Yksinolon opettelua ja muita hyödyllisiä harjoituksia

Pienen koiran maailmaan mahtuu paljon -ellei mahdottomasti - uuden oppimista. Mielestäni vaikka uusi elämä uudessa perheessä onkin oppimisprosessi jo sinänsä, ei pennun arkitottelevaisuuden opettamista tulisi jättää sinne, kun "pentu on isompi". Ensimmäisinä päivinä toki voidaan keskittyä vain kotiutumiseen, mutta siitä eteenpäin ei mielestäni ole mitään estettä alkaa opettelemaan yksinkertaisia peruskäskyjä ja sanoja. Oppimisesta pitää tehdä hauskaa ja palkitsevaa, sillä päästään jo pitkälle.

Seitsemän-kahdeksanviikkoiselta pennulta ei tietenkään voi odottaa paljoa, mutta sillä, että ei odota mitään, tekee vain hallaa itselleen. Kaikissa harjoituksissa otetaan huomioon pennun vireystaso, nälkä, luonne ja persoonallisuus ja ennen kaikkea ikä.

Me olemme panostaneet hyvin paljon yksinolon opetteluun. Numa on aivan erilainen kuin Hero pentuna, joten olen joutunut panostamaan tähän osa-alueeseen nyt toden teolla. Hero oli letkeä ja hiljainen kaveri, Numa taas energinen, sähäkkä ja äänekäs. Numa tekee hyvin selväksi, että omaan aitaukseen yksin jääminen on aivan syvältä, kun taas Hero istui pennusta asti aitauksessa hipihiljaa ja oli eloonsa ihan tyytyväinen.

Suosittelen lukemaan Tuire Kaimion "Pennun Kasvatus" -kirjan, vaikka kokemusta olisikin paljon. Itse en ottanut sieltä mitään käyttöön suoraan, vaan soveltaen ja oman koirani huomioon ottaen. Perusperiaatteet sieltä kuitenkin saa, sekä muutamia hyviä vinkkejä ja työkaluja. Osa neuvoista on jo nykytiedon valossa vanhentunutta, osa taas mielestäni vähän pöhköä muuten vaan. Kuitenkaan Tuikun tuloksia eläinmaailmassa ei voi vähätellä, ja kirja antaakin hyvää perustietoutta ja perspektiiviä.

Me aloitimme yksinoloharjoittelun niin, että laitoin Numan aitaukseensa ja touhuilin aidan toisella puolella. Sitten aloin käymään toisessa huoneessa ja tulin saman tien takaisin. Vaikeusastetta nostettiin pikkuhiljaa, välillä kävin alakerrassa ja viivyin poissa minuutteja. Aina jos huuto alkoi, palasin koiran luokse vasta kun se oli hiljaa. En tehnyt poistumisestani tai saapumisestani sen kummempaa numeroa. Pyrin ajoittamaan harjoitukset niin, että koira oli kylläinen ja leikkinyt itsensä väsyksiin, näin rauhoittuminen olisi helpompaa.

Aloitin siis siitä, että pentu oppi olemaan aidan takana kuitenkin nähden ja haistaen minut. Siitä sitten tosiaan pikaisia poistumisia ja niiden aikaa kasvattaen edettiin muutamien minuttien poissaoloihin. Hidasta, mutta aina edistyvää kehitystä siis. Koira huusi kyllä, mutta koska sitä ei palkittu huutamisesta (ihminen ei tule lohduttamaan tai päästämään pois aitauksesta), se alkoi olla enemmän hiljaa ja rauhoittua.

Nyt olemme Numan kanssa siinä vaiheessa, että harjoittelemme minun lomaviikkoni jälkeistä elämää. Normaaliarkenahan lähden töihin neljänä päivänä viikossa, joten olen pyrkinyt nyt lomallakin toteuttamaan tätä kaavaa: Ensin aamupissalle, sitten leikitään ja touhutaan noin kolme varttia. Annan Numalle aamupalasta puolet ja vien ulos tarpeille, jonka jälkeen vien sen aitaukseensa ja annan toisen puolen ruoasta Canine Genius Leo- lelun sisällä. Ahne pentu hyökkää tietenkin leluun kiinni ja suljen aitauksen vähin äänin ja poistun paikalta. Eilen kävimme Heron kanssa 25 min lenkin, tänään 40 min lenkin ja kipaisin vielä kaupassakin. Olimme poissa siis tunnin verran. Kännykän nauhoituksesta päätellen Numa oli n. 25 min jälkeen pitänyt pienet itkut ja mennyt sitten nukkumaan. Koira nukkui kun tulin kotiin --> taas vähin äänin ja eleettömästi päästämään koira meidän seuraamme pois aitauksesta.

On myös hyvä ns. "vieraannuttaa" pentua hiukan itsestäsi, jos se seuraa sinua kuin hai laivaa. Näin yksinjääminen ei ole ihan niin suuri shokki. Olen välillä jättänyt Numan esim. keittiön portin taakse itse kipaistessani keittiössä tai jättänyt sen hetkeksi oven taakse, kun käyn eteisessä. Jos Numa tulee nukkumaan jalkoihini kun istun koneella, ohjaan sen omalle pedille ja silitysten saattelemana jätän sen sinne nukkumaan. Yritän siis saada pennun hieman itsenäistymään niin, että emännän perässä ei pääse ihan jatkuvasti joka paikkaan.

Huomenna olisi tarkoitus kasvattaa taas aikaa, ja yrittää keksiä tekemistä 1,5-2h ajaksi. Vaikka koira huutaa hieman, en pidä sitä huolestuttavana. Numa on niin äänekäs sumutorvi muutenkin, että en uskonutkaan tästä pääseväni ilman protestointia. Taivaan lahja oli kuitenkin tuo Leo -lelu, josta riittää puuhaa pitkäksi aikaa = väsynyt koira = nukkuva koira = ei stressaa yksinolosta.

Olemme opetelleet muitakin perustaitoja. Istu -käsky alkaa olla jo kohtalaisesti hanskassa, oma nimi tunnetaan hyvin ja ne perinteiset "ei" ja "irti" tunnetaan, mutta totteleminen on vähän huteraa aika-ajoin ;) Numan on myös pitänyt hiukan opetella hillitsemään itseään esim. ruokailun yhteydessä: ruokakippo ei laskeudu maahan ennenkuin istutaan ja odotetaan.

Erittäin hyödylliseksi olen kokenut myös "nukkumaan" sanan. Aina kun näen koiran olevan väsynyt, ohjaan sen pedille, silittelen ja toistelen "nukkumaan". Näin koira oppii yhdistämään tietyn sanan rentoon ja raukeaan olotilaan ja jatkossa se toivottavasti toimii rauhoitussanana.

Huh, tulipa pitkä teksti. Ensi kerralla jotakin kevyempää :)