Riittävän hyvä elämä

Ennen lasta arki pyöri pitkälti koirien ympärillä. Oli aikaa, voimavaroja ja rahaa ihan eri tavalla harrastaa ja touhuta. Käytiin kolmella kunnon lenkillä päivässä, ravattiin harrastuksissa ja leivottiin koiria sohvalla. Koirat olivat korkealla arvojärjestyksessä ja niiden eteen nähtiin ylimääräistäkin vaivaa melkoisesti.

Sitten tuli lapsi.

Nyt olen monena päivänä miettinyt sitä, millainen on koiran kannalta riittävän hyvä. Ei paha, ei loistavakaan, mutta ihan jees elämä. Sellainen, että viitsii aamulla nousta sängystä ja illalla mennä tyytyväisenä nukkumaan. Sen jälkeen mietin sitä, voiko meidän koirien sanoa viettävän sellaista riittävän hyvää "ihan jees" elämää. Mielestäni voi.

Lapsi itsessään jo kiilasi arvojärjestyksessä koirien ohi -luonnollisesti. Lapsi vie aikaa, rahaa ja henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, jotka ovat pois myös koirien kanssa tekemisestä. Kun on saanut rasavillin ja edelleen öisin heräilevän 9kk ikäisen termiitin illalla petiin, jaksaa ehkä juuri ja juuri vähän paijata puolisoa, mutta koirille ei kauheasti hellyyttä enää riitä entisaikojen tapaan. Lähinnä päivällä tointen lomassa tulee rapsutettua, välillä moiskautettua pusu ohimennen karvaiseen päähän tai sipaistua ulkona kylkeä. Toki välillä koiria hellitään enemmän, mutta arjessa sen osuus on romahtanut.

Lenkkien määrä on vähentynyt kahteen, oikein katastrofipäivinä yhteen tai jopa nollaan. Yleensä aamuisin teemme noin tunnin vaunulenkin, jonka aikana koirat saavat juosta myös vapaana. Illalla lapsen mentyä nukkumaan teen toisen pikaisemman remmilenkin. Todellisuudessa usein jos lapsen kanssa on menoa, joutuvat koirat aamulla tyytymään omalla pihalla namien etsintään ja lenkille päästään vasta iltapäivästä. Välillä lenkille päästään vasta illalla kun puoliso on kotona. Esimerkiksi molemmissa korvissa korvatulehdusta potevan lapsen kanssa vaan ei lähdetä lenkille, kun ulkona paukkuu pakkanen. Onneksi anoppi tulee välillä pelastamaan, jos lenkit näyttävät useampana päivänä jäävän ainoastaan yhteen. Sitten kun on aikaa ja lapsi on isänsä tai muun hoitajan kanssa, tehdäänkin pitkiä ja monipuolisia lenkkejä vaikeassa maastossa, kun vaunut eivät ole esteenä. Joskus koko päivä on kauheaa menoa, lapsi sairaana, itse tuhannen tunnin univelassa ja ulkona sataa pieniä mummoja ja silloin koirat joutuvat tyytymään pelkästään omaan pihaan. Onneksi näitä on harvoin.

Ei lapsi pelkkää negatiivista koirien elämään tietenkään ole tuonut: koirat joutuvat hyvin vähän olemaan yksin kotona, niidenkin päivät ovat aiempaa hektisempiä ja monipuolisempia (niin hyvässä kuin pahassa), ne selvästi omalla tavallaan tykkäävät aina aika-ajoin lapsesta ja hyvänä päivänä meillä on koko poppoon kanssa oikeasti kivaa.

Palatakseni siihen onko koirillani mielestäni riittävän hyvä elämä... Kyllä. Yleensä ne pääsevät parille hyvälle lenkille päivässä, saavat olla ihmisseurassa lähes jatkuvasti, niiden kanssa harrastetaan (entistä harvemmin tosin), ne elävät keskellä tätä kaikkea ja saavat mennä omaan pihaan tuulettumaan jos siltä tuntuu. Kyllä se on mielestäni riittävän hyvää elämää, eivätkä koiratkaan tunnu olevan pahoillaan.

