Närästyksestä ja sen kanssa kikkailusta

Heroa närästää nyt muukin kuin lumisen talven akuutti puute. Nimittäin jokin ruokavaliossa on saanut vatsalaukun ärtymään ja nyt jo useamman kuukauden on on/off tyyppisesti aamuyöllä heräilty suutaan mässyttävän ja paikkaa vaihtavan koiran ääniin. Nyt vaiva on ollut lähes jokaöistä, joten toimeen on tartuttu oikein kunnolla.

Koiran närästyksestä löytyy netistä jonkin verran tietoa: erityisesti oireet kiinnostivat minua, hoidosta nyt puhumattakaan. Täällä  oli mielestäni oikein hyvä ja ytimekäs kirjoitus aiheesta. Herolla oireita ovat olleet:

• Aamuöinen heräily (ruokailusta noin 6h)
• Levoton paikan vaihtaminen
• Suun lipominen, ilman nieleskely, mässytys
• Tassujen lipominen
• Vatsan lorina
• Röyhtäily
• Runsas juominen

Itse tein näistä närästysdiagnoosin ja yritän nyt ensin kotikonstein päästä vaivasta voitolle ennen eläinlääkäriin ryntäämistä. Koira ei ole mitenkään kivulias, se voi hyvin ja vaivaa esiintyy lähinnä öisin, kerrallaan noin 30-60min ajan. Närästykselle tyypillistä on vaivan esiintyminen erityisesti pidemmän levon jälkeen tai sen aikana.

Närästyksen alkusyy voi olla melkein mikä tahansa, mutta ruokaan ja ruokintaan se usein liittyy. Nauta, rasvainen ruoka, raaka liha ja viljat tuntuivat olevan aika yleisiä syitä, mitä nyt googlettelemalla löysin. Jokin ruoka-aine ei yksinkertaisesti sovi ja tästä aiheutuu närästystä. Närästykselle voi olla myös rakenteellisia ja muihin sairauksiin kytköksissä olevia syitä, joten jos vaiva ei helpota, on eläinlääkärin konsultaatio tarpeen.

Netistä penkoessani löysin kokeiltavien kotikonstien listaan nämä:

• Maitohappobakteerit
• Eliminaatiodietti/oletettavasti närästystä aiheuttavien ruoka-aineiden karsiminen
• Useat ruoka-annokset
• Happamat maitotuotteet
• Antepsin tai muu suojaava ja happoisuutta vähentävä lääke kuuriluontoisena
• Puruluut pannaan
• Ei lihaa ja nappulaa samalla aterialla

Itse lähdin nyt omaan tyypilliseen tapaani "kaikki tai ei mitään" keinoin selättämään oireita. Ensinnäkin vaihdoin ruoan kana-riisi pohjaisesta lammas-perunaan. Toisekseen keittelin ison satsin yrjölänpuuroa, jota annan iltaisin ainoana ruokana lihan kanssa. Lihat kypsensin puuron mukana, jotta ärsytystä olisi mahdollisimman vähän.Apteekista hain Antepsinia, jota meinaan syöttää pari viikkoa kuuriluontoisesti ennen ruokintaa. Iltaruokaan isona osana kuuluu myös nyt piimä, sillä happamien maitotuotteiden pitäisi auttaa asiaan, samoin maitohappobakteerien. Hero saa jo ruoan kaksi kertaa päivässä, joten ruokintakertoihin en puutu.

Tavoitteena olisi saada Antepsinilla maha rauhoittumaan, illan puurolla yöksi mahdollisimman lempeää ja sulavaa ruokaa ja AB piimästä maitohappoa ja happamuutta. Myös nappulan proteiinin ja hiilihydraatin lähteen vaihtaminen on siis kokeilussa, mutta nappulamerkki olisi mennyt vaihtoon joka tapauksessa. Katsotaan siis onko näistä apua ja jos on, niin pikkuhiljaa voi jättää illan puuron pois ja siirtyä taas 50%/50% ruokintaan. Jos tämä ei sovi mahalle, pitänee tarjota nappulat ja lihat eri aterialla.

Kokeillaan kuinka käy!

Tähystys sterilaatio

Otsikon kanssa painin tovin jos toisenkin, koska minun mielestäni tuo sanahirviö on yhdyssana, mutta Googlen mukaan ei. No, asiaan...

Hämeenlinnan Animagissa on vuoden loppuun asti voimassa tarjous, jossa tähystämällä tehty sterilaatio maksaa normaalin avoleikkauksen verran. Onhan se siltikin huomattavasti hintavampi kuin normaali avoleikkaus esimerkiksi kunnallisella eläinlääkärillä, mutta tutkittuani aihetta lähemmin päädyin tähystykseen. Fannyn kokoiselle (40,8kg) koiralle tähystämällä tehty leikkaus maksoi lääkkeineen ja kaulureineen 576e. Kunnallisella avoleikkaus olisi kustantanut 370e.

Tähystyksessä koko vatsan avaamisen sijasta tehdään vain kaksi pientä (n. 2cm tai alle) viiltoa alavatsaan, joiden kautta poistetaan munasarjat. Kohtu jää, mutta hormonitoiminnan muuttuessa se surkastuu ja kohtutulehduksen riski on olematon. Tähystyksen on tutkittu olevan huomattavasti kivuttomampi kuin avoleikkauksen, eikä jälkilääkityskään ole yhtä vahva kuin normaalissa avoleikkauksessa. Kaiken kaikkiaan toimenpiteen pitäisi siis olla pienempi, aiheuttaa paljon vähemmän kudosvauriota ja kipua ja toipumisen pitäisi olla nopeaa.

Toinen mistä sain aika paljon lisätietoa (kiitos Sanna!) oli anestesian laatu. Kunnallisella on käytössä iv anestesia, eli lääkettä lasketaan suoneen koko toimenpiteen ajan. Poistuessaan iv aineet kuormittavat maksaa ja munuaisia. Kunnallisella myös useinmiten lääkäri leikkaa yksin, eli varsinaista anestesiavalvontaa ei ole. Klinikalla taas käytössä on inhalaatioanestesia, eli koira hengittää ainetta putken kautta ja lääke poistuu samaa kautta kuormittamatta sisäelimiä. Klinikalla myös toimenpiteessä on mukana hoitaja, joka valvoo anestesiaa koko toimenpiteen ajan. Vaikka en usko koiralle välttämättä aiheutuvan kovin suurta haittaa iv anestesiastakaan, halusin silti valita turvallisemman vaihtoehdon kun sellainen oli tarjolla.

Kolmas asiaan vaikuttanut tekijä oli heräämö. Vein Fannyn 11 aikoihin klinikalle ja hain 15 jäkeen töistä päästyäni. Sain autoon kännisen, mutta hereillä olevan ja iloisen koiran. Fanny sai siis heräillä valvotusti heräämössä lämpöpatjalla, kun taas kunnallisella olen Hillaa hakiessani saanut täysin syvässä unessa olevan palelevan koiran, joka heräsi illalla myöhään, vaikka leikkaus tehtiin samoihin aikoihin kuin Fannyllakin. Liekö anestesian laadulla eroa heräämiseen, mutta ero oli kyllä valtava! Siinä missä Hilla leikkauksen iltana pissi alleen umpiunessa ja tärisi horkassa kaikista lämpövirityksistä huolimatta, nyt meillä sohvalla nuokkui hyvässä soosissa oleva, mutta iloinen ja ruokahalultaan varsin normaali koira joka kävi omin jaloin pissalla.

Toimenpiteeseen olen siis erittäin tyytyväinen, mutta paraneminen ei ole ihan mennyt oppikirjan mukaan. Fanny oli jo leikkauksessa osoittanut olevansa todella vuotavaista sorttia, eli meitä varoiteltiinkin, että leikkaushaavat saattaisivat illalla vuotaa kotona jonkin verran. Kuulemma vatsanpeitteet vuotivat tavallista reilusti enemmän. Illalla mitään vuotoja ei ollut, mutta paraneminen siitä eteenpäin oli hiukan hitaanlaista.

Taaempi ja rumempi haava pahimmillaan. Ei tulehtunut, mutta kostea ja erittävä.

Ei hyvä, ei hyvä

Fannyn mielestä hän itse tosin oli täysin terve ja se ei voinut ymmärtää, miksi se ei saanut riehua Heron kanssa pihalla. Yleisvointi oli hyvä, mutta haavat erittivät viikon päästä leikkauksesta edelleen ja olivat hiukan auki. Hoitona oli huuhtelua haalealla vedellä kaksi kertaa päivässä (useamminkin jos ehtii), ilma ja Vetramil-suihke. Kuusi päivää leikkauksesta kävimme Animagissa näytillä ja saimme varmuuden vuoksi antibiottikuurin, jotta haavat eivät tulehtuisi. Ne eivät siis vielä olleet tulehtuneet, mutta eivät parantuneetkaan täysin. Kyseessä oli ilmeisesti lankareaktio, eli iho reagoi tikkeihin ikäänkuin ne olisivat jokin vierasesine ja yritti puskea niitä pihalle.

Muutama päivä lisää suihkuttelua, lääkettä ja hoivaa ja voila, haavat olivat ummessa! En uskalla edes kuvitella millainen rumba olisi ollut avoleikkauksen haavan kanssa, kun Fannyn iho selvästi on herkkä reagoimaan ja erittämään...

Missään vaiheessa haavat eivät potilasta itseään kiinnostaneet, mutta kauluria pidin silti niin kauan kun haavat olivat auki.

Nyt pihalla reuhaa täysin parantunut neitokainen, jossa operaatiosta muistuttavat ainoastaan eläinlääkärin ajelemat villit kuviot karvassa :)

Aika kaivautua esiin pimennosta

Olen ollut koiraharrastusten osalta ihan täysin pimennossa keväästä lähtien. Näyttelykehässä olen viimeksi ollut toukokuussa Hamina KV:ssa. Tokossa, juoksukisoissa tai missään muuallakaan emme ole käyneet, koska Fanny oli mammalomalla ja minä laiska. Kesällä piti pyörähtää Heron kanssa mätsäreissä mielenvirkistykseksi, mutta niin vain kesä tuli ja kesä meni eikä mätsäressä tullut käytyä. Olemme siis täysin metsittynyttä landepaukkuporukkaa!

Nyt pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa alkaa kaivella näyttelyhäkkiä, numerolappupidikkeitä ja muita härpäkkeitä, koska olen (hullu) ilmoittanut Fannyn messariin lauantaille. Pystymetsästä suoraan isolle kirkolle - olisikohan pitänyt miettiä vielä? No Fanny nyt on vanha konkari, mutta kai sitä pitää yrittää tunkea johonkin perähikiän Match showhun hakemaan kehätuntumaa ennen isompaa kehää. Minähän olen aivan järkyttävä kehäjännittäjä, eli ei olisi yhtään pahitteeksi vähän treenailla ennen messukeskusta. Messuskeskuksen hinnat saavat kyllä niskavillat pystyyn joka vuosi: ilmoitin aikaisimmalla mahdollisimmalla hinnalla ja silti sai siitä lystistä pulittaa 55e. Messarissa ilmomaksu tuppaa olemaan se pienin menoerä... Viimeksi mukaan taisi tarttua 25 kiloa koiranruokaa, Dentastixejä, Pomppa ja luita kaksi säkkiä. Taktisesti messukeskuksen Voittaja-näyttelyt kuitenkin ajoittuvat samoihin aikoihin veronpalautusten kanssa, joten tästä nostan olematonta hattuani järjestäjille.

Nyt täytyykin siis aloitella hengitysharjoitukset (viime vuonna joku avuliaasti huusi kehän laidalta minulle, että NEA HENGITÄ!) ja mielikuvaharjoitukset. Kyllä me tästä selvitää, ehkä.

Tässä taidonnäyte viime vuodelta. Emäntä repeää riemusta!

Metsästäjä saapui

Mama on kotona! Fanny on saapunut kotiin kolmisen viikkoa sitten. Stressasin aika tavalla etukäteen sitä, kuinka Fanny sopeutuu taas arkeen penturumban jälkeen.  Stressaaminen oli turhaa: Fanny kiersi talon ympäri ja pötkähti omalle sängylleen suoraa päätä! Ensimmäisen yön kotona se nukkui niin sikeästi, että hyvä kun asentoa vaihtoi.  Taisi olla rankka reissu J

Pari-kolme päivää kotiinpaluusta Fanny oli oma itsensä muuten, mutta selvästi lenkeillä oli kiire kotiinpäin. Alkuun se varmaan ajatteli, että vauvat ne edelleen odottaa lenkin jälkeen kotona. Kun se vihdoin tajusi, että on vihdoin vapaa pienten naskalihampaiden orjuuttavasta huoltajuudesta, ei se tuntunut niitä muistavankaan. Ai mitkä lapset?! Heroa rääkättiin sänkkärillä armotta, kotona kanniskeltiin Råttaa häntä heiluen ja sohvalla oleva lampaantaljoja pöllytettiin menemään niin, että joka päivä sai imuroida taljaparkojen tupsuja olohuoneen lattialta.

Pennut ovat kaikki lähteneet maailmalle ja tässä vielä koko satsi listattuna:

FI43373/14	narttu	KIZIMBI SAVANA KIMIA		punainen-vehnänvärinen
FI43375/14	narttu	KIZIMBI SAVANA MJUKUU		punainen-vehnänvärinen
FI43376/14	narttu	KIZIMBI SAVANA NYESHA		punainen-vehnänvärinen
FI43370/14	narttu	KIZIMBI SAVANA SARAKASI		punainen-vehnänvärinen
FI43377/14	narttu	KIZIMBI SAVANA SHAUKU		punainen-vehnänvärinen
FI43371/14	narttu	KIZIMBI SAVANA SIHIRI		punainen-vehnänvärinen
FI43378/14	uros	KIZIMBI SAVANA ROHO		punainen-vehnänvärinen
FI43374/14	uros	KIZIMBI SAVANA SONGA		punainen-vehnänvärinen
EJ43372/14	uros	KIZIMBI SAVANA WIMBO		punainen-vehnänvärinen
FI43369/14	uros	KIZIMBI SAVANA ZUMARIDI		punainen-vehnänvärinen

 

Kymmenen kappaletta pieniä riiviöitä on laskeutunut ympäri Suomea. Onnea uusille omistajille ja pitäkäähän yhteyttä J!

Hero on onnellinen poika Fannyn tultua takaisin kotiin. Dalin kanssa alkoi kyllä leikitkin jo sujumaan, mutta niillä oli Heron kanssa paljon jäykemmät välit kuin Fannylla ja Herolla. Dalilla meni hermo saman tien, jos leikin tiimellyksessä Hero taklasi tai nappasi hampailla kiinni. Fanny taas nauttii sitä enemmän mitä enemmän Hero sitä riepottaa! Fannyn mielestä parhautta on se, kun kunnon vauhdista Hero viskaa sen selälleen ja sitten saadaankin kunnon painimatsi hampailla höystettynä aikaiseksi. Hulluja molemmat.

Vihdoin ja viimein monen monituisen valituslauselman jälkeen meillä on aitatolpat pihassa. Pihaanhan on aidattu koirille noin sadan neliön pikkutarha, mutta aitaamisprojekti on odottanut aikaa, rahaa ja muiden akuutimpien remonttien valmistumista. Nyt viimein aidan pystyynnakuttelijan mielestä tilanne on sen verran hyvä, että aitausta voidaan laajentaa. Jos jotakin olen innokkaana odottanut, niin tätä! Tolpat on siis hankittu, nyt vielä aita pitäisi saada Rautarantalalta Vantaan Kuninkaanmäestä kotikulmille. Jos harkitset aitaamista, suosittelen Rautarantalaa lämpimästi. Todella kilpailukykyiset hinnat ja iso valikoima.

"Kiusataan vääränrotuista" -leikki

Meille on tulossa Europlast muovitettua aitaverkkoa 153cm korkeana. Verkkoa on tulossa kolme rullaa (25m/rulla) ja hintaa per rulla jää 82e. Kokonaisuudessaan 75m aitaa kustantaa siis 246e + tolpat 175e + maahan hakattavat jalat noin 150e. Halpaa kuin hammastahna, mutta ainakin koirat laajentavat sataneliöisen yksiönsä reilun tuhannen neliön aitaukseen. Vaikka rahallisesti aitaaminen onkin jokseenkin tyyristä, tuo se omaan arkeeni aivan mielettömän helpotuksen.

Tästä pääsemmekin aiheeseen ”Korvat vain koristeena”. Heron ja Dalin kanssa elämä oli aika leppoisaa. Dalilla metsästysvietti on aika minimissä, Herolla hiukan kovempi. Hero ei kuitenkaan aktiivisesti aja ylös riistaa, jäljestä sitä ilmavainulla tai sinkoile satojen metrien päähän ”näiksmä tuolla jotain” verukkeella. Hero ei tee tarkistuslenkkejä jonkun vienon tuoksun perässä ollen omilla teillään minuutteja. Arvaatte varmaan kuka tekee? Kyllä. The metsästäjä on saapunut takaisin hoodeille ja Fannyn kunnollinen liikuttaminen kysyy kekseliäisyyttä, hermoja ja hiukan uhkarohkeaa hulluutta. Riista on aktiivista vielä tähän aikaan vuodesta ja kunnolla metsään ei pääse, koska hirvikärpäsarmeija toivottaa nälkäisenä tervetulleeksi heti puurajan tienoilla. Kun huomaan Fannyn nostavan kuononsa ja korvansa ja tuijottavansa johonkin on jo myöhäistä – sinne meni! Eikä varmasti kuule mitään. Todella kätevää kun asuu maalla, jossa esimerkiksi lähipelloilta ei paranisi sinkoilla mihinkään ilman, että ollaankin naapurin vuohissa, naudoissa, piikkilangoissa tai keskellä ratsastuskoulun ponituntia. Hero tietenkin seuraa silmä kovana jumaloimaansa metsästäjää ja sinkoaa haukkana perään, vaikka ei edes tietäisi minkä perässä juostaan. Yleensä Hero tuleekin suhteellisen nopeasti takaisin sellainen ”no en mä nyt taas tajua mikä tuolla oli” –ilme naamalla.

Kun pihan saadaan aidattua kunnolla, riittää kunnolliset remmilenkit ja pihalla irrottelu vallan mainiosti siihen saakka, että hirvikärpäset päästävät meidän taas metsään. Koirat kyllä irrottelevat pihantyngällä nytkin, mutta täyteen vauhtiin ei pienemmässä tarhassa pääse. Se ei tosin ole menoa haitannut, vaan ruoho on juostu mullalle pahimmissa rallituskohdissa ja parhaimmillaan non-stop painimatsi on jatkunut kaksi tuntia putkeen.

Olen tehnyt jotakin, jota en olisi ikinä uskonut tekeväni. Olen kironnut aina flexit alimpaan syvyyteen ja pitänyt niiden käyttäjiä vähintäänkin pikkusen pimeinä. Mitä teen nyt? Kuljetan kahta leijonanmetsästäjääni sinisillä flexeillä pitkin peltoja! Mietin pääni puhki kuinka saisin (valitettavan remmipainotteisesta) lenkkeilystä koirille monipuolisempaa. No vastaushan oli aika simppeli: Flexeillä koirat saavat juoksennella, haistella ja hölkätä paljon vapaammin kuin hihnassa. Maalla kun autoja ja pyöräilijöitä on vähän, voivat koirat olla aika rennosti narujen molemmissa päissä.  Siitä en puhu mitään, että viime viikolla sänkkärillä rusakko lähti jaloista koirien ollessa flexeissä ja minun täysin varautumattomana. Auts, auts auts. Mutta flexi kesti!

Kaikkeen sitä lähtee J

Syksyn tuntua

Minua ärsytti (taas kerran) suunnattomasti ne ihmiset, jotka ensimmäisten sadepäivien jälkeen facebookissa marisivat, että "nyt se syksy on täällä", "nyt tuli syksy" ja niin edelleen. Ei yksi sade syksyä tee, mutta valitettavasti olen joutunut nöyrtymään ja toteamaan, että hellejakson jälkeisen sateen jälkeen sää on ollut hyvin syksyinen. Aamuisin on suorastaan kirpeää ja pellot ovat sumun peitossa. Rakastan syksyä, mutta se voisi olla etuilematta ja antaa kesän pitää vielä viimeisen kuukautensa ihan omanaan.

Syksyinen sää on kyllä sopinut meille oikein hyvin, koska nyt on päästy kunnolla taas liikkumaan. Hellejakso oli mitä ihanin, mutta koirien lenkittämiseen se toi kyllä omat haasteensa. Nousin aamulla 20 minuuttia tavallista aiemmin ja remmilenkin sijaan suuntasimme metsään. Annoin koirien riehua ja juosta pahimmat energiapiikit pois aamuvarhain, jotta rajumman liikutuksen paine jäi iltapäivän +32 asteesta pois. Homma toimi jokseenkin hyvin niin, mutta kyllä liikunta silti jäi vähemmälle pahimpina hellepäivinä, koska iltaa kohden lämpötila ei meinannut laskea lainkaan. Plussana emännälle saatiin mustat silmänaluset, koska klo 5:10 ei vaan ole ihmisen aika herätä.

Dali on toiminut oikein erinomaisena vara-Fannyna! Heron kanssa on leikitkin jo osuneet hyvin yksiin pienen alkukankeuden jälkeen, ja Dali onkin valloittanut meidät kaikki aivan täysin... Dali on kylkimyyryläinen, joka haluaa kiehnätä kainalossa, sylissä ja pussailla kaikki pöhköiksi. Se on duracell-pupu, jonka seuraavaa liikettä voi olla hiukan haasteellista ennustaa. Dali elää sata lasissa ja aivan täysillä.Se ei ehkä ole ihan tyypillisin rhodesiankoira, mutta mitä mainioin pieni punainen raketti :) Fannya on kova ikävä jo Dalin hurmaavasta seurasta huolimatta. Onneksi pennelit ovat jo viisi viikkoa vanhoja, joten kohta Fanny saapuu kotiin!

Olen käynyt kaksi kertaa katsomassa Fannya ja pentuja Ursulan luona. Ensimmäisellä kerralla viikon mammailua harjoitellut koiraäiti oli iloinen ja touhukas, toisella kerralla neljä viikkoa touhua katsellut koira oli rättiväsynyt raato. Kymmenen pennun peseminen, ruokkiminen ja yleinen vahtiminen taitaa viedä kyllä mehut kenestä tahansa! Fanny on kärsivällinen ja huolehtivainen äiti, joka paapoo jälkikasvunsa kyllä kunnialla luovutusikään asti. Sen jälkeen pienet naskalihampaat ovatkin sitten uusien omistajien (ja heidän sohvakalustojensa) riesa ;)!

Kun nyt olen saanut nautiskella viilenneistä keleistä ja syksyisistä tuoksuista, on ruskea pieni vitsauskin tehnyt itseään tykö oikein urakalla. Hirvikärpäspopulaatio on herännyt (ensimmäiset heinäkuun alussa...) ja voi oikein pontevasti. Tähän mennessä itsestäni olen metsästänyt varmaankin lähemmäs kymmenen pirulaista kaikista varotoimista huolimatta. Ei tykkää! Maalle muuttamisen myötä olen siedättänyt itseni siihen, että yksi niskassa mönkivä kärpänen ei (enää) saa aikaiseksi pahemman luokan paniikkia ja metsästä huutaen poistumista. Nyt kestän pari kappaletta suhteellisen tyynesti, mutta silti iljetys meinaa välillä viedä järkevän ajattelun mennessään. Muutama "hyyyyyy" hengitys ja ötököiden noukkiminen pois iholta. Tässä kohtaa kykenen vielä loogiseen ajatteluun ja käännyn yleensä tulosuuntaan rauhassa. Tämä on suuri edistys entiseen! Useamman yksilön invaasio saisi kyllä mielenrauhan (ja mielenterveyden) järkkymään pahemman kerran, joten olen kokenut fiksummaksi palata tulosuuntaan, jos iholle pyrkiviä hirvareita alkaa ropista takkiin enemmänkin.

Nää on niitä aikoja, kun melkein joskus tekisi mieli asua kaupungissa.

Melkein ja joskus :)

Varustekirjoitusta täydennetty ja jäsennelty paremmin

Minulta pyydettiin vasrustekirjoitusta lainaan julkaistavaksi, joten tein siitä puhtaaksi kirjoitetun version. Liitin sen aiemman tekstin päälle, joten nyt Asiaa varustelusta vol 2 on paranneltu ja täydennetty :)

Asiaa varustelusta vol2: Miten pukea koira?

Asiaa varustelusta: Miten pukea koira?

Kun perheeseen saapuu ensimmäinen rhodesiankoira tai mikä tahansa muu lyhytkarvainen pukemista vaativa koira, voi takkiostostelun pohjattomaan suohon eksyä välillä pahemman kerran. Mitä, miksi, mikä koko, mikä merkki, mistä....

Tuttuja tunteita, joten tässä kirjoituksessa hiukan avaan oman näkemykseni pohjalta tätä viidakkoa.

Lähdetään siitä mitä rhodesiankoira (sovella järkeä käyttäen muihinkin lyhytkarvaisiin rotuihin) oikeasti tarvitsee. Nyt yritän pitää kielen keskellä suuta, tökkiä samalla pursuavaa takkikaappiani kiinni ja pitäytyä ainoastaan niissä "needs" ei "wants" ostoksissa.

TALVI

Rhodesiankoira tarvitsee ainakin ja vähintään yhden kunnollisen talvitakin. Jos et muuta osta, osta kunnollinen takki pakkaskelejä ajatellen. Kun valitset talvitakkia, mieti muutamia seikkoja ennen ostopäätöstä:

1.       Paksuus / lämpö. Kunnon pakkasilla takissa saa olla täytettä. Mitään Michelin-ukkoja koirista ei tarvitse tehdä, mutta jonkinlainen toppa takissa kannattaa olla, eli pelkkä ohut fleecetakki ei kovimmilla pakkasilla riitä. Useimmilla valtamerkeillä on "talvimantteli" -nimikkeellä takkeja, ja nämä ovat yleensä päteviä lämmön puolesta pakkaskeleillä. Vapaana liikkuessaan koira pysyy paremmin lämpimänä kuin remmissä ollessaan, tämä kannattaa huomioida pukiessa

2.       Leikkaus ja malli. Jotta suuret lihakset pysyvät lämpiminä, takin tulisi suojata lavat ja reidet. Valitettavasti esimerkiksi Rukan ja Hurtan (vanhemmat mallit) suojaavat kyllä reidet, mutta eivät lapoja

3.       Heijastimet! Näitä voi toki tarvittaessa ommella lisää. Monista urheiluliikkeistä saa ostaa myös heijastinteippiä.

4.       Käyttötarkoitus: Kestääkö vettä? Tuulta?

5.       Kiinnitysmekanismi ja pukeminen. Tarrat väsyvät usein ajan saatossa ja tarrakiinnitys edessä saattaa aueta kovemmassa menossa. Mitä enemmän takissa on lahjetta ja vetoketjuja, sitä hitaampi se on pukea.

Tässä Hurtan vanhempaa mallia oleva talvimantteli. Takki on muuten ihan ok, mutta kuten kuvasta näkee, jäävät koiran lavat vaille suojaa. Kovemmilla pakkasilla laittaisin tämän takin alle ohuemman takin, joka suojaa lavat

Yläkuvassa oleva takki on Hurtan lämpömanttelin vanhempaa mallia. Plussaa annan hyvistä heijastimista ja kohtalaisen hyvästä lämpöarvosta, mutta lapojen paljaaksi jättäminen ja rimpulat jalkalenkit saavat miinusta. Tätä olen käyttänyt koirilla, kun pakkasta on maksimissaan noin -15'c. Ihan kelpo perustakki, joka pitää myös hiukan vettä. Käytettynä liikkuu paljon myös tämän mallin edeltäjää, jossa leikkaus on lähes sama. Heijastimet ja pintakangas ovat vanhemmassa mallissa kuitenkin hiukan huonommat, mutta muuten se on edullinen ja asiansa ajava talvimantteli. Hurtan tätä ”uudempaa vanhempaa” manttelimallia saa edelleen liikkeistä (ainakin Musti ja Mirri ja Peten koiratarvike), ja käytettynä näitä myydään paljon. Esimerkiksi Peten koiratarvikkeessa Hurtta talvimanttelin hinta rhodekoossa 62,90e/takki. Meillä molemmilla koirilla on käytössä koko 70, Hillalla oli käytössä koko 65.

Kokemuksia yleisimmistä merkeistä

Hurtta

Hurtan mallisto on uudistunut, eikä minulla ole uudemmista takeista pahemmin kokemusta. Takit näyttävät kuitenkin käytännöllisiltä ja fiksuilta, joten uskoisin niiden olevan oikein päteviä. Parannuksia on tehty esimerkiksi (vanhaan mantteliin nähden) uuteen Ultimate lämpötakkiin, joka suojaa talvimanttelista poiketen myös lavat.

Pääsääntöisesti aikuiselle rhodesiankoiralle sopivat koot ovat 65 nartut -70 urokset, mutta myös isompia ja pienempiä yksilöitä toki löytyy. Hurtan vanhemmissa mantteleissa lapojen suojaamattomuus on miinusta, mutta muuten takit ovat laadultaan ja käytettävyydeltään ihan keskitasoa ja sopivat perustakiksi mainiosti.

Tutustu takkeihin Hurtan sivuilla: http://www.hurtta.com/FI

Pomppa

Pomppa on toinen Suomalainen takkivalmistaja ja rankkaisin sen kyllä tässä taistossa Hurtan edelle. Toki edelleen kokemukseni Hurtan uudesta mallistosta on nolla. Pompan heikkous on jalkalenkkien puute, mutta ne voi toki ommella kiinni jälkikäteenkin. Pomppa istuu Hurttaa paremmin, mutta tämähän joissain tapauksissa riippuu koiran mallista. Pomppa suojaa niin lavat kuin reidetkin erinomaisesti, plussaa myös korkeasta kauluksesta. Miinuksena mainittakoon, että jos takki ei ole kunnolla napakasti kiinni, se saattaa pyöriä koiran päällä jalkalenkkien puuttuessa.

Toppa Pomppa on todella lämmin kovien pakkasten takki. Perus Pomppa on passeli pikkupakkasista noin -15 asti ja Toppa sitten siitä eteenpäin. Sade Pompasta minulla ei ole kokemusta, mutta jos se noudattaa samaa linjaa kuin perus ja toppa, on sekin varmasti hintansa väärti. Meillä on käytössä toppa- ja perusmallit.

Pompan korkea kaulus suojaa viimalta ja tuiskulta, mutta umpihangessa kauluksen alaosa toimii lumelle mainiona kouruna suoraan koiran ja vatsakappaleen väliin. Pompan mallistossa ainakin meille on hiukan päänvaivaa aiheuttanut vatsakappaleen pituus: Herolle vatsakappaletta piti hiukan lyhentää, jotta pissasuihku osuisi takin ulkopuolelle, eikä suoraan vatsakappaleesta sisälle.

Pomppaa saa Pompan omasta nettikaupasta Pomppa - koiranvaatteet (jossa samalla voi käydä lueskelemassa enemmän takeista) ja joistakin lemmikkieläinliikkeistä. Ainakin Faunatar myy pomppaa hyllystä ja Peten koiratarvike netissä. Pompan sivuilla on myös ohje koon valitsemiseen.



Kuvassa ToppaPomppa. Helteellä.

Hintaa Pompan omassa kaupassa takeilla on: Perus: 74,90, Toppa: 79,90 ja Sade: 69,90. Hinnat katsottu koon 70 mukaan. Meillä molemmilla koirilla on koko 70, mutta osa uroksista käyttää kokoa 75 ja osalle nartuista taas 65 on sopiva.

Nice to know: Pomppaa käytettynä ostaessa törmää usein rapinapomppiin. Rapinapompassa pintamateriaali on ”viallinen”, eli se kovettuu kovemmilla pakkasilla rapisevaksi ja jäykäksi. Käytännössä ominaisuudesta ei ole välttämättä kovin suurta haittaa, mutta takki istuu hiukan jäykemmin ja saattaa pönöttää takaa hiukan hassusti kovemmilla pakkasilla. Pesu käyttäen runsaasti huuhteluainetta saattaa hiukan helpottaa rapinaa.

JANUTEX-haalari

Harkitsin pitkään mittatilaushaalarin tilaamista, mutta siinäpä ostos joka kannatti! Janutex on hiljattain vaihtanut omistajaa ja ompelijaa, joten puhun nyt entisen omistajan kätten työstä. Uusi on toivottavasti yhtä pätevä!

Halusin haalarin siitä syystä, että meillä liikutaan paljon umpihangessa ja kovimmilla pakkasilla koirat palelevat pelkän takin kanssa. Kun pakkasta on reilu -20 ja siihen lisätään napakka tuuli, ei pelkkä mantteli pidä koiraa lämpimänä kovinkaan pitkään. Umpihankiongelma taas liittyy siihen, että lumi pääsee avonaisten manttelien kauluksesta koiran mahan ja vatsakappaleen väliin.
Haalari on täydellinen! Tilasin sen korkealla trikookauluksella, jonka saa tarvittaessa vedettyä korvienkin yli "hupuksi". Ei paljon pakkanen koirien mahaa ja jalkoja nipistellyt, kun haalaria talvella testattiin. Suosittelen! Pukeminen on toki hiukan työlästä, mutta palkitsee tuloksella. Kovimmilla pakkasilla ja tuulella haalarin päälle kannattaa laittaa vielä mantteli, mutta tuuleton pakkaskeli taittuu pelkällä haalarillakin.

Hintaa rhodekokoisella (70) haalarilla oli 65e + 6e korkeasta kauluksesta. Haalari tehdään koiran mittojen mukaan!

Fanny ja iloinen poseeraus. Päällä Janutexia.

KEVÄT JA SYKSY (ja vähän kesäkin)

Nyt ollaan siellä harmaalla alueella, jossa koiran vaatteiden akuutti tarvitseminen ja niiden pukemisen haluaminen hämärtyvät ajoittain. Minä puen koiriani ehkä liikaakin, myönnän sen nyt suoraan ääneen. Kuitenkin mielestäni rhodesiankoira tarvitsee -kyllä, tarvitsee- sadetakin ja olisi hyvä olla olemassa välikelitakki, ellei parikin. Perustelut? Tässä muutama:

Onko sinulla kivaa ulkona, kun olet litimärkä sateesta, tuulee kylmästi ja vilu hiipii selkäpiitä pitkin? Ei minullakaan, eikä taatusti myöskään koiralla. Lämmin kesäsade ei mielestäni vaadi takkia, mutta takilla saadaan silloinkin suojattua koira kastumiselta = kotona ei haise märkä koira, lattiat pysyvät puhtaampina ja kura jää vatsakappaleeseen. Sadetakkia mielestäni oikeasti tarvitaan kevään, syksyn ja talven kylmillä sateilla, etenkin jos ulkoillaan pidempään. Rhodesiankoira pohjavillattomana koirana kastuu aika nopeasti läpi ihoon saakka, joten kylmällä ilmalla likomärkänä ulkoilu voi pidemmän päälle aiheuttaa jumituksia lihaksissa, vilustumista ja muita ikäviä yllätyksiä. Pieni sade ja liikkeessä pysyvät koira ei ole ongelma, mutta paikallaan oleva, remmissä töpöttävä märkä ja viluinen koira nollakelin alijäähtyneen veden pieksämänä on jo hiukan eri asia.

Välikelitakkeja suosittelen, mutta jos haluat pitää takkivalikoiman minimalistisena, pärjäät ilmankin. Kerron miksi meillä on välikausitakkeja ja välikelitakkeja ja mitä niiden ostossa kannattaa huomioida:

Välikausi/välikelitakilla tarkoitan takkia, jolla on jonkinlaista lämpöarvoa ja se pitää vettä edes hiukan. Aikavälillä syksy-kevät on useimmiten iso osa ajasta sellaista "semi" keliä, eli ei nyt sada eikä ole kova pakkanenkaan, mutta on kostean kylmää, koleaa ja ikävää. Jokainen meistä tietää sen tympeän -4c kelin, sopivasti vihmoo lumentapaista, tuulee ja tympäisee. Sadetakillakin pärjää jo ihan kivasti, mutta etenkin remmilenkeille heitän niskaan Hurtan fleecepusakan tai esimerkiksi Hööksin vedenkestävän manttelin, jossa ei ole toppatäytettä.

Kun lämpötila heiluu siinä -10 asteessa, on paksu toppamantteli vähän vielä liikaa ja sademantteli liian vähän: välikelitakki - jos tarvitsee. Jos on lämmin auringonpaiste keväällä ja ollaan reippaalla riehulenkillä, ei välttämättä tarvitse takkia lainkaan. Näissä tilanteissa kannattaa herätellä itsestään se pieni Pekka Pouta ja havainnoida säätilaa. Tuuli, sade, ilmankosteus, pakkasen purevuus ja muut pikku nyanssit voivat muuttaa samat celsiusasteet moneksi. Pue koirasi sen mukaan.

Ota huomioon myös itse koira: Onko se viluinen? Vanha koira palelee helpommin, samoin pentu. Onko koiralla lihasjumeja tai taipumusta saada niitä? Onko kylmällä kelillä tarkoitus riehuttaa koiria ja sitten paistaa vaikka makkarat nuotiolla: koira riehuu itsensä lämpimäksi, jonka jälkeen se kököttää pakkasessa paikallaan tunnin? Minä käytän nyrkkisääntönä sitä, että jos olen epävarma siitä tarvitseeko koira jossakin kelissä takkia, puen takin. Ylihysteerinen en ole, mutta olen joitakin kertoja tehnyt myös sen virheen, että ”siinä ja siinä” –kelillä takki on jäänyt kotiin ja koirasta on nähnyt, että olo ei ole mukava. Takin saa aina pois, mutta kotoa sitä voi olla hankala noutaa kesken aktiviteettien.
Ihmisilläkin käytännöllinen kerrospukeutuminen soveltuu myös koiriin. Päällä olevan paksumman takin voi kovempitempoisen aktiviteetin ajaksi napata pois ja heittää taas takaisin, kun meno rauhoittuu

Hurtan vanhemman malliston fleecepusakoita saa edelleen joistakin netti/kivijalkakaupoista ja niitäkin liikkuu käytettynä todella paljon. Suosittelen, koska se on hyvin heijastettu, pitää vettä ja tuulta ja on suhteellisen helppo pukea. Miinusta sähköistyvästä kankaasta ja hajoilevista kiristysmekanismeista. Pusakka on myös helppo heittää esimerkiksi kovilla pakkasilla talvimanttelin alle ja umpinainen etuosa lyhyine lahkeineen suojaa lumeltakin. Hurtan uusissakin malleissa lienee vastaava, tai lähes vastaavanlainen tuote.
Pusakassa Fannylla ja Herolla koko 70, Hilla (pienempi narttu) käytti kokoa 65.



Hurtan vanhanmallinen fleecepusakka

HÖÖKS

Hiukan edullisempaa takkivalikoimaa kannattaa silmäillä hevostarvikeliike Hööksistä. Meillä on käytössä parit Showmasterin takit. Usein leikkaus on hyvä, takki pitää vettä ja on vielä kivannäköinenkin. Kannattaa tutustua valikoimaan! Esimerkiksi Showmasterin vedenpitävä ei-topattu, mutta hiukan lämmittävä Forest Showmaster maksaa 25e/takki. Laatu vaikuttaa ihan hyvältä, etenkin hintaan nähden. Kokoa takeissa on molemmilla 75, mutta Herolle koko 70 olisi ollut passelimpi.

Hööks, Showmaster. Malli Forest Showmaster.

Weatherbeeta ja Back on Track

Weatherbeetan takkeja meillä on ollut pari kappaletta. Kyseisissä takeissa ei ollut lainkaan heijastimia (karvalakkiversio?) ja mahakiinnitys oli tarralla. Kyseisen merkin muista malleista en osaa sen suurempia viisauksia sanoa, mutta jos tämän merkin takkeja tilaa, kannattaa varmistaa heijastimien ja kiinnityksen tilanne.

Back on Track on erikoistakki, joka lämmittää koiran lihaksia ja elvyttää verenkiertoa. Suora lainaus Back On Track Suomi –sivustolta: Welltex-kankaaseen sulautettu keramiikka heijastaa ruumiinlämpöä takaisin infrapuna-aaltoina - energiamuoto joka lisää hyvinvointia suojan alaisella alueella. Lihakseen heijastuva lämpö vähentää lihasjännityksiä ja lisää verenkiertoa jolloin palautuminen nopeutuu.

Takki on todella kätevä ennen ja jälkeen suoritusten (maastojuoksu, agility jne) ja se on helpottanut myös monien jumeihin taipuvaisten koirien oloa. Tutustu takkiin tarkemmin: http://www.backontrack.com/fi/back-on-track/

SADETAKIT

Meillä on Rukka Stream Herolla (peruja Hillalta, jolle koko 65 oli sopiva) Herolle se on aavistuksen pieni), Hurtan Lifeguardeja (koko 70) ja Hurtan vanhemman malliston sadetakkeja. Näistä mikään ei ole sadetakkisuunnittelun riemuvoitto, mutta ajavat asiansa kohtalaisesti. Rukassa huppu on turha lisähärpäke, joka tippuu matkasta milloin minnekin. Huppu ei myöskään oikein suojaa kunnolla päätä, vaan jää päälaen puoleen väliin. Hurtta lifeguard on (meidän kokemustemme pohjalta arvioituna) suorastaan kammottava: pyörii päällä eikä suojaa mahaa + etuosan tarrakiinnitys pettää kovemmassa menossa, ja Herolla onkin hupskeikkaa sadetakin sijasta lannevaate. Vanhemman Hurtan jalkalenkit hajoavat nopeasti + sade pääsee valumaan niskaa pitkin sisälle, mutta näistä kolmesta se on kyllä tehtävässään paras. Lifeguardille kuitenkin superiso plussa hyvistä heijastimista!

Jos nyt lähtisin sadetakkiostoksille, tilaisin todennäköisesti takit Hööksiltä tai Pompalta. Vatsakappale - muista tämä jos et muuta muista: sadetakissa pitää olla vatsakappale. Siihen jää se vesi ja kura, joka muuten tulee sisälle.

PENTU

Kun pentu tulee taloon, tekisi mieli ostaa kaikki kaupat tyhjiksi sopivista takeista –varmuuden vuoksi. Sitä haluaa suojella pientä koiranalkua niin viimalta, märältä kuin kaikelta maailman pahuudeltakin. Maltti on valttia, älä osta uutta, ellet saa hyvää alennusta tai löydä tarjousta. Facebookissa on useampikin koirakirpputori, huuto.net on hyvä apaja, rotuyhdistyksen keskustelupalstallakin käy (laiskasti) kauppa, tori.fi on olemassa. Pieni pentu kasvaa niin rivakkaa kyytiä, että kannattaa ostaa käytettyä, jos haluaa säästää pennosiaan. Pennun käytössä takit myös kokevat välillä kovia, joten en suosittele satsaamaan kalliisiin takkeihin pentuaikana, ellei halua hakata päätään seinään :)

Minulla on ollut syyspentuja ja hyödyllisin ostos on ollut neulepusero. Sen turvin pieni on päässyt viileinä aamuina ja iltoina hyvin pissalle ilman vilunväreitä. Pari neuletta muutaman koon välillä kattaa pitkälle, mutta kylmemmillä ilmoilla ja pidemmillä ulkoluilla päälle on laitettu takki. Pentu vilustuu helpommin ja se kannattaa pitää lämpimänä. Sokerista niitä ei kuitenkaan ole tehty, eli lämmin syyspäivä, lyhyt pihapissa jne. ei välttämättä takkia kaipaa lainkaan.

Heron pentuaikoina tilasin Lejerikistä läjän takkeja parin koon välein. Kun takin hinta on 12e, raaskii niitä ostaa muutaman. Takeissa oli säätövaraa edessä (tarra) ja ohut kangasvuori. Ne pitävät hiukan sadetta ja pitävät kyllä alkusyksyn ajan ainakin lämpimänä. Tilasin muistaakseni koot 25cm, 35cm ja 45cm. Sitten siirryin lämpimämpiin takkeihin, vaikka toki neuleen kanssa pärjäisi Lejerikilläkin ihan mukavasti myös pakkasella. Pahimmassa kasvuvaiheessa yhden takin käyttöikä oli viikon-kaksi, joten kannattaa suosiolla jättää arvokkaampien takkien ostaminen siihen, kun pennun voimakkain kasvupyrähdys laimenee.

Usein lemmikkieläinliikkeiden alekopista löytää pienelle pennulle neuleita ja takkeja, joten suosittelen tekemään ratsian lähialueen liikkeisiin!

MUISTAKAA MYÖS HEIJASTINTUOTTEET NIIN PENNUILLA, KUIN AIKUISILLAKIN! Heijastinliivi, heijastinpanta ja takissa hyvät heijastimet. Tätä ei voi liikaa korostaa! Tällä saralla voisi sanoa, että mitä enempi sen parempi.

 

Nauttikaa ulkoilusta! J!

Pikku-Hero ja neule

Varustekirjoitus tulossa!

Nooran kommentista intoutuneena ajattelin viikonlopun aikana tehdä ihan oman tekstin varusteista kuvineen ja kokoineen. Siitä koiran pukemisesta vielä kysymysmerkkinä olevat voivat ehkä saada vinkkejä :) Eli tulossa on!

Mitäs sää? - Varustelusta sananen

Sää on ollut vähän punainen vaate koirakeskusteluissa. Jos haluat hämmentää soppaa ja saada aikaan bolemiikkia, voit aloittaa keskustelun koirien säänkestävyydestä, pukemisesta ja sääolojen vaikutuksesta koirien liikuntaan. Koska "eihän mikään koira tarvitse mitään vaatteita, ihan naurettavaa!" ja "Meillä ei sateella liikuta mihinkään, kun koirat ei halua" ja vielä "Ei mikään koira sateeseen sula!".

Fanny juoksi ensimmäisissä maastokisoissaan maaliskuussa. Ennen kisoja kuulin monesta suunnasta ihmettelyä, että kuinka koirat voivat muka olla juoksukunnossa näin aikaisin? Eihän kenenkään koira voi olla lihaksessa nyt! Ai ei? Tämä oli minulle uutta informaatiota.

Juoksukunto. Ilmeisesti minä olen vähän pihalla näistä asioista, koska minulla ei käynyt pienessä mielessäkään, ettäkö Fanny EI olisi kunnossa - juoksukunnossa tai missään muussakaan kunnossa. Toki rotuja on erilaisia ja kaikkiin ei päde samat säännöt, mutta jos mietin asiaa rhodesiankoiran kannalta, niin omat koirani ovat lähes samassa kunnossa vuodenajasta riippumatta. Emme lopeta liikuntaa talvella, emmekä syksyllä. Emme edes vähennä sitä. Huono sää ei ole ollut koskaan minulle este ulkoilulle ja olenkin vähän sitä mieltä, että sää on monesti - ei aina- asennekysymys ja ennen kaikkea PUKEUTUMISkysymys. Tästä päästään taas siihen minun neuroosiini koirien liikuttamisesta, eli en missään nimessä syylllistä niitä jotka muuten liikuttavat koiransa hyvin, mutta sadepäivinä satunnaisesti vetävät vaan peittoa päälle ja huilailevat sisällä - minä vain en kykene siihen. Se minun ymmärrykseeni ei mahdu, että lähes poikkeuksetta huono sää = lepopäivä, lyhyen lenkin päivä tjsp. Tuota noudattamalla meillä ei pahemmin olisi kesäkuussa lenkkeilty.

Tässä kirjoituksessa liikuntaneuroosini on aika pieni tekijä, koska minä olen sen verran päästäni vajaa, että nautin huonostakin säästä. Kaatosade, viima, tuisku, räntä - ei haittaa. Luonto on parhaimmillaan aina. Ainoat ilmat jotka ihan oikeasti rajoittavat liikkumista meidän taloudessa ovat ukonilma, kova pakkanen (lukema tippuu alle -20c') ja helle. Yksi muukin asia tosin rajoittaa myös liikkumistamme, eikä sitä vastaan voi pukeutua: hirvikärpäset. Kaikissa muissa olosuhteissa me liikumme lähes normaalisti, ellei täysin normaalisti. Meillä siis pyritään siihen, että sää vaikuttaa ulkoiluun mahdollisimman vähän.

Ihan ilman suunnittelua, varustelua ja vaivannäköä jokasään ulkoilu ei onnistu. Minä panostan itselläni kunnon kuoriasuun. Vettä hyvin pitävät housut, vaelluskengät/hyvät kumisaappaat ja kunnon vesitiivis kuoritakki - näillä pärjää aika lailla koko syksyn-kevään. Alle vaan lisää, jos tarve vaatii ja kovilla pakkasilla toppaa ylle. Kuljin alkuun vuosia milloin missäkin tossuissa ja housuissa aina lahkeet ja sukat märkinä. Takkikaan ei ollut kovin vesitiivis, ihan softshellillä mentiin. Kun viimeinen satsasin kunnon tamineisiin, muuttui koko ulkoilukokemus erilaiseksi. Märkä maasto, sadekeli ja loska eivät haittaa mitään, kun itse pysyy kuivana ja lämpimänä. Sitä ei edes tajua mikä merkitys omalla mukavuudella on, ennen kuin sen pääsee kokemaan. Se märkien ja kylmien jalkojen lämmittely lenkin jälkeen ei ollutkaan mikään pakollinen riitti.

Koirilla varustusta riittää joka tassulle. Sadetakit on molemmilla, kahdetkin. Kylmempään märkään keliin löytyy Hurtan fleecepusakkaa, joka kestää vettä, mutta myös lämmittää. Oikein märkä ja oikein kylmä keli vaatii kahden em. yhdistämistä tai Hööksin sateenkestävät kevyttopan pukemista. Pakkasille löytyy toppaa jos jonkinlaista, mutta myös Janutexin täyspitkän korkealla kauluksella varustetut fleecehaalarit. Huippuostos! Pakkasella haalari toimii yksinkin, mutta kun huidellaan parissakympissä, heitän päälle vielä toppaloimen. Haalari pitää paitsi mahan ja jalat lämpimänä, mutta myös estää lumen pääsyn koiran iholle. Lumi ei pääse trikoisesta korkeasta kauluksesta sisälle pukuun, joten koira pysyy lämpimänä myös umpihangessa kirmatessaan - tämä on iso plussa, kun olet tottunut kaivelemaan nyrkin kokoisia lumikönttejä koirien toppamantteleiden mahakappaleen ja koiran välistä! Vaatteita on varmasti liikaakin ja vähemmälläkin pärjäisi, mutta ilman ei. Rhodesiankoira ei sula sateeseen, mutta se pääsääntöisesti nauttii ulkoilusta takkiin totuttuaan paljon enemmän, jos suurin osa koirasta pysyy kuivana. Kuran ja hiekan määrä sisällä vähenee noin 80%, kun se jää sadetakin mahakappaleeseen koiran sijasta. Pakkasella rhodesiankoira tarvitsee takin, tästä ei mielestäni voi edes keskustella. Se missä asteessa kukakin koiralleen takin selkään laittaa riippuu omistajasta ja koirasta - fiksu omistaja osaa lukea koiraa ja tietää perstuntumalta koska koiralla pitää olla takki niskassa. Takki suojaa viimalta, kylmältä, vilustumiselta ja turhilta lihasjumeilta. Kukapa viihtyisi kauan ulkona, jos kylmä tunkee luihin ja ytimiin? Rhodesiankoira on lämpimän maan koira jolla ei ole pohjavillaa ja tämä pitää ottaa huomioon koiraa harkitessa.

Mitä tulee liikkumiseen, niin Suomen neljä vuodenaikaa järjestävät kyllä ajoittain haastetta! Oikein kovilla pakkasilla teemme useita lyhyitä lenkkejä, käymme parkkihallin lämmössä treenaamassa ja piilottelemme nameja sisälle. Oikein kovilla helteillä käymme uimassa ja lutraamassa rantavedessä. Helteillä liikunta on aika vähäistä muuten, eli koirat saavat käristää itseään pihalla. Kun lunta on paljon, teemme umpihankilenkkejä jos metsäteitä ei ole aurattu. Ukonilmalla emme liiku, silloin kyllä pidetään sadetta visusti sisällä. Koirat siis ihan äärisääolosuhteita lukuunottamatta liikkuvat ja touhuavat jokseenkin normaalisti, joten mitään radikaalia romahdusta ei talvellakaan kunnossa tapahdu. Pitkäjalkaisina koirina rhodet pomppivat lumihangessa kyllä eteenpäin, enkä estele niiden menoa liukkaallakaan - koira saa itse huolehtia omasta pystyssä pysymisestään ja vauhtinsa säätelystä. Tietenkään en lähde juoksuttamaan koiria peilijäälle, se nyt on itsestäänselvää.

