tiistai 7. kesäkuuta 2011

Heron pieni rakkaus

Sukulaiset ovat tässä lähellä mökkeilemässä, ja heillä on mukanaan kaksi Ranskista. Eilen Hero leikki illalla hiekkakuopilla Ranen kanssa, mutta tänään olikin jännät paikat: Paikalle lyllersi Ronja! Hero oli aivan myyty, eikä eilisen leikkikaverin seura enää voinut vähempää kiinnostaa. Hero kohteli Ronjaa varsin ahdistelevaisesti, eli käytöstavoista ei tietoakaan (no tämä nyt ei ollut yllätys). Rakkaus oli suuri, kohde melko pieni :)

Käytiin koko kolmikon + emäntien voimin kahdella eri rannalla, ja koirat viettivät ison osan ajasta järvessä. Heron uimamaisterointi sujui tänään hiukan tyylikkäämmin, mutta jonkinasteista räpiköintiä oli vielä havaittavissa..

Näillä helteillä Hilla on aivan raato, mutta Herolla puhtia piisaa kuumuudesta huolimatta. Hillaa ei oikein edes voi ottaa riehulenkille mukaan, koska neiti ei suostu edes varpaitaan kastelemaan mikäli suinkin sen voi välttää. Hero sen sijaan pulahtaa viilentymään ja jatkaa taas menoa. Hillan mielestä näillä helteillä voisi käydä aamun viileydessä pienen lenkin, jonka jälkeen pönttö haluaisi maata auringossa terassilla hievahtamatta. Koira on pakko komentaa sisälle viilentymään, koska muuten se nauttisi lämmöstä varmaan pökertymiseen saakka.. Lenkille lähtijää tervehditään viileällä välinpitämättömyydellä; "Senkun menet".


Ihana tyttö!

Vesipeto


Tässäpä dilemmaa kerrakseen..

Varsin yli-innokas nuorimies

Ei se edelleenkään kovin tyylikkäästi mene;)

2 kommenttia: