tiistai 26. tammikuuta 2016

Riittävän hyvä elämä

Ennen lasta arki pyöri pitkälti koirien ympärillä. Oli aikaa, voimavaroja ja rahaa ihan eri tavalla harrastaa ja touhuta. Käytiin kolmella kunnon lenkillä päivässä, ravattiin harrastuksissa ja leivottiin koiria sohvalla. Koirat olivat korkealla arvojärjestyksessä ja niiden eteen nähtiin ylimääräistäkin vaivaa melkoisesti.

Sitten tuli lapsi.

Nyt olen monena päivänä miettinyt sitä, millainen on koiran kannalta riittävän hyvä. Ei paha, ei loistavakaan, mutta ihan jees elämä. Sellainen, että viitsii aamulla nousta sängystä ja illalla mennä tyytyväisenä nukkumaan. Sen jälkeen mietin sitä, voiko meidän koirien sanoa viettävän sellaista riittävän hyvää "ihan jees" elämää. Mielestäni voi.



Lapsi itsessään jo kiilasi arvojärjestyksessä koirien ohi -luonnollisesti. Lapsi vie aikaa, rahaa ja henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, jotka ovat pois myös koirien kanssa tekemisestä. Kun on saanut rasavillin ja edelleen öisin heräilevän 9kk ikäisen termiitin illalla petiin, jaksaa ehkä juuri ja juuri vähän paijata puolisoa, mutta koirille ei kauheasti hellyyttä enää riitä entisaikojen tapaan. Lähinnä päivällä tointen lomassa tulee rapsutettua, välillä moiskautettua pusu ohimennen karvaiseen päähän tai sipaistua ulkona kylkeä. Toki välillä koiria hellitään enemmän, mutta arjessa sen osuus on romahtanut.

Lenkkien määrä on vähentynyt kahteen, oikein katastrofipäivinä yhteen tai jopa nollaan. Yleensä aamuisin teemme noin tunnin vaunulenkin, jonka aikana koirat saavat juosta myös vapaana. Illalla lapsen mentyä nukkumaan teen toisen pikaisemman remmilenkin. Todellisuudessa usein jos lapsen kanssa on menoa, joutuvat koirat aamulla tyytymään omalla pihalla namien etsintään ja lenkille päästään vasta iltapäivästä. Välillä lenkille päästään vasta illalla kun puoliso on kotona. Esimerkiksi molemmissa korvissa korvatulehdusta potevan lapsen kanssa vaan ei lähdetä lenkille, kun ulkona paukkuu pakkanen. Onneksi anoppi tulee välillä pelastamaan, jos lenkit näyttävät useampana päivänä jäävän ainoastaan yhteen. Sitten kun on aikaa ja lapsi on isänsä tai muun hoitajan kanssa, tehdäänkin pitkiä ja monipuolisia lenkkejä vaikeassa maastossa, kun vaunut eivät ole esteenä. Joskus koko päivä on kauheaa menoa, lapsi sairaana, itse tuhannen tunnin univelassa ja ulkona sataa pieniä mummoja ja silloin koirat joutuvat tyytymään pelkästään omaan pihaan. Onneksi näitä on harvoin.

Ei lapsi pelkkää negatiivista koirien elämään tietenkään ole tuonut: koirat joutuvat hyvin vähän olemaan yksin kotona, niidenkin päivät ovat aiempaa hektisempiä ja monipuolisempia (niin hyvässä kuin pahassa), ne selvästi omalla tavallaan tykkäävät aina aika-ajoin lapsesta ja hyvänä päivänä meillä on koko poppoon kanssa oikeasti kivaa.

Palatakseni siihen onko koirillani mielestäni riittävän hyvä elämä... Kyllä. Yleensä ne pääsevät parille hyvälle lenkille päivässä, saavat olla ihmisseurassa lähes jatkuvasti, niiden kanssa harrastetaan (entistä harvemmin tosin), ne elävät keskellä tätä kaikkea ja saavat mennä omaan pihaan tuulettumaan jos siltä tuntuu. Kyllä se on mielestäni riittävän hyvää elämää, eivätkä koiratkaan tunnu olevan pahoillaan.

Jotenkin tämä vauva-aika yhdistettynä hauva-aikaan on klaarattava ja mielestäni tämä menee nyt ihan hyvin. Ei loistavasti, mutta riittävän hyvin.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Open show ja rallytoko-päivä


Julkaistu RR lehdessä

Rhodesiankoirien Open show ja rallytoko-päivä


Rhodesiankoirien perinteinen Open show ja rallytoko-päivä  järjestettiin tänä vuonna Lempäälässä. Syksyisen ankeaa ilmaa päästiin pakoon melkein lämpimään sisähalliin tekonurmelle. Kilpailuun oli ilmoitettu mukaan huimat 60 koiraa. Open shown yhteydessä viereisellä kentällä pyöri rallytokopäivä, jota oli vetämässä lajivastaava Suvi Santajärvi. Open show on epävirallinen näyttely, johon ovat tervetulleita kaikki rhodesiankoirat. Open shown yhteydessä järjestetään myös erikoiskilpailut: paras pää, parhaat liikkeet, paras ridge ja paras maksakuono.


Tuomariksi tänä vuonna saatiin Juha Lehtinen. Lehtinen on kokenut tuomari, mutta luonnollisestikaan hänellä ei ole rhodesiankoirien virallisia arvosteluoikeuksia, sillä epävirallista lemmikkiluokkaa ei saa arvostella tuomari, jolla on kyseiseen rotuun viralliset oikeudet. Open show on tuomarille erinomainen tilaisuus päästä tutustumaan rotuun ja tänä vuonna suuri koiramäärä tarjosi hienon otannan erilaisista koirista.


Ensin arvosteltiin lemmikkiluokkien koirat, joita oli ilahduttavan monta. Lemmikkiluokassa kisaavat rhodesiankoirat, jotka eivät voi osallistua viralliseen näyttelyluokkaan esimerkiksi kosmeettisen virheen tai kastroinnin vuoksi. Open showssa näkee siis paljon myös niitä koiria joita ei muissa näyttelyissä tapaa ja tämä osaltaan tekeekin tapahtumasta mielenkiintoisen. Lemmikkiluokan ROP koira oli Feanor’s Aragorn “Niro” ja VSP Bawabu Djemila Daura.
Onnittelut!


_full.jpg
Kuvaaja: Kati Ketonen


Hallissa tunnelma oli iloinen ja kehässä menestyjille hurrattiin. Handlerien kuntoa koeteltiin erittäin monilla juoksukierroksilla, jotka meinasivat ainakin allekirjoittaneen nilkalle koitua kohtaloksi. Kuulin jossakin kohtaa juostessani nilkuttaen, että tuomari (?) tai joku muu kehän laidalta kommentoi, jotta “koiralla on paremmat liikkeet kuin omistajalla”. Onneksi!


Oma kierrosluku jäi pimentoon sumenevan tajunnan vuoksi, mutta yhden seuraamani koirakon kierrosluvuksi laskin kuusi kierrosta, eivätkä he olleet edes kärkipäässä kierrosmäärissä. Minulla osallistuvia koiria oli kaksi, joten sain pyöriä niin yksilöarvosteluissa, kilpailuluokassa, paras uros ja paras narttu -kehissä, jälkeläisluokassa, kasvattajaluokassa, parhaat liikkeet -kisassa... Jos yritti jäädä hengästyksissään seisottamaan koiraa kesken juoksun ja esittelemään tuomarille rakennetta jollakin ei-urheilullisella tavalla, tuli käsky “antaa mennä vaan!” ja kevyt ohjaus kädellä selästä, että hop hop. Kehässä nähtiin siis hikikarpaloita, puuskutusta ja hyytymisiä.


12239607_10205373485232282_6771196436579743495_n.jpg
Hyytynyt handleri. Kuvaaja: Pasi Haverinen


Kaikilla kuitenkin ex tempore juostusta naisten kympistä huolimatta tuntui olevan hauskaa, eikä kukaan jättänyt leikkiä kesken. Kyllähän koiranainen juoksee vaikka pää kainalossa, jos on sijoituksia jaossa. Monen koiran kohdalla (myös omieni) näki, että parin-kolmen kierroksen jälkeen alkoi koiran katse hakeutua namipussille “vieläkö me juostaan, työehtosopimuksessa kaksi kierrosta on maksimi”.


_full (1).jpg
Kuvaaja: Kati Ketonen


Itse jännitin eniten kahden vuoden jälkeen naftaliinista kaivetun Heron (Mahiri Retta’s Funtastic Boy) suhtautumista miestuomariin, mutta Hero kesti hampaiden laskemisenkin kuin mies. Herolle tuomarin kopelointi on aina ollut vähän nihkeä asia, mutta kaikki meni hyvin eikä koira hätkähtänyt lainkaan. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä kuinka innoissaan Hero oli, kun pitkän tauon jälkeen sekin pääsi touhuamaan jotakin ihmisten ilmoille. Herolle sijoituksena päivän päätteeksi saatiin PU4 ja setämiehelle iloinen mieli.


11202863_10206302426732198_4835501795258615662_n.jpg
Iloinen setämies Hero. Kuvaaja: Kati Ketonen


Itselleni jäi tapahtumasta hyvä mieli ennenkaikkea itse tapahtuman hengen ja ihmisten vuoksi, ei pelkästään tulosten takia. Meidän Kizimbi-leirimme menestyi mahtavan hienosti, lämpimät onnittelut kasvattaja Ursulalle joka oli myös BIS kasvattaja! Fanny (Kizimbi Ukamilifu) kirmasi narttujen kakkoseksi, eli PN2 jäi käteen kera narttujen paras pää -kisan voiton. Fannyn sisko Hertta (Kizimbi Umuhimu) kiilasi ROPiksi napaten myös narttujen parhaiden liikkeiden palkinnon ja VSP oli Kizimbi Tendo “Vinski”, joka nappasi myös liikkeiden ykkössijan uroksissa.


12219479_10153842846599636_2455395796023309893_n.jpg
VSP Kizimbi Tendo Kuva: Irma Holopainen
12239653_10153842864339636_1095426587524216593_n.jpg
Paras narttu -kehä. Kizimbi Umuhimu PN1 ja ROP, Kizimbi Ukamilifu PN2, Kizimbi Tikity PN3 ja Ikimba Damyanti PN4
Kuva: Irma Holopainen


Sananen tuomarilta


Näyttelyn päätteeksi haastattelin tuomari Juha Lehtistä muutaman kysymyksen verran:


  • Mitä olit mieltä päivästä?
  • Ihan mukava päivä kaiken kaikkiaan, ei mitään moittimista.


  • Entä rotu, oliko vaikea arvosteltava?
  • Tietysti kun ekaa kertaa tätä tekee, niin onhan se tietysti vähän outoa.


  • Löytyivätkö parhaat koirat kuitenkin helposti?
  • Kyllä minä omasta mielestäni ne löysin suhteellisen helposti, mutta se vaan että teidän mielestä ei välttämättä mennyt sinne päinkään


  • Oliko päivässä jotakin erityistä joka jäi mieleen?
  • Kyllähän tämä tietysti rotuna on mielenkiintoinen, tämähän on rakennerotu.


  • Oliko taso mielestäsi millainen tänään?
  • Mielestäni ihan hyvä. Ennen kaikkea täytyy kilpailijoille nostaa hattua, todella hyvähenkistä porukkaa!


DSC_1627.jpg
Kuvaaja: Kati Ketonen


Historiaa


Open Showlla on pitkät perinteet. Ohessa Jonna Halli-Salmisen (Kennel Kwamoyo) kertomus ihkaensimmäisestä Open showsta ja shown historiasta:


Osallistuin ensimmäistä kertaa Open showhun 8.8.1999  ensimmäisen rhodesiankoirani Papun (Ikimba Obuko, 1998-2010) kanssa. Open show järjestettiin Siuntiossa Suitian kartanolla rhodeleirin yhteydessä. Tuomareina toimivat rhodekasvattajat Anne Sassi (kennel Tarujen) ja Pasi Hännikäinen (kennel Harjaselän).

Tämä ensimmäinen (?) open show oli hyvin leikkimielinen ohjelmanumero osana leiriä. Osallistumismaksua ei ollut, vaan open show kuului leirin hintaan. Näytteilleasettajat eli leiriläiset olivat pukeutuneet vapaa-ajan leireilyvaatteisiin, ja ainakin minä esitin Papun paksulla ketjukaulaimella ja pitkällä nahkahihnalla, jota olin kerinyt käteni ympärille. Eli ihan ulkoilutusvarusteilla mentiin! Osallistuminen oli hauskaa ja vähän jännittävää, kuten nykyäänkin osallistuminen näyttelyyn, niin viralliseen kuin Open showhun.


