseään jo lankoihin. Ei taitaisi naapuri arvostaa sitä milkshakea, joka sen jälkeen alkaisi.




Olemme siis remmeilleen ja satunnaisesti käyneet muualla autolla juoksentelemassa. Kun maanomistajia ei tunne, ei kuitenkaan uskalla ihan vapaasti liikkua missä huvittaa, ja siispä lenkit ovat olleet aika rajoitettuja ja vapaanolo keskittynyt omaan pihaan. Oma piha on kuitenkin koirien mielestä lähinnä pissalla käyntiä ja auringonottoa varten, joten vapaana reuhaaminen on jäänyt hyvin vähälle. Mikä siinä muuten on, että heti kun lyödään aidat ympärille ja piha on oma, muuttuu se äärettömän epäkiinnostavaksi?







Nyt kuitenkin koirakerholaiskaverini neuvoi meille sellaiset mestat, että oksat pois! On metsää, peltoa, niittyä ja vaikka sun mitä. Koirat saavat juosta niin paljon kuin tassuista pääsee, eikä alueella ole pahemmin mitään varottavaa. Autolla paikalle hurauttaa meiltä kymmenessä minutissa, mikä ei mielestäni ole tästä ilosta paha hinta. Maasto on koirille aivan unelmien täyttymys: tiheää metsää, avaraa metsää, peltoja, aukeita niittyjä ja ojia, joissa plutailla mielensä mukaan. Mikä parasta, hirviä ei pahemmin ole, sillä maanomistaja on nimenomaan toivonut koirien liikkuvan alueella, jotta hirvivahingot pelloilla ja metsissä jäisivät minimiin. Voiko tämä olla tottakaan? Isot ja täydellisyyttä hipovat lenkkimaastot, ei hirviä ja maanomistaja, joka TOIVOO siellä liikkuttavan ja hoitaa metsää niin, että kulkeminen on vaivatonta! Ei ole riemulla rajaa! :)

Ps. Fanny synnyttelee Ursulan luona, joten meillä Heron seurana on varatyttöystävä Dali :) Dali on Ursulan 7-v narttu.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Miksi sinä käyt täällä? Mitä toivot blogilta?

Viisi vuotta bloggausta takana ja olen varmaan kertonut itsestäni ja elukoistani lähes kaiken. Ruudun toinen puoli on minulle aika iso musta aukko, koska itse ajattelen kirjoittelevani näitä juttuja lähinnä omaksi ilokseni. Googlen kävijälaskuri kuitenkin lyö välillä ällikällä ja ajoittain saan lukijoilta todella ilahduttavia kommentteja - ihana saada kasvot tai edes nimi jollekulle, joka kirjoituksiani lukee.

Koska olen lähinnä kirjoittanut itselleni "päiväkirjaa", en ole suuremmin ottanut huomioon esimerkiksi sitä, mitä minulta toivottaisiin. Kun kuitenkin tätä minun tajunnanvirtaani silmäilee moni muukin, niin kysyisinkin:

Mitä sinä haluaisit lisää? Mistä aiheista haluat kuulla enemmän? Vai onko tämä hyvä nyt?
Kovin suuria äkkiliikkeitä en tule blogissani tekemään, koska tämä on minun tyyliseni blogi, jossa kirjoittelen siitä mikä minua kiinnostaa. Kuitenkin jonkinlaisia aihealueita koskevia toiveita jne voisin ottaa vastaan.

Todellisuudessahan vain murto-osa tarinoista ja sattumuksista päätyy blogiin. Esimerkiksi koirien ruokinnasta, varusteista, treeneistä jne en ole näemmä hirvittävän paljoa kirjoitellut. Meidän facebook-sivulle päivittelen useamman kerran viikossa pieniä juttuja kuvien kera, koska mielestäni blogiin on vähän hassua postata jotakin yhtä kuvaa muutaman rivin kuvatekstillä. Vai onko?

Kiinnostaako enemmän teoreettinen, pohdiskelevampi ote (esim Levon merkitys- tekstit) vai arjen ja harrastusten tilannekatsaukset? Vai molemmat sopivassa suhteessa?

