Riittävän hyvä elämä

Ennen lasta arki pyöri pitkälti koirien ympärillä. Oli aikaa, voimavaroja ja rahaa ihan eri tavalla harrastaa ja touhuta. Käytiin kolmella kunnon lenkillä päivässä, ravattiin harrastuksissa ja leivottiin koiria sohvalla. Koirat olivat korkealla arvojärjestyksessä ja niiden eteen nähtiin ylimääräistäkin vaivaa melkoisesti.

Sitten tuli lapsi.

Nyt olen monena päivänä miettinyt sitä, millainen on koiran kannalta riittävän hyvä. Ei paha, ei loistavakaan, mutta ihan jees elämä. Sellainen, että viitsii aamulla nousta sängystä ja illalla mennä tyytyväisenä nukkumaan. Sen jälkeen mietin sitä, voiko meidän koirien sanoa viettävän sellaista riittävän hyvää "ihan jees" elämää. Mielestäni voi.

Lapsi itsessään jo kiilasi arvojärjestyksessä koirien ohi -luonnollisesti. Lapsi vie aikaa, rahaa ja henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, jotka ovat pois myös koirien kanssa tekemisestä. Kun on saanut rasavillin ja edelleen öisin heräilevän 9kk ikäisen termiitin illalla petiin, jaksaa ehkä juuri ja juuri vähän paijata puolisoa, mutta koirille ei kauheasti hellyyttä enää riitä entisaikojen tapaan. Lähinnä päivällä tointen lomassa tulee rapsutettua, välillä moiskautettua pusu ohimennen karvaiseen päähän tai sipaistua ulkona kylkeä. Toki välillä koiria hellitään enemmän, mutta arjessa sen osuus on romahtanut.

Lenkkien määrä on vähentynyt kahteen, oikein katastrofipäivinä yhteen tai jopa nollaan. Yleensä aamuisin teemme noin tunnin vaunulenkin, jonka aikana koirat saavat juosta myös vapaana. Illalla lapsen mentyä nukkumaan teen toisen pikaisemman remmilenkin. Todellisuudessa usein jos lapsen kanssa on menoa, joutuvat koirat aamulla tyytymään omalla pihalla namien etsintään ja lenkille päästään vasta iltapäivästä. Välillä lenkille päästään vasta illalla kun puoliso on kotona. Esimerkiksi molemmissa korvissa korvatulehdusta potevan lapsen kanssa vaan ei lähdetä lenkille, kun ulkona paukkuu pakkanen. Onneksi anoppi tulee välillä pelastamaan, jos lenkit näyttävät useampana päivänä jäävän ainoastaan yhteen. Sitten kun on aikaa ja lapsi on isänsä tai muun hoitajan kanssa, tehdäänkin pitkiä ja monipuolisia lenkkejä vaikeassa maastossa, kun vaunut eivät ole esteenä. Joskus koko päivä on kauheaa menoa, lapsi sairaana, itse tuhannen tunnin univelassa ja ulkona sataa pieniä mummoja ja silloin koirat joutuvat tyytymään pelkästään omaan pihaan. Onneksi näitä on harvoin.

Ei lapsi pelkkää negatiivista koirien elämään tietenkään ole tuonut: koirat joutuvat hyvin vähän olemaan yksin kotona, niidenkin päivät ovat aiempaa hektisempiä ja monipuolisempia (niin hyvässä kuin pahassa), ne selvästi omalla tavallaan tykkäävät aina aika-ajoin lapsesta ja hyvänä päivänä meillä on koko poppoon kanssa oikeasti kivaa.

Palatakseni siihen onko koirillani mielestäni riittävän hyvä elämä... Kyllä. Yleensä ne pääsevät parille hyvälle lenkille päivässä, saavat olla ihmisseurassa lähes jatkuvasti, niiden kanssa harrastetaan (entistä harvemmin tosin), ne elävät keskellä tätä kaikkea ja saavat mennä omaan pihaan tuulettumaan jos siltä tuntuu. Kyllä se on mielestäni riittävän hyvää elämää, eivätkä koiratkaan tunnu olevan pahoillaan.

Jotenkin tämä vauva-aika yhdistettynä hauva-aikaan on klaarattava ja mielestäni tämä menee nyt ihan hyvin. Ei loistavasti, mutta riittävän hyvin.