Jotenkin tämä vauva-aika yhdistettynä hauva-aikaan on klaarattava ja mielestäni tämä menee nyt ihan hyvin. Ei loistavasti, mutta riittävän hyvin.

Open show ja rallytoko-päivä

Julkaistu RR lehdessä

Rhodesiankoirien Open show ja rallytoko-päivä

Rhodesiankoirien perinteinen Open show ja rallytoko-päivä  järjestettiin tänä vuonna Lempäälässä. Syksyisen ankeaa ilmaa päästiin pakoon melkein lämpimään sisähalliin tekonurmelle. Kilpailuun oli ilmoitettu mukaan huimat 60 koiraa. Open shown yhteydessä viereisellä kentällä pyöri rallytokopäivä, jota oli vetämässä lajivastaava Suvi Santajärvi. Open show on epävirallinen näyttely, johon ovat tervetulleita kaikki rhodesiankoirat. Open shown yhteydessä järjestetään myös erikoiskilpailut: paras pää, parhaat liikkeet, paras ridge ja paras maksakuono.

Tuomariksi tänä vuonna saatiin Juha Lehtinen. Lehtinen on kokenut tuomari, mutta luonnollisestikaan hänellä ei ole rhodesiankoirien virallisia arvosteluoikeuksia, sillä epävirallista lemmikkiluokkaa ei saa arvostella tuomari, jolla on kyseiseen rotuun viralliset oikeudet. Open show on tuomarille erinomainen tilaisuus päästä tutustumaan rotuun ja tänä vuonna suuri koiramäärä tarjosi hienon otannan erilaisista koirista.

Ensin arvosteltiin lemmikkiluokkien koirat, joita oli ilahduttavan monta. Lemmikkiluokassa kisaavat rhodesiankoirat, jotka eivät voi osallistua viralliseen näyttelyluokkaan esimerkiksi kosmeettisen virheen tai kastroinnin vuoksi. Open showssa näkee siis paljon myös niitä koiria joita ei muissa näyttelyissä tapaa ja tämä osaltaan tekeekin tapahtumasta mielenkiintoisen. Lemmikkiluokan ROP koira oli Feanor’s Aragorn “Niro” ja VSP Bawabu Djemila Daura.

Onnittelut!

Kuvaaja: Kati Ketonen

Hallissa tunnelma oli iloinen ja kehässä menestyjille hurrattiin. Handlerien kuntoa koeteltiin erittäin monilla juoksukierroksilla, jotka meinasivat ainakin allekirjoittaneen nilkalle koitua kohtaloksi. Kuulin jossakin kohtaa juostessani nilkuttaen, että tuomari (?) tai joku muu kehän laidalta kommentoi, jotta “koiralla on paremmat liikkeet kuin omistajalla”. Onneksi!

Oma kierrosluku jäi pimentoon sumenevan tajunnan vuoksi, mutta yhden seuraamani koirakon kierrosluvuksi laskin kuusi kierrosta, eivätkä he olleet edes kärkipäässä kierrosmäärissä. Minulla osallistuvia koiria oli kaksi, joten sain pyöriä niin yksilöarvosteluissa, kilpailuluokassa, paras uros ja paras narttu -kehissä, jälkeläisluokassa, kasvattajaluokassa, parhaat liikkeet -kisassa... Jos yritti jäädä hengästyksissään seisottamaan koiraa kesken juoksun ja esittelemään tuomarille rakennetta jollakin ei-urheilullisella tavalla, tuli käsky “antaa mennä vaan!” ja kevyt ohjaus kädellä selästä, että hop hop. Kehässä nähtiin siis hikikarpaloita, puuskutusta ja hyytymisiä.

