Monttubileet

Eilen helatorstaita vietettiin sateessa ja tuulessa, mutta se ei afrikkalaisten menoa haitannut. Aamu alkoi ajelulla Ylöjärvelle Pinsiöön, jossa järjestettiin rhodesiankoirien monttumestaruuskilpailut. Kyseinen kilpailu on epävirallinen kilpailu, johon saa osallistua kaikki rhodesiankoirat ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Luokkia on kolme: Montun menopeli alle yksivuotiaille, Montun Mahtavin Menijä 1-8 vuotiaille ja Montun Mahtavin harmaaparta yli 8-vuotiaille veteraaneille. Koirat ajavat hiekkasuoralla viehettä noin 150 metrin matkan ja aika, sekä huippunopeus kellotetaan.

Koiria oli kuutisenkymmentä, iloista koiraväkeä vielä enemmän. Sää oli mitä oli, mutta nauru raikasi, kauppa kävi Mustin ja Mirrin kojulla ja buffassa, koirat heiluivat luonnollisesti mukana jokaisessa toiminnassa ja tuloksia saatiin lähes joka koiralle.

Baana, kuva: Janne Kaakinen

Itse olin suurimman osan päivää töissä ajanottajana, mutta ehdin myös seurustella, nauttia buffan antimista ja juoksuttaa omat ja muutaman muunkin koiran. Omat koirat eivät palkintosijoille päässeet, mutta Fanny pääsi taas esittelemään mahtavaa ajoviettiään ja nopeita kinttujaan. Isolle koiralle 150m matka ei ole mikään ihan optimaalisin, eikä Fanny ole kokonsakaan puolesta kaikista nopein koira. Se on kuitenkin järkyttävän innokas ja nopeakin, ja suhtautuu vieheeseen ja ajamiseen ylipäätään valtavalla innolla ja palolla. Se kuumuu vieheen nähdessäänkin jo nollasta sataan, joten piteleminen on aika-ajoin hiukan työlästä. Ensi kesänä täytyy buukata maastojuoksukilpailuja mahdollisimman monta, toki kohtuuden nimissä. Maastossahan nopeus ei ole ainoa arvioitava tekijä, joten siellä korostuvat myös kestävyys, ketteryys, älykkyys ja arviointikyky.

Öö mitä mä olinkaan tekemässä? Kuva: Janne Kaakinen

Mä en ymmärrä kuinka Herosta saatiin myös näin urheiluhenkinen kuva? Kaiken sen pöllöilyn keskellä? Kuva: Janne Kaakinen

Hero. Voi Hero. Hero palkittiin palkintojenjaossa ihan omalla palkinnolla "Päivän hauskin suoritus". No sitä se kyllä olikin! Laitan tähän Facebookpäivitykseni kyseisestä showsta:

Heron komiikkanumero eilisissä monttumestaruuksissa (ei rhodeihmiset: epävirallinen juoksukisa, jossa koirat juoksee vieheen perässä) hersytti kyllä hyvät naurut. Juoksemisen sijasta se kävi hyvin varovasti hiipien tarkistamassa tutkamiehen ja sen ihmiseksi todettuaan ei ollut riemulla rajaa. Sitten olikin hauskaa ja ihanaa ja upeeta juoksennella ja pomppia mamman _kanssa_ maaliin! Jee, mutsi juoksee, minä juoksen kaikki juoksee -ihanaa! Viehe ei kiinnostanut niin paljon kuin sitä heilutteleva vetäjä, jota yritettiin pussata ja kiehnätä hengiltä. Mun pöljä koirapoika <3 ps. Hero palkittiin päivän hauskimmasta suorituksesta

Eli hauskaa oli!

Nyt Fannyn kaikki viralliset esiintymiset ovat siirtyneet odottelmaan mammaloman päättymistä. Nyt jännitetään, nostetaan ruokamäärää, kyylätään, mittaillaan katseella, arvaillaan, toivotaan, intoillaan... Eli ultraan pääsee noin reilun kahden viikon päästä!

Metsien siimeksestä kaupunkiin

Taas on takana vaihtelua täynnä oleva viikko. Viikko alkoi opettelulla taas siihen, että koiria on hetkellisesti yksi. Fannyn poissaolo alkaa toden teolla vaivata Heroakin: aina kotiin tullessa Hero syöksyy tarkastamaan auton josko suuri rakkaus vihdoin olisi palannut. Auton tyhjäksi todettuaan Hero jää vinkumaan surkeana takakontin eteen. Huoh, sydäntä vihlaisee nähdä toisen ikävä.

Ikävä on Herolla kova... Jollain tapaa nämä kaksi ovat niin niin niin kiintyneitä toisiinsa, että sitä on vaikea käsittää

Olemme lenkkeilleet vähän uudessa suunnassa ja suureksi hämmästyksekseni näin metsän puolella pellon laidassa maakotkan. Asiasta kiinnostuneena tarvoimme linnun katoamissuuntaan päin ja ensin löytyi jonkun päivänsä päättäneen tipin jäänteet, sitten peuran jalka. Peuran jalan kohdalla alkoi pieni hiki nousta pintaan: Karhu? Ilves? Kotka? Peuran jalasta kymmenisen metriä eteenpäin löytyi loputkin ruhosta. Luut oli kaluttu puhtaaksi ja levitetty laajalle alueelle. Mielessä risteili kyllä paljon kysymyksiä ja tuli ehkä vilkuiltua olan yli aika ahkeraan. Sovitaan, että peuran tappoi vaikka vanhuus, ja kotka oli haaskalla. Karhut ym voi jättää kokonaan tästä ulos, eikö? Hurjan mielenkiintoista ja kutkuttavaa, toisaalta pelottavaa. Varmaa on, että tuonne mennään tarpomaan uudelleen.

Peura(ko). Pääkallo oli samaa kokoluokkaa kuin Heron pää

Tässä oli joskus tipu

Tämä tervehti ensimmäisenä pellolletulijaa

Tänään on vierailtu vanhempieni luona Vantaalla ja tehty citykävely Helsingissä. Poikien kanssa otettiin rennosti puistossa aurinkoa kuin mitkäkin kaupunkilaiset :-)

Hän tuli, näki ja nukahti

Äitiiii, miks mä joudun takakonttiin collien kanssa?

Fannysta Suomen muotovalio!

Fanny teki sen! Hamina KV:ssa se vihdoin irtosi: viimeinen serti ja muotovalious. Fanny on aika tarkka tyttö, sillä Hamina oli vihoviimeinen mahdollisuus valioitumiseen ennen pentuja. Sertin lisäksi saimme aikamoisen litanian tulokseksi, eli: Hamina Int, Kizimbi Ukamilifu: ERI1, SA, PN1, SERT, CACIB, VSP ja FI MVA! Ei varmaan tarvitse edes sanoa kuinka iloinen ja helpottunut olin, että ainakaan oma sössimiseni kehässä ei estänyt koiran valioitumista.

Valitettavasti kuvia ei tainnut tapahtumasta jäädä kellekään, joten ohessa kuva saaliista.

Ursula haki Fannyn lauantai-iltana heille astutusreissuun valmistautumista varten. Eilen oli ensimmäinen proge ja Fanny pääsi yllättämään! Reissuun pitääkin lähteä jo TÄNÄÄN, eli Ursu ja Fanny suuntaavat kohti Saksaa ja Akonoa tänä iltana! Nyt ollaan niin jännän äärellä, että ei ole tosikaan. Minun pieni tyttöni maailmalla..oi ja voi.

Jos ja toivottavasti kun reissu on tuloksekas, alkaakin täällä mammalomalaisen paapominen. Fannyn tuntien se osaa ottaa täysillä ilon irti ylimääräisestä palvelemisesta, hellyydestä ja ennen kaikkea kasvaneista ruokamääristä.

Tule pian kotiin, Fanny!

Viisi vuotta bloggausta

Mihin kaikki tämä aika on oikein mennyt? Huomasin juuri, että näillä näppäimillä tulee täyteen tasan viisi vuotta blogin aloittamisesta. Toukokuussa 2009 meille saapui ensimmäinen rhodesiankoirani Hilla ja siitä urkeni ura koirabloggauksen parissa.

Näihin vuosiin on mahtunut kyllä niin paljon menoa ja vilskettä, että on oikeastaan todella ihanaa kun voi lukea kaikista tapahtumista tästä "päiväkirjasta" ja palata niihin muistoihin kuvin ja tekstein. Valitettavasti matkaan on mahtunut suurta surua ja murhettakin, mutta elämä jatkuu ja niistäkin on selvitty. Välillä tapahtumien keskellä meinasi voimat ja usko loppua kesken, mutta nyt voi katsoa taaksepäin jo rauhallisena ja entistä vahvempana.

(c) Riikka Jäntti

(c) Riikkis Puistola

(c) Sunna Kivisalo

Aiempi ja ensimmäinen blogini rhodesianhilla.blogspot.fi (sieltä tuotu tänne kaikki vanhat kirjoitukset, joten tämä uusikin blogi alkaa vuodesta 2009 ihan normaalisti) muuttui rhodeposseksi Hillan menetyksen jälkeen. Hilla kulkee aina mukana, mutta kaipasin uutta ilmettä ja uuden nimen - uuden alun. Kuitenkin bloggertunnukseni on edelleen Nea&Hilla&Hero ja sillä nimellä tulevat esimerkiksi vastaukseni kommentteihin näkyville. Saa tulla jatkossakin :) Jotain vanhaa, jotain uutta.

Kiitos teille kaikille, jotka olette meitä seuranneet näiden vuosien aikana! Osa käy piipahtamassa satunnaisesti, osa seuraa aktiivisesti ja osa käy kerran eikä palaa. Kiitos ihan jokaiselle kävijälle ja lukijalle tasapuolisesti!

Lahden KV näyttelyssä huhtikuussa sain ensimmäisen kerran kuulla livenä, että kirjoituksillani on ollut jonkun elämään edes pikkuriikkinen vaikutus: osittain tästä blogista johtuen heille on tullut rhodesiankoira! Se tuntui todella ihanalta ja samaan aikaan uskomattomalta. Olen lähinnä ajatellut, että kirjoittelen blogia itselleni päiväkirjaksi ja jos joku sitä jaksaa lukea niin mukavaa, mutta tuskinpa kovin montaa meidän höpinät jaksaa kiinnostaa. Kiitos sinulle joka kommentin tulit minulle kertomaan - sait minut ihan häkellyksiin :)!

Tulevaisuus näyttää nyt hyvältä: minulla on kaksi nuorta koiraa ja paljon paljon paljon harrastuksia ja puuhaa edessä.

Tervetuloa uudet lukijat, kiitos ja toivottavasti jaksatte meitä te vanhat lukijat ja lämmintä kevättä sinulle, joka tätä luet!

<3: Nea, Hilla, Numa, Fanny ja Hero

Rhodeposse Facebookissa!

Koska elämän touhuissa on välillä vaikea löytää aikaa istahtaa alas ja kirjoittaa blogitekstejä, niin meidän arkea voi seurata tiivistetyssä joskin reaaliaikaisessa muodossa nyt myös Facebookissa! Facebookiin tulen lisäilemään pieniä juttuja, kuvia, kuulumisia ja paljon muuta extraa, mistä ei ihan kokonaiseksi blogikirjoitukseksi riittäisi.

Jos päivitystahti tuntuu liian hitaalta ja haluaisit kuulla meistä useammin, niin eikun tykkäämään :)!

Tervetuloa seuraamaan meitä siis myös täällä: https://www.facebook.com/rhodeposse

Hollola RN

"Klara vappen vaan" ajattelin, kun ajelin vuoden ensimmäiseen ulkonäyttelyyn +4c räntäsateessa ja tuulessa. Tiedossa olisi jättikatarapunäyttely, sillä rhodesiankermaperät eivät osaa arvostaa Suomen perinteistä vappusäätä. Kehässä suurimman osan (erityisesti narttujen) kohdalla tilanne on yleensä näissä sääoloissa se, että kun takin tempaisee ennen kehää pois, niin hetken päästä koira vetää naaman sitruunaksi ja alkaa katkistelemaan, eli pylly alle ja kyyryyn! Siinä on esittäjällä naurussa pitelemistä, kun koira yrittää istua häntä koipien välissä tuulessa ja tuiskussa, eikä seisominen koiran mielestä tule kysymykseenkään!

Sain kuin sainkin oman katkis-koirani jotenkin jumpattua seisoma-asentoon ajoittain, joten tuomari sai arvioitua koiran.Arvostelu oli mielettömän hyvä! Naputtelen sen joku päivä tähän, kunhan löydän sen. Niin, hävisi jo!

Tuloksena oli ERI, SA ja PN3 sijoitus. Serti oli NIIN lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Harmi!

Jäätävän ulkopäivän jälkeen mentiin mäkkäriin lämmittelemään ja Fanny sai oman juustohampurilaisen vaivanpalkaksi. Missikisailija vaikutti olevan palkkaansa tyytyväinen ja kotimatkan nukkui lämpimässä autossa tyytyväisenä :)

Fanny tekee helikopterin (c) Sunna

(c) Kati Ketonen