Pimeys on yksi ulkoiluun aika olennaisesti vaikuttava asia, joka kyllä tuo haasteensa normaalia arkityötä tekevälle ihmiselle. Pahimpaan aikaan koko päivänä ei pääse lenkille valoisaan aikaan. Tätä huomioiden tilasin viime keväänä ammattilaiskäyttöön suunnitellun otsalampun, jossa on mieletön valoteho ja hyvä akku. Koirille heijastintakit- ja pannat päälle ja eikun pellolle tai metsään! Toki paikat täytyy valita pimeys huomioonottaen, mutta pimeys ei varsinaisesti estä lenkkeilyä. Minulle ulkoilmafriikillekin alkaa olla jo haastetta siinä, kun maa on musta ja pimeys makaa ympärillä kuin musta viitta. Silloin saattaa meidänkin lenkit lyhentyä, kunnes taas saadaan lunta ja valoa.

Kaiken tämän paasauksen keskeltä jos yrittää poimia niitä pääkohtia (onnea vaan!), niin itse ehkä tiivistäisin asian näin:

1. Kun koiran perusliikunta on kunnossa, ei se kuole satunnaisiin sään takia pidettäviin lepopäiviin

2. Säätilaa ei kuitenkaan voi mielestäni pitää kuin harvoin syypäänä pidempiaikaiseen passiivisuuteen ulkoilussa

3. Rhodesiankoira tarvitsee tiettyjä vaatekappaleita pärjätäkseen täällä pohjolassa - varaudu tähän rotua harkitessasi

4. Jos säätila on haasteellinen, pyrin varustamaan itseni ja koirani mahdollisimman hyvin ja/tai keksimään korvaavaa toimintaa

5. Nauttikaa ulkoilusta :)

Tervetuloa maailmaan pikku Kizimbit!

Fanny on eilen synnyttänyt 10 potraa pentua, 6 narttua ja 4 urosta. Tervetuloa maailmaan pikkuiset pallerot! <3

Minusta tuli siis mummo :D

Mammakoira <3 (C) Ursula Limnell

Kun maailmani aukeni

Me asumme ihan oikeasti Maalla: katuvalot(!) päättyvät meidän talomme kohdalle, naapurissa on hevosia, lehmiä ja muuta elävää, metsä on täynnä eläimiä (hirveen, korppeihin, näätään jne olen jo törmännyt) ja tilaa on joka suuntaan. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita sitä, että voisin pitää koiriani irti talon lähistöllä huolettomasti. Talvella irti pitäminen onnistuu hiukan paremmin, mutta näin kesäaikaan se on hyvin hyvin rajoitettua. Asumme "kesämökkitiellä", eli koko lähimaasto on täynnä kesämökkejä, maataloja ja joukkoon mahtuu yksi ratsastuskoulukin kilometrin päässä meistä. Peace and love vaan kaikille, kyllä me tänne mahdutaan joka iikka. Irtipitoa ei kuitenkaan riista-aikana voi harrastaa, koska lähimaastossa kuhisee riistaa, ihmisiä, lehmiä ja hevosia. Riistan perässä koiran juoksevat parhaassa tapauksessa tielle (isommalle tielle 2km)  tai piikkilankojen läpi lehmien sekaan niitä höykyttämään, elleivät rikkoisi itseään jo lankoihin. Ei taitaisi naapuri arvostaa sitä milkshakea, joka sen jälkeen alkaisi.

Olemme siis remmeilleen ja satunnaisesti käyneet muualla autolla juoksentelemassa. Kun maanomistajia ei tunne, ei kuitenkaan uskalla ihan vapaasti liikkua missä huvittaa, ja siispä lenkit ovat olleet aika rajoitettuja ja vapaanolo keskittynyt omaan pihaan. Oma piha on kuitenkin koirien mielestä lähinnä pissalla käyntiä ja auringonottoa varten, joten vapaana reuhaaminen on jäänyt hyvin vähälle. Mikä siinä muuten on, että heti kun lyödään aidat ympärille ja piha on oma, muuttuu se äärettömän epäkiinnostavaksi?

Nyt kuitenkin koirakerholaiskaverini neuvoi meille sellaiset mestat, että oksat pois! On metsää, peltoa, niittyä ja vaikka sun mitä. Koirat saavat juosta niin paljon kuin tassuista pääsee, eikä alueella ole pahemmin mitään varottavaa. Autolla paikalle hurauttaa meiltä kymmenessä minutissa, mikä ei mielestäni ole tästä ilosta paha hinta. Maasto on koirille aivan unelmien täyttymys: tiheää metsää, avaraa metsää, peltoja, aukeita niittyjä ja ojia, joissa plutailla mielensä mukaan. Mikä parasta, hirviä ei pahemmin ole, sillä maanomistaja on nimenomaan toivonut koirien liikkuvan alueella, jotta hirvivahingot pelloilla ja metsissä jäisivät minimiin. Voiko tämä olla tottakaan? Isot ja täydellisyyttä hipovat lenkkimaastot, ei hirviä ja maanomistaja, joka TOIVOO siellä liikkuttavan ja hoitaa metsää niin, että kulkeminen on vaivatonta! Ei ole riemulla rajaa! :)

Ps. Fanny synnyttelee Ursulan luona, joten meillä Heron seurana on varatyttöystävä Dali :) Dali on Ursulan 7-v narttu.

Miksi sinä käyt täällä? Mitä toivot blogilta?

Viisi vuotta bloggausta takana ja olen varmaan kertonut itsestäni ja elukoistani lähes kaiken. Ruudun toinen puoli on minulle aika iso musta aukko, koska itse ajattelen kirjoittelevani näitä juttuja lähinnä omaksi ilokseni. Googlen kävijälaskuri kuitenkin lyö välillä ällikällä ja ajoittain saan lukijoilta todella ilahduttavia kommentteja - ihana saada kasvot tai edes nimi jollekulle, joka kirjoituksiani lukee.

Koska olen lähinnä kirjoittanut itselleni "päiväkirjaa", en ole suuremmin ottanut huomioon esimerkiksi sitä, mitä minulta toivottaisiin. Kun kuitenkin tätä minun tajunnanvirtaani silmäilee moni muukin, niin kysyisinkin:

Mitä sinä haluaisit lisää? Mistä aiheista haluat kuulla enemmän? Vai onko tämä hyvä nyt?
Kovin suuria äkkiliikkeitä en tule blogissani tekemään, koska tämä on minun tyyliseni blogi, jossa kirjoittelen siitä mikä minua kiinnostaa. Kuitenkin jonkinlaisia aihealueita koskevia toiveita jne voisin ottaa vastaan.

Todellisuudessahan vain murto-osa tarinoista ja sattumuksista päätyy blogiin. Esimerkiksi koirien ruokinnasta, varusteista, treeneistä jne en ole näemmä hirvittävän paljoa kirjoitellut. Meidän facebook-sivulle päivittelen useamman kerran viikossa pieniä juttuja kuvien kera, koska mielestäni blogiin on vähän hassua postata jotakin yhtä kuvaa muutaman rivin kuvatekstillä. Vai onko?

Kiinnostaako enemmän teoreettinen, pohdiskelevampi ote (esim Levon merkitys- tekstit) vai arjen ja harrastusten tilannekatsaukset? Vai molemmat sopivassa suhteessa?

Jos saan udella, niin kuinka moni Fannyn pentuja odottava meitä seuraa? Käsittääkseni ainakin yksi tai kaksi alustavan varauksen tehnyttä täällä piipahtaa aika-ajoin? Olisi mukava tietää! :-)

t. Kyselyikäinen Nea