Itselleni jäi hyvä mieli, kun Annen ja Pasin arvostelu Papusta oli kivasti kirjoitettu, oli löydetty hyviä asioita ja puutteet oli mainittu mukavalla tavalla. Papun virheellinen, nelikruunuinen ridge on arvostelussa "hyvänpituinen, hauska ridge". Parasta mielestäni ensimmäisessä open showssamme oli tietysti se, että Papu voitti Paras pää -kilpailun ja sai ruusukkeen.

Tästä innostuneena olen osallistunut moneen yhdistyksemme open showhun myöhemminkin. Näitä epävirallisia näyttelyitä järjestettiin muutamalla leirillä ja erillisenä tapahtumana, kuten nykyisin. Alusta asti on ollut mukana erikoiskilpailuja, kuten paras pää, paras pari, paras ridge ja parhaat liikkeet. Arvostelemassa on ollut niin kasvattajia kuin tuomareita ulkomailta ja kotimaasta. Tuomarit ovat, yleensä ainakin, olleet sellaisia, joilla ei ole vielä ollut rhodesiankoirien virallisia arvosteluoikeuksia. Nyt näitä open show -muistoja kaivellessa löysin vanhat arvostelut. Tuomareinamme ovat olleet mm. Matti Luoso (2000), Sonja Nilsson, SWE (2001), John Sigve Berg, NO (2002) ja Unto Timonen (2003), muutamia mainitakseni. Erillinen ns. lemmikkiluokka "ei näyttelykelpoisille" rhodeille on ollut mukana vuodesta 2000. Se on kiva, että näyttelyjuttuja pääsee näin kokeilemaan kaikki halukkaat.
Aikojen myötä open showsta on tullut mielestäni arvostetumpi ja enemmän virallisen näyttelyn kaltainen. Hauskuus ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään!


Rallytokoa


12243934_10153306028743196_1878451330_n.jpg
Rallytokoa. Kuva: Suvi Santajärvi


Open shown yhteydessä järjestettiin myös rallytoko-päivä, joka valitettavasti minulla näyttelyhuumassa meni osittain sivu suun (päästäkää hampaita tekevän 7kk vauvan äiti vapaalle, kauheasti ei voi odottaa..). Pyysin lajivastaava Suvi Santajärveä kommentoimaan toko-päivän osuutta:


Open Shown yhteydessä järjestettiin myös mahdollisuus tutustua rally-tokoon. Mukaan uskaltautui niin täysin noviiseja kuin jo jonkin aikaa kisanneitakin koirakoita. Pienten teknisten ongelmien takia järjestelyt eivät sujuneet aivan suunnitellusti, mutta läsnäolijoiden avustuksella harjoittelurata saatiin kuitenkin kasaan. Kiitos kaikille avusta!
Ensin jokaisen osallistujan kanssa käveltiin rata läpi henkilökohtaisesti, kerraten samalla kunkin kyltin suoritustapa. Tämän jälkeen koirakot pääsivät suorittamaan radan itsenäisesti, ALO-luokan koirakot ja ensikertalaiset hihnassa ja AVO-luokkaan edenneet koira vapaana seuraten. Ratasuoritus käytiin läpi ja koirakot saivat vinkkejä tuleviin suorituksiin. Toivottavasti mahdollisimman moni ensikertalainenkin kiinnostui tästä monipuolisesta lajista ja ensi vuonna nähdään taas entistä useampi koirakko rally-tokon parissa.

Rally-terveisin: lajivastaava Suvi

Lopuksi


Toivottavasti tapahtuma säilyttää tulevinakin vuosina lämpimän ja hauskan henkensä ja uudet rhodesiankoiraihmiset tulisivat sankoin joukoin mukaan! Näissä karkeloissa ei tarvitse jännittää.


Lämpimät onnittelut kaikille tuloksiinsa tyytyväisille ja iso kiitos tapahtumaa järjestämässä olleille ihmisille! Pidetään mielessä tuomarin kiitos hyvästä yhteishengestä, eikä unohdeta vaalia sitä jatkossakaan tapahtumasta riippumatta!