Jos saan udella, niin kuinka moni Fannyn pentuja odottava meitä seuraa? Käsittääkseni ainakin yksi tai kaksi alustavan varauksen tehnyttä täällä piipahtaa aika-ajoin? Olisi mukava tietää! :-)

t. Kyselyikäinen Nea

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Apua apua, pennut sulaa!

Jos jotakin toivoin niin sitä, että Fannyn loppuraskauteen ei osu helteitä. Niin iloinen asia kuin viimeinkin lämpenevä keli onkin, tuo se kahden koiran kokoiselle Fannylle aika tukalan olon tullessaan. Koska talomme ei ole suuren suuri ja ilmalämpöpumppuun korvamerkityt varat jouduttiin upottamaan johonkin akuutimpaan korjauskohteeseen, on iltaisin päivän porotuksen jälkeen sisällä 25,5 astetta lämmintä. Illan viileyden tuulettelu saa asteet tippumaan 24'c tienoille ja talon täyteen hyttysiä.

Aamulenkillä Fanny jaksaa ravata vielä ihan kohtuullisesti, silloin teenkin yleensä noin 2km lenkin. Päivällä lenkin virkaa ajaa muutaman sadan metrin kävelyraahustuslenkki kakkimistarkoituksessa ja illalla voidaan taas kävelläraahustaa puolisen kilometriä. Iltapäivällä koirilla on vapaa pääsy pihalle, mutta kuumimpaan aikaan koirat makaavat oviaukossa tarkkailemassa ulkoilmaa turvallisesti sisältä. Vaikka Fanny rikkoo varmaankin kohta jonkin maailmanennätyksen vyötärönympärysmitassa, kaipaa se silti fyysistä liikuntaa. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli emme raahaudu niitä kolmea lenkkiä päivässä + heittele nameja pihalle omatoimisen touhun takaamiseksi, ei mama nuku yöllä. Se ei yksinkertaisesti ole väsynyt, ellei se liiku. Kaksi satunnaista päivää koiraa pumpulissa ("ei sun taltte lähteä muru jos sua väsyttää, jää sä tänne nukkumaan vaan vauvojen kanssa") pidettyäni totesin, että meillä ei nuku kukaan jos Fanny ei liiku. Raps raps raps laminaatilla koko yön.



Kun on tukala olo, råtta auttaa



Synnytyspesä on valmis!


Jos päivälenkit on tehty oppikirjan mukaan, rauhoittuu Fannykin yöpuulle kovan läähätyksen saattelemana. Paras asento on näköjään X-asento kylmällä lattialla, eipähän pennut sula ;)

Tuli tässä mieleeni, että en ole Herosta montaa sanaa kirjoittanut viimeaikoina. Syy on niinkin selvä kuin se, että Hero on niin helppo, sopeutuvainen ja kiltti, että se tulee menossa mukana ihan mukisematta. Suuria sanoja siitä ei tällä hetkellä ole ollut sanottavana, koska se poika vaan elelee tyytyväisenä, vaikka tyttöystävä paisuu kuin pullataikina ja helle kiusaa. Tai Heroa ei kiusaa, se poika painelee illalla lämpimään petiin nukkumaan ja nukkuu kuin tukki unia nähden. Jotta Hero nyt ei ihan sivuosaan jää niin sanottakoon, että sen suurin huolenaihe tänä kesänä ovat olleet naapurin lehmät. Niitä ei voi kytätä tarpeeksi, ties mitä jekkuja keksivät. Niin ja Hero on saanut uuden ystävän! Naapurin islanninhevonen ja Hero ovat tulleet aivan hassuiksi toisistaan. Jos issikka ulkoilee ja näkee meidän tulevan tietä pitkin, se tulee kovaa kyytiä aidalle vastaan. Ei se minusta välitä, vaan Herosta! Siinä ne nuuskuttelevat sitten toisiaan, Hero vähän pussailee ja hevonen puhaltelee. Jos tätä ei keskeytä, se vaan jatkuuuuuu ja jatkuuuuuuu.




Kissavahdit ohukainen ja paksukainen


Tänään on surullinen ja osin myös jännittävä päivä.. Fanny lähtee kasvattajalle suorittamaan synnytyksellisiä velvollisuuksiaan. Ikävä tulee olemaan kova.. Laskettu aika on 19.7, mutta Fannyn koosta päätelleen pennut voivat alkaa ilmoittelemaan itsestään jo ensi viikolla!