lauantai 22. joulukuuta 2012

Luonto

kuva: forestindustries.fi

Kaunis talvi-ilta ja auringonlasku. Ajatukset lähtevät lentoon ja mieli lepää.

Aloin pohtimaan luonnon merkitystä, nimenomaan siinä mielessä, että mitä se minulle merkitsee. Se merkitsee niin paljon ja niin suuria asioita, että niitä on vaikea pukea sanoiksi. Jotkut hakevat voimaa ja mielenrauhaa kuntosalilta, joku kulttuurista ja joku meditoinnista. Minä saan sitä luonnosta.

Sanottakoon tähän väliin, että en ole kasvissyöjä saati puunhalaaja ;) Ihan normaali ihminen, jolla on jokseenkin epänormaali suhde luontoon. Vai onko?

Olen aina halunnut muuttaa maalle. Lapsenakin hesarista ympyröin valmiiksi vanhemmilleni kivat "heppatilat" ja maatilat maaseudun rauhassa. Jokin kaipuu siis aina on ollut olemassa, mutta jokin loksahti vasta pysyvästi kohdalleen, kun muutimme oikeasti maalle v. 2008. Tämä muutto tapahtui tosin mieheni kanssa - vanhemmat ei hevostilalle metsän siimeksessä lämmenneet.

En hurahtanut luonnonlääkintään ja istunut turvehattu päässä sammalmättäällä. Mitään dramaattista ei siis tapahtunut. Kuitenkin luonnossa liikkuminen, sen kuunteleminen, aistiminen ja havainnoiminen tulivat minulle todella tärkeiksi, ja rankan työpäivän jälkeen metsään koirien kanssa pakeneminen tuntuikin välttämättömyydeltä ennemmin kuin velvollisuudelta. Tarvitsin hiljaisuutta ja puhdasta luontoa saadakseni stressin, kaiken ylimääräisen ja kuormittavan häviämään. Kunnon lenkki metsän siimeksessä vapaana juoksevia koiria katsellen, maisemista nauttien ja hiljaisuuteen rauhoittuen tyhjensi pään tavalla, jota ei mikään  muu olisi voinut tarjota.

Jos luonnosta voi tulla riippuvaiseksi, niin tunnustan.



Suurin ero nyt täällä pk-seudulla asuessa onkin ollut oikean, autenttisen luonnon puuttuminen. Aina jossain on joku, aina jostain kuuluu auton äänet ja liikenteen humu. Kesällä metsässä kulkiessani ja jäätelöauton pimputuksen sinne kuullessani muistin, kuinka kaipasin hiljaisuutta.
Kaipasin silloin ja kaipaan nyt sitä, että voin päästää koirat irti ja keskittyä eimihinkään. Monesti maalla metsälenkin jälkeen en muistanut mitä olin miettinyt kävellessäni. Arjen luksusta on se, että on aikaa ja mahdollisuus miettiä niin turhia ja tyhmiä aisoita, että niitä ei edes muista. Täällä liikkuessa mietin sitä, mitä töissä on tapahtunut, onko tuon mättään takana joku, tuleeko tuolta auto ja uskaltaisiko päästää koirat hetekesi irti. Enää ei ole mahdollisuutta tai aikaa uppoutua ajatuksiin niin, että niistä havahtuu vasta lähellä kotiporttia.


Yksi syy siihen miksi en viihdy enää täällä pk-seudulla on juuri kaiken edellämainitun puuttuminen. Toivottavasti pääsemme taas piakkoin maaseudun rauhaan. Ei täällä paha ole asua: on iso ja remontoitu asunto, on työtä, on sukulaisia on kaikkea. Jokin kuitenkin puuttuu.

Monet tutut täältä Helsingistä ovat suhtautuneet huvittuneesti tähän "maalaistumiseeni". En mikänään osaa sanoa kuinka 19 vuotta täällä seudulla asuneena en enää osaa täällä olla! Neljä vuotta maalla teki kai ihmeitä?

Pitäkää vaan hulluna hippinä, ei tunnu missään ;)

Meidän poppoo toivoo kaikille lukijoille oikein rauhallisia pyhiä :) Kiitos kaikille teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti