lauantai 22. joulukuuta 2012

Luonto

kuva: forestindustries.fi

Kaunis talvi-ilta ja auringonlasku. Ajatukset lähtevät lentoon ja mieli lepää.

Aloin pohtimaan luonnon merkitystä, nimenomaan siinä mielessä, että mitä se minulle merkitsee. Se merkitsee niin paljon ja niin suuria asioita, että niitä on vaikea pukea sanoiksi. Jotkut hakevat voimaa ja mielenrauhaa kuntosalilta, joku kulttuurista ja joku meditoinnista. Minä saan sitä luonnosta.

Sanottakoon tähän väliin, että en ole kasvissyöjä saati puunhalaaja ;) Ihan normaali ihminen, jolla on jokseenkin epänormaali suhde luontoon. Vai onko?

Olen aina halunnut muuttaa maalle. Lapsenakin hesarista ympyröin valmiiksi vanhemmilleni kivat "heppatilat" ja maatilat maaseudun rauhassa. Jokin kaipuu siis aina on ollut olemassa, mutta jokin loksahti vasta pysyvästi kohdalleen, kun muutimme oikeasti maalle v. 2008. Tämä muutto tapahtui tosin mieheni kanssa - vanhemmat ei hevostilalle metsän siimeksessä lämmenneet.

En hurahtanut luonnonlääkintään ja istunut turvehattu päässä sammalmättäällä. Mitään dramaattista ei siis tapahtunut. Kuitenkin luonnossa liikkuminen, sen kuunteleminen, aistiminen ja havainnoiminen tulivat minulle todella tärkeiksi, ja rankan työpäivän jälkeen metsään koirien kanssa pakeneminen tuntuikin välttämättömyydeltä ennemmin kuin velvollisuudelta. Tarvitsin hiljaisuutta ja puhdasta luontoa saadakseni stressin, kaiken ylimääräisen ja kuormittavan häviämään. Kunnon lenkki metsän siimeksessä vapaana juoksevia koiria katsellen, maisemista nauttien ja hiljaisuuteen rauhoittuen tyhjensi pään tavalla, jota ei mikään  muu olisi voinut tarjota.

Jos luonnosta voi tulla riippuvaiseksi, niin tunnustan.



Suurin ero nyt täällä pk-seudulla asuessa onkin ollut oikean, autenttisen luonnon puuttuminen. Aina jossain on joku, aina jostain kuuluu auton äänet ja liikenteen humu. Kesällä metsässä kulkiessani ja jäätelöauton pimputuksen sinne kuullessani muistin, kuinka kaipasin hiljaisuutta.
Kaipasin silloin ja kaipaan nyt sitä, että voin päästää koirat irti ja keskittyä eimihinkään. Monesti maalla metsälenkin jälkeen en muistanut mitä olin miettinyt kävellessäni. Arjen luksusta on se, että on aikaa ja mahdollisuus miettiä niin turhia ja tyhmiä aisoita, että niitä ei edes muista. Täällä liikkuessa mietin sitä, mitä töissä on tapahtunut, onko tuon mättään takana joku, tuleeko tuolta auto ja uskaltaisiko päästää koirat hetekesi irti. Enää ei ole mahdollisuutta tai aikaa uppoutua ajatuksiin niin, että niistä havahtuu vasta lähellä kotiporttia.


Yksi syy siihen miksi en viihdy enää täällä pk-seudulla on juuri kaiken edellämainitun puuttuminen. Toivottavasti pääsemme taas piakkoin maaseudun rauhaan. Ei täällä paha ole asua: on iso ja remontoitu asunto, on työtä, on sukulaisia on kaikkea. Jokin kuitenkin puuttuu.

Monet tutut täältä Helsingistä ovat suhtautuneet huvittuneesti tähän "maalaistumiseeni". En mikänään osaa sanoa kuinka 19 vuotta täällä seudulla asuneena en enää osaa täällä olla! Neljä vuotta maalla teki kai ihmeitä?

Pitäkää vaan hulluna hippinä, ei tunnu missään ;)

Meidän poppoo toivoo kaikille lukijoille oikein rauhallisia pyhiä :) Kiitos kaikille teille!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ressulassa riehumassa

Eilen, toissapäivänä ja tänäänkin on ressuriehuntaa tiedossa. Vapaapäivinä pitää koirillakin olla äksöniä, joten mikäs sen otollisempaa kuin päätön kahjoilu yhden colliekahjon kanssa. Kokeilin Lumian kameraominaisuuksia, ja tulos on sanallasanoen kaamea. Korjailin kuvia Photoscapella, mutta silti ne ovat hämäriä, suttuisia ja... kauheita :) Jos olisi edes jonkinlaista valoa ulkona, niin onnistuisi varmaan kuvatkin jopa kännykällä paremmin.

