Kun koirat hatkaan lähti + näyttelykausi korkattu

Eilinen metsälenkki oli oikein rentouttava. Ainakin alun 45 min oli oikein rentouttavaa. Käveltiin auringonpaisteessa keväisessä metsässä, ihasteltiin kukkia ja koirat riehuivat valtoimenaan. Autolle palatessa taphtui taas se asia, joka saa verenapaineen sihahtamaan kattoon joka ikinen kerta: kuin sovitusti koirat kääntyivät kesken haistelun täysin synkronoidusti nenät oikealla, keho jännittyi ja ennen kuin emäntä ehti karjua "eisaamennänytSEISeiiiiii!!", niin kaksi leijonanmetsästäjää katosi rymisten puskiin. Siellä rymisteltiin hetken aikaa ja sitten täysi hiljaisuus. Nice.

Aikani karjuttuani Hero palasi takaisin kieli vyön alla. Oikea mammanpoika, istuu jaloissa suu nauraen ja on niin kilttiä poikaa, "tonne se muija jäi, lähti peuran perään mokoma, mä silti tulin sun luokses, annan nami". Huoh. Heron namitettuani otin sen remmiin ja keskityin karjumaan toista Suurta Metsästäjää. Kun täyshiljaisuutta oli kulunut viitisen minuuttia, alkoi pelko hiipiä takaraivoon. Kuvittelin Fannyn makaavan kalliolta pudottuaan jossakin metsän siimeksessä (lähellä ei ole kallioita, mutta silti asia tuntui kovin relevantilta sillä kohtaa), jääneen auton alle (lähellä ei ole kuin yksi autio metsätie) tai vähintäänkin eksyneen.

Kymmenen minuutin äänenavauksen jälkeen metsästä alkaa kuulua ryminää ja sieltä tultiin suu vaahdossa, tassut verillä ja aivan vastakkaisesta suunnasta kuin minne lähdettiin.

Jäähdyttelin koirat remmissä noin 20min ja sitten lähdettiin kotiin tasaamaan verenpaineita. Aina yhtä kiva ylläri, piristää sopivasti. Not. Onneksi mitään isompaa haveria ei ollut kummassakaan pieniä naarmuja lukuunottamatta.

Myös näyttelykausi korkattiin viime viikonloppuna Lahti KV:ssa! Fanny avoimen luokan ERI1. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että huomenna Hollolan ryhmiksestä saadaan se vihoviimeinenkin serti! :)

Mitä opimme tästä? Älä esitä koiraa kyykyssä - selkä menee pyöreäksi... HUOKAUS. (c) Sunna Kivisalo



Fanny, (c) Sunna Kivisalo