torstai 15. toukokuuta 2014

Fannysta Suomen muotovalio!

Fanny teki sen! Hamina KV:ssa se vihdoin irtosi: viimeinen serti ja muotovalious. Fanny on aika tarkka tyttö, sillä Hamina oli vihoviimeinen mahdollisuus valioitumiseen ennen pentuja. Sertin lisäksi saimme aikamoisen litanian tulokseksi, eli: Hamina Int, Kizimbi Ukamilifu: ERI1, SA, PN1, SERT, CACIB, VSP ja FI MVA! Ei varmaan tarvitse edes sanoa kuinka iloinen ja helpottunut olin, että ainakaan oma sössimiseni kehässä ei estänyt koiran valioitumista.

Valitettavasti kuvia ei tainnut tapahtumasta jäädä kellekään, joten ohessa kuva saaliista.



Ursula haki Fannyn lauantai-iltana heille astutusreissuun valmistautumista varten. Eilen oli ensimmäinen proge ja Fanny pääsi yllättämään! Reissuun pitääkin lähteä jo TÄNÄÄN, eli Ursu ja Fanny suuntaavat kohti Saksaa ja Akonoa tänä iltana! Nyt ollaan niin jännän äärellä, että ei ole tosikaan. Minun pieni tyttöni maailmalla..oi ja voi.

Jos ja toivottavasti kun reissu on tuloksekas, alkaakin täällä mammalomalaisen paapominen. Fannyn tuntien se osaa ottaa täysillä ilon irti ylimääräisestä palvelemisesta, hellyydestä ja ennen kaikkea kasvaneista ruokamääristä.

Tule pian kotiin, Fanny!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti