sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kevät!

Aurinko! Voiko sitä hehkuttaa tarpeeksi? Koirat nauttii täysin rinnoin auringosta, ja sisällä juostaan kilpaa sille aurinkolaikulle joka paistaa pehmeimpään paikkaan.. Eli sohvan tietty kulma ja paksuimman maton keskikohta ovat todella kovassa käytössä. Ulkona vaan ei aurinko lämmintä afrikkalaisten mieleksi vielä tarpeeksi, joten ulkoriehut ovat lyhentyneet huomattavasti elohopean pysytellessä -20c tietämillä. Mälsää..


Anoppi  mennä ompeli koirille ihanat välifleecepuvut Hurtan mantteleiden alle lämmittämään :) Nyt kelpaa porskuttaa hiukan kylmemmässäkin säässä, vaikkakin tassut ja korvat sanoo sopimuksensa irti jos aika venyy yli puolen tunnin. Uloslähtöönkin saa jo varata hieman aikaa, kun ensin puet koirille pari kerrastoa ja sitten vielä oma toppautuminen päälle. Ei tarvinnut kun kerran kokeilla päinvastaista järjestystä (koirat oman pukemisen jälkeen) kun jo kävi selväksi, että se ei ole kovinkaan kannattava idea.. Siinä vaiheessa kun ensimmäinen koira on puettu, pukemisen välissä pyydystetty uudestaan puettavaksi, hätyytelty toista "auttajaa" kauemmaksi ja pyydystytetty leikkimään syöksynyt puettava toisen kerran, on olo jo toppavaatteissa varsin muikea.


Menossa on ruokakokeilu numero 3, eli Hillan maha ei enää oikein tykännytkään Brit Caresta. Turkki on hienossa kunnossa ja muuten koira voi hyvin, mutta vatsan kanssa on ollut pientä häikkää. Kokeilen nyt tähän väliin Jahti&Vahti kanariisiä, josko se sopisi paremmin. Toistaiseksi se on toiminut hyvin, ja maha on ollut parempi. Jahtiin&Vahtiin en ennen ole tutustunut, mutta sitä suositeltiin herkkävatsaiselle koiralle kokeilemisen arvoiseksi ruoaksi, joten kokeillaan nyt sitten. Aiemmin Hillalla on ollut käytössä siis Brit Care Light ja Salmon, ja kokeiltu on myös Nutra Nuggets. Hero käy ja kukkuu edelleen Hill'sin Large Breed Puppy:llä oikein hyvin. Lisänä molemmat saavat raakaa jauhelihaa päivittäin. Hero sai matokuurinkin taas, tällä kertaa Axiluria.

Kevään näyttelyt ovat kovassa syynissä. Tällä hetkellä tavoitenäyttelyt näkyvät oikeassa laidassa olevassa tapahtumakalenterissa. Kaikkiin en välttämättä mene, mutta yritys on kova. Ehdottomasti ohjelmassa ovat ainakin maaliskuun M&M Puppy Cup, toukokuun Ridgeback erikoisnäyttely ja 14.5 oleva pk-näyttely. Pk-näyttelyssä onkin jännät paikat kun Hero on siellä jo junnu, ei siis enää pentu :) Onneksi pk:ssa tuomarina on Markku Mähönen, joka ainakin tammikuun Lohjan pentunäyttelyssä piti Herosta ja erityisesti rakenteesta paljon.

Tässä muutama kuva viikonlopun Vantaan reissulta. Kohta lähdemmekin Heron kanssa ajelemaan kohti Tuulosen kauppakeskusta ja ensimmäistä Tokotuntia :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti