Näihin vuosiin on mahtunut kyllä niin paljon menoa ja vilskettä, että on oikeastaan todella ihanaa kun voi lukea kaikista tapahtumista tästä "päiväkirjasta" ja palata niihin muistoihin kuvin ja tekstein. Valitettavasti matkaan on mahtunut suurta surua ja murhettakin, mutta elämä jatkuu ja niistäkin on selvitty. Välillä tapahtumien keskellä meinasi voimat ja usko loppua kesken, mutta nyt voi katsoa taaksepäin jo rauhallisena ja entistä vahvempana.
(c) Riikka Jäntti |
(c) Riikkis Puistola |
(c) Sunna Kivisalo |
Aiempi ja ensimmäinen blogini rhodesianhilla.blogspot.fi (sieltä tuotu tänne kaikki vanhat kirjoitukset, joten tämä uusikin blogi alkaa vuodesta 2009 ihan normaalisti) muuttui rhodeposseksi Hillan menetyksen jälkeen. Hilla kulkee aina mukana, mutta kaipasin uutta ilmettä ja uuden nimen - uuden alun. Kuitenkin bloggertunnukseni on edelleen Nea&Hilla&Hero ja sillä nimellä tulevat esimerkiksi vastaukseni kommentteihin näkyville. Saa tulla jatkossakin :) Jotain vanhaa, jotain uutta.
Kiitos teille kaikille, jotka olette meitä seuranneet näiden vuosien aikana! Osa käy piipahtamassa satunnaisesti, osa seuraa aktiivisesti ja osa käy kerran eikä palaa. Kiitos ihan jokaiselle kävijälle ja lukijalle tasapuolisesti!
Lahden KV näyttelyssä huhtikuussa sain ensimmäisen kerran kuulla livenä, että kirjoituksillani on ollut jonkun elämään edes pikkuriikkinen vaikutus: osittain tästä blogista johtuen heille on tullut rhodesiankoira! Se tuntui todella ihanalta ja samaan aikaan uskomattomalta. Olen lähinnä ajatellut, että kirjoittelen blogia itselleni päiväkirjaksi ja jos joku sitä jaksaa lukea niin mukavaa, mutta tuskinpa kovin montaa meidän höpinät jaksaa kiinnostaa. Kiitos sinulle joka kommentin tulit minulle kertomaan - sait minut ihan häkellyksiin :)!
Tulevaisuus näyttää nyt hyvältä: minulla on kaksi nuorta koiraa ja paljon paljon paljon harrastuksia ja puuhaa edessä.
Tervetuloa uudet lukijat, kiitos ja toivottavasti jaksatte meitä te vanhat lukijat ja lämmintä kevättä sinulle, joka tätä luet!
<3: Nea, Hilla, Numa, Fanny ja Hero
Minäkin sain blogin kautta ensin tiedon ettö eräs ihana oli ottanut juuri tietystä
VastaaPoistakennelistä blogini ansiosta :) Ja nyt ollaan jo FB ystäviä ja parin muun blogistin
kanssa ollaan oltu koiranäyttelyissä, ihan minäkin olen häkeltynyt ♥
Suora palaute on ihanaa ja häkellyttävää <3
PoistaMoikka Nea! Mà olen yksi niistà "satunnaiseti piipahtavista" ja "aktiivisista seuraajista". Oon seurannut teità jo melkeen parin vuoden ajan, siità asti kun meidàn perheeseen tuli Babukar Prince- touhukas ja tomera Rhode-koira. Oon saanut teidàn blogista paljon hyòdyllisià ideoita ja apua; asun Italiassa ja tàhàn mennessà làhi-seuduilla ei tunnu muita Rhodeja juuri lòytyvàn, senpà takia teità lukiessa on mukava huomata ettà samanlaista toohotusta ja menoa on molemmilla :) Jatkan teidàn seuraamista ja toivottelen teille mukavaa ja touhu-rikasta kesàà! ;)
VastaaPoistaHeippa! Tosi ihana kuulla, että meitä jaksetaan seurata ihan ulkomaita myöden :)! Ja kiva, että meistä on ollut jonkinlaista vertaistukea. Oikein lämmintä ja mukavaa kesää sinne hiukan kauemmas!
Poista