torstai 16. joulukuuta 2010

Voihan murkku..!

No nyt se iski -kovaa ja korkealta. Nimittäin murkkuikä. Asiaa ei ole helpottanut yhtään se, että Hilla on ollut riehuntakiellossa, ja ulkona paukkuneet pakkaset ovat pakottaneet lauman pysymään enimmäkseen sisätiloissa. Alkaa kohta hyppiä seinille muutkin kuin koirat.. Hero siis murkkuilee ihan urakalla: Kielletyt asiat tosiaan taas sen mielestä sallittuja, riehuvaihde on päällä koko hereilläoloajan ja sen mielestä me ihmiset kai puhumme jotenkin hirmu epäselvästi, kun mikään käsky ei kuulu tai tule ymmärretyksi..

Mitään varsinaista pahaa se ei tee, ellei lasketa pientä kiinnostusta kenkiin ja rottinkihuonekaluihin. Se vaan tyypillisen murkkuikäisen tavoin joko jättää käskyt kokonaan huomiotta, tai vaihtoehtoisesti kapinoi ihan avoimesti niitä vastaan. Se ei auta kun itse purra hammasta ja olla se järkevä, jämäkkä ja johdonmukainen johtaja. Siis ihannemaailmassa, tosielämässä tähän kyllä pyritään, vaan ei joka päähänpiston aikaan onnistuta. Suhteellisen hyvin on saatu pidettyä se "tyyni johtaja"-asenne, mutta kyllä välillä napsuu itse kenenkin päässä.

Ostin Mustista ja Mirristä kongin, ja en voi kun ihmetellä miksi vasta nyt sain sen ostettua! Aivan ehdottoman hyvä hankinta!  Sisälle vaan maksalaatikkoa ja vähän pipanaa ja lusikalla tiiviiksi massaksi sisälle -> Hero hommiin. Kongin kanssa se pysyy tunninkin verran touhussa ja ympäristö kiittää! ;) Se on aivan liekeissä uudesta namijemmastaan, ja peuhaa tiukasti keskittyneenä konginsa kanssa kunnes viimeinenkin maksalaatikon rusina on syöty.

Eilen visiteerattiin taas jo vakiokyläpaikaksi tullutta eläinlääkäriä. Syystä että Hillan haava punoitti ja pullotti, ja juniorilla oli vti oireita. No, Hillan haava oli suhteellisen ok, ei vielä antibioottien tarvetta. Heron pissanäytteen pH:ssa oli hieman muutoksia, joten tänään pitää apteekista noutaa lapsille tarkoitettua puhdasta C-vitamiinia, jotta aluillaan oleva tulehdus saadaan estettyä. Uutta informaatiota minulle oli se, että puhtaalla apteekin salmiakilla (!) saadaan myös virtsaa happamoitettua ja näin estettyä tulehdusta. Uroksille ei tulehdusta niin helposti tule, mutta ilmeisesti Hero on saanut kylmää sinne, josta sitten tämä muutos pH:ssa johtuu.

Ilmoittauduin nyt Heron kanssa tammikuussa alkavaan arkitottelevaisuusryhmään, koska sen on opittava toimimaan myös muiden koirien läsnäollessa. Haluan myös jonkun ulkopuolisen katsomaan omaa toimintaani, eikä vinkitkään ole pahitteeksi. Innolla odotan :)! Hero täyttää huomenna 18 viikkoa, ja eilen eläinlääkärissä paino oli 21,6kg. Hilla on ollut hienosti tötterö päässä työpäivät ja yöt, ei ota stressiä siis siitäkään enää. Kipulääke on lopetettu koska se aiheutti pahoinvointia Hillalle, mutta eipä se kivulias enää ole ollutkaan. Haavaa on suihkuteltu päivittäin ja Hilla on nätisti antanut suihkuttaa ällötyksestä huolimatta. Eläinlääkäriltä saatiin siunaus sisäkähinöintiin, eli nyt saavat koirat jo sisällä peuhata, ulkona ollaan vielä Hillan osalta rauhassa ettei haava vaaaaan aukea. Maanantaina tikkien poisto, joten päästään taas normaaliin elämänmenoon :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti