Metsien siimeksestä kaupunkiin

Taas on takana vaihtelua täynnä oleva viikko. Viikko alkoi opettelulla taas siihen, että koiria on hetkellisesti yksi. Fannyn poissaolo alkaa toden teolla vaivata Heroakin: aina kotiin tullessa Hero syöksyy tarkastamaan auton josko suuri rakkaus vihdoin olisi palannut. Auton tyhjäksi todettuaan Hero jää vinkumaan surkeana takakontin eteen. Huoh, sydäntä vihlaisee nähdä toisen ikävä.

Ikävä on Herolla kova... Jollain tapaa nämä kaksi ovat niin niin niin kiintyneitä toisiinsa, että sitä on vaikea käsittää

Olemme lenkkeilleet vähän uudessa suunnassa ja suureksi hämmästyksekseni näin metsän puolella pellon laidassa maakotkan. Asiasta kiinnostuneena tarvoimme linnun katoamissuuntaan päin ja ensin löytyi jonkun päivänsä päättäneen tipin jäänteet, sitten peuran jalka. Peuran jalan kohdalla alkoi pieni hiki nousta pintaan: Karhu? Ilves? Kotka? Peuran jalasta kymmenisen metriä eteenpäin löytyi loputkin ruhosta. Luut oli kaluttu puhtaaksi ja levitetty laajalle alueelle. Mielessä risteili kyllä paljon kysymyksiä ja tuli ehkä vilkuiltua olan yli aika ahkeraan. Sovitaan, että peuran tappoi vaikka vanhuus, ja kotka oli haaskalla. Karhut ym voi jättää kokonaan tästä ulos, eikö? Hurjan mielenkiintoista ja kutkuttavaa, toisaalta pelottavaa. Varmaa on, että tuonne mennään tarpomaan uudelleen.

Peura(ko). Pääkallo oli samaa kokoluokkaa kuin Heron pää

Tässä oli joskus tipu

Tämä tervehti ensimmäisenä pellolletulijaa

Tänään on vierailtu vanhempieni luona Vantaalla ja tehty citykävely Helsingissä. Poikien kanssa otettiin rennosti puistossa aurinkoa kuin mitkäkin kaupunkilaiset :-)

Hän tuli, näki ja nukahti

Äitiiii, miks mä joudun takakonttiin collien kanssa?