Niin MITÄ sä sanoit? Kuullaanko me jotakin piipitystä sieltä alhaalta häh? Mikskä sä meitä sanoit? Apinaksi nimittelit!

Onko tää se frontside ollie?

Mitähän tähän nyt sanoisi?

Hero yrittää laulaa, Hillalta tulee litsaria ja Ressu koittaa hiljentää Heroa raa'alla voimalla

Kyllä, Heron korvat on pennusta asti saanut solmuun sen pään päälle.. Niitä riittää ja riittää.

Parasta tällä reissulla oli bensanhajuinen vanha rätinriekale, joka viihdytti pokia tunnin verran. Köyhällä on halvat huvit :)

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Me jäädytähän tänne

Vantaalla pakkanen paukkuu ja lunta on ainakin 30cm, parhaimmissa paikoissa reilusti ylikin. Parina myrskyiltana tuntui, että tuuli puhaltaa tukan päästä ja tuhatta ja sataa kiitävät pienet lumikiteet tekevät ihon syväkuorinnan iltalenkin yhteydessä. Silmät vuotaa, räkä roikkuu poskella ja sormista katoaa tunto. Talvi tuli, mahtavaa!

Koirat ovat olleet asiasta montaa mieltä: Herolla kylmä, kumpikaan ei halua mennä köntsälle hankeen (Hilla ratkaisi asian niin, että kesken kaiken kyykistyy kävelytielle, toimittaa asiansa ja matka jatkuu.. Hero sen sijaan surkeana pyörii ympyrää hangessa, valittaa välillä ääneen ja taas etsii sitä opitmaalista kyykkäysmestaa), Hilla pääsee jäniksenjälkibongaamaan (aamulenkillä vastasataneessa lumessa olevat jäniksenjäljet on Hillan mielestä ihan huippujuttu! Se seuraa niitä kävellen jälkien päällä ja seuraten niitä tiivisti näöllä. Se ei siis kulje nenä maassa, vaan niska oikein nakilla ja katse tiiviisti jäljissä. Siinä vaiheessa kun jälki loppuu, kelpaa vaikka ihmisen tai toisen koirankin jäljen. Jälkiaddikti!), toppatakkien esiinkaivaminen saa molempien koirien naaman venähtämään (siellä ei ole vieläkään kesä!), mutta muuten äkilliseen ilmanalan vaihdokseen on suhtauduttu kohtuullisen suopeasti.

Tilasin koirille Weatherbeetan toppamanttelit vanhojen Hurttien ja Pomppien kaveriksi, jotta on lisää yhdistelyvaihtoehtoa eri keleille.Tämä takki siis kyseessä: http://www.teivonravijaratsastus.fi/fi/Koirat/Loimet++takit/38/Weatherbeeta+Kennel+koirantakki+teddyvuorella/577

Kuva: http://www.teivonravijaratsastus.fi/fi/Koirat/Loimet++takit/38/Weatherbeeta+Kennel+koirantakki+teddyvuorella/577

Takit ovat oikein näppärät, joskin heijastimet puuttuvat. Molemmilla on koko 70. Hillalle 70 on inasen liian iso ja Herolle koko 70 on sopiva, joskin koko 75 olisi ollut optimaalinen. Kokoa 75 vaan ei ole, joten kyllä tämä 70 sopii Herolle oikein hyvin, sillä 80 olisi ollut jo valtava.

Kevään suunnitelmia ei vielä ole mietitty lainkaan. Näyttelyitä olisi toki kevättalvella jonkin verran, jotakin voisi taas alkaa harrastaakin ja ja ja.. Kun nyt selviäisi tästä pimeimmästä ajasta, niin olisi taas puhtia ja intoa alkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan jotakin muutakin, kuin tätä perusarkea. Meillä nyt pimeimpään aikaan perusarki koirien kannalta on jokseenkin tylsää: aamulla 25min remmilenkki, iltapäivällä tunnin remmilenkki ja kotona puuhapallot ja illalla 20min lenkki. Irti en voi koiria päästää, sillä ennestäänkin hieman kyseenalaiset irtipitopaikat sulkeutuvat pimeällä kokonaan pois valikoimasta. Onneksi Ressun kanssa pääsee kerran-pari viikossa riehumaan vanhempieni pihaan ja melkein joka toinen viikonloppu ollaankin maalla natiskelemassa maalaistunnelmasta.

Tule pian kevät ja valoisa aika. Pitkät lenkit, vapaana juoksevat koirat ja auringonpaiste!
ps. puput: pysykää poissa.

Heron kuvat tulivat Kennelliitosta takaisin tuloksella A/A ja 0/0! Mahtavaa!:)