Kun koirat hatkaan lähti + näyttelykausi korkattu

Eilinen metsälenkki oli oikein rentouttava. Ainakin alun 45 min oli oikein rentouttavaa. Käveltiin auringonpaisteessa keväisessä metsässä, ihasteltiin kukkia ja koirat riehuivat valtoimenaan. Autolle palatessa taphtui taas se asia, joka saa verenapaineen sihahtamaan kattoon joka ikinen kerta: kuin sovitusti koirat kääntyivät kesken haistelun täysin synkronoidusti nenät oikealla, keho jännittyi ja ennen kuin emäntä ehti karjua "eisaamennänytSEISeiiiiii!!", niin kaksi leijonanmetsästäjää katosi rymisten puskiin. Siellä rymisteltiin hetken aikaa ja sitten täysi hiljaisuus. Nice.

Aikani karjuttuani Hero palasi takaisin kieli vyön alla. Oikea mammanpoika, istuu jaloissa suu nauraen ja on niin kilttiä poikaa, "tonne se muija jäi, lähti peuran perään mokoma, mä silti tulin sun luokses, annan nami". Huoh. Heron namitettuani otin sen remmiin ja keskityin karjumaan toista Suurta Metsästäjää. Kun täyshiljaisuutta oli kulunut viitisen minuuttia, alkoi pelko hiipiä takaraivoon. Kuvittelin Fannyn makaavan kalliolta pudottuaan jossakin metsän siimeksessä (lähellä ei ole kallioita, mutta silti asia tuntui kovin relevantilta sillä kohtaa), jääneen auton alle (lähellä ei ole kuin yksi autio metsätie) tai vähintäänkin eksyneen.

Kymmenen minuutin äänenavauksen jälkeen metsästä alkaa kuulua ryminää ja sieltä tultiin suu vaahdossa, tassut verillä ja aivan vastakkaisesta suunnasta kuin minne lähdettiin.

Jäähdyttelin koirat remmissä noin 20min ja sitten lähdettiin kotiin tasaamaan verenpaineita. Aina yhtä kiva ylläri, piristää sopivasti. Not. Onneksi mitään isompaa haveria ei ollut kummassakaan pieniä naarmuja lukuunottamatta.

Myös näyttelykausi korkattiin viime viikonloppuna Lahti KV:ssa! Fanny avoimen luokan ERI1. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että huomenna Hollolan ryhmiksestä saadaan se vihoviimeinenkin serti! :)

Mitä opimme tästä? Älä esitä koiraa kyykyssä - selkä menee pyöreäksi... HUOKAUS. (c) Sunna Kivisalo



Fanny, (c) Sunna Kivisalo

Vielä siitä liikunnasta

Kuten totesin jo aiemmassa lepopäiviä käsittelevässä kirjoituksessani, olen jokseenkin neuroottinen koirieni liikunnan suhteen. Se rasittaa minua itseänikin suuresti, sillä tunnen huonoa omaatuntoa aina, jos lenkit syystä tai toisesta jäävät lyhyemmiksi. Sen ei pitäisi olla niin.

Blogikirjoitukseni pohjalta pistin pystyyn keskustelun lepopäivistä facebookryhmässämme, ja sieltä sain hyviä pointteja puolesta ja vastaan. Yhdelle fysioterapeutti oli jopa suositellut lepopäivää kerran viikossa! Tärkein oppi jonka siitä keskustelusta sain oli ehkä se, että armollisuutta tulee olla itseäänkin kohtaan. Aina ei voi jaksaa, aina ei voi kyetä. 

Ja se on ihan okei.

Kun koirien perusliikunnasta, aktivoinnista ja kunnosta pidetään hyvää -ellei erinomaista- huolta, ei yksi tai kaksi lepopäivää kaada mitään mihinkään. Ei koira välttämättä niitä tarvitse, mutta ei se niistä kärsikään. Tämä oli siis mielipide, ihan omakin vielä.

Millä saisin tämän taottua itselleni ihan oikeasti? Mielikuvaharjoituksia? Pyydänkö miestäni teippaamaan minut jesarilla sohvaan? En tiedä, mutta nyt harjoitellaan! Tämä on siis ihan aktiivinen projekti - empiirinen tutkimus jopa. Oppiiko stressaaja pois vanhoista tavoistaan?

Olen tällä hetkellä puolikuntoinen, flunssainen ja väsynyt, joten lenkittäminen nollakelissä pitkin metsiä ei tunnu yhtään kivalta ajatukselta. Siispä olen nyt ollut armollinen itseäni kohtaan yhtenä päivänä ja käyttänyt koirat vain 2x 30min remmilenkillä. Tänään ajoin koirat autolla metsänlaitaan ja annoin juosta 30min (aamulenkki oli tosin sen 40min..). Tämä ei ole helppoa ja koko ajan on sellainen olo, että nyt pitää kyllä lähteä tekemään vielä iltalenkki.

EI TÄYDY!

Mää yritän! Huomenna on perjantai ja olen jo hionut täydellisen sotasuunnitelman.
Mies ei ole illalla kotona, joten...

Avokadopastaa, valkoviiniä ja koirien kanssa vain puolisen tuntia lenkkiä töiden jälkeen. Miksi? En ihan oikeasti nyt jaksa. Haluan ihan oikeasti levätä ja olla rauhassa. Nauttia joutilaisuudesta ja yrittää parantua tästä lenssusta. Vielä jos saisin tehdä sen hyvällä omallatunnolla, niin mikäs sen mahtavampaa! Eli huomenna ainoastaan töiden jälkeen maksimissaan puoli tuntia lenkkiä. That's it.

Ei kylläkään jooko puhuta siitä, että aamulla käyn normaalin 30-40min aamulenkin.

Se ei liity nyt tähän ;)

Rauhallista, rentoa ja armollista viikonloppua meille kaikille!