Hyytynyt handleri. Kuvaaja: Pasi Haverinen

Kaikilla kuitenkin ex tempore juostusta naisten kympistä huolimatta tuntui olevan hauskaa, eikä kukaan jättänyt leikkiä kesken. Kyllähän koiranainen juoksee vaikka pää kainalossa, jos on sijoituksia jaossa. Monen koiran kohdalla (myös omieni) näki, että parin-kolmen kierroksen jälkeen alkoi koiran katse hakeutua namipussille “vieläkö me juostaan, työehtosopimuksessa kaksi kierrosta on maksimi”.

Kuvaaja: Kati Ketonen

Itse jännitin eniten kahden vuoden jälkeen naftaliinista kaivetun Heron (Mahiri Retta’s Funtastic Boy) suhtautumista miestuomariin, mutta Hero kesti hampaiden laskemisenkin kuin mies. Herolle tuomarin kopelointi on aina ollut vähän nihkeä asia, mutta kaikki meni hyvin eikä koira hätkähtänyt lainkaan. Oli suorastaan liikuttavaa nähdä kuinka innoissaan Hero oli, kun pitkän tauon jälkeen sekin pääsi touhuamaan jotakin ihmisten ilmoille. Herolle sijoituksena päivän päätteeksi saatiin PU4 ja setämiehelle iloinen mieli.

Iloinen setämies Hero. Kuvaaja: Kati Ketonen

Itselleni jäi tapahtumasta hyvä mieli ennenkaikkea itse tapahtuman hengen ja ihmisten vuoksi, ei pelkästään tulosten takia. Meidän Kizimbi-leirimme menestyi mahtavan hienosti, lämpimät onnittelut kasvattaja Ursulalle joka oli myös BIS kasvattaja! Fanny (Kizimbi Ukamilifu) kirmasi narttujen kakkoseksi, eli PN2 jäi käteen kera narttujen paras pää -kisan voiton. Fannyn sisko Hertta (Kizimbi Umuhimu) kiilasi ROPiksi napaten myös narttujen parhaiden liikkeiden palkinnon ja VSP oli Kizimbi Tendo “Vinski”, joka nappasi myös liikkeiden ykkössijan uroksissa.

VSP Kizimbi Tendo Kuva: Irma Holopainen

Paras narttu -kehä. Kizimbi Umuhimu PN1 ja ROP, Kizimbi Ukamilifu PN2, Kizimbi Tikity PN3 ja Ikimba Damyanti PN4

Kuva: Irma Holopainen

Sananen tuomarilta

Näyttelyn päätteeksi haastattelin tuomari Juha Lehtistä muutaman kysymyksen verran:

• Mitä olit mieltä päivästä?

• Ihan mukava päivä kaiken kaikkiaan, ei mitään moittimista.

• Entä rotu, oliko vaikea arvosteltava?
• Tietysti kun ekaa kertaa tätä tekee, niin onhan se tietysti vähän outoa.

• Löytyivätkö parhaat koirat kuitenkin helposti?
• Kyllä minä omasta mielestäni ne löysin suhteellisen helposti, mutta se vaan että teidän mielestä ei välttämättä mennyt sinne päinkään

• Oliko päivässä jotakin erityistä joka jäi mieleen?
• Kyllähän tämä tietysti rotuna on mielenkiintoinen, tämähän on rakennerotu.

• Oliko taso mielestäsi millainen tänään?
• Mielestäni ihan hyvä. Ennen kaikkea täytyy kilpailijoille nostaa hattua, todella hyvähenkistä porukkaa!

Kuvaaja: Kati Ketonen

Historiaa

Open Showlla on pitkät perinteet. Ohessa Jonna Halli-Salmisen (Kennel Kwamoyo) kertomus ihkaensimmäisestä Open showsta ja shown historiasta:

Osallistuin ensimmäistä kertaa Open showhun 8.8.1999  ensimmäisen rhodesiankoirani Papun (Ikimba Obuko, 1998-2010) kanssa. Open show järjestettiin Siuntiossa Suitian kartanolla rhodeleirin yhteydessä. Tuomareina toimivat rhodekasvattajat Anne Sassi (kennel Tarujen) ja Pasi Hännikäinen (kennel Harjaselän).

Tämä ensimmäinen (?) open show oli hyvin leikkimielinen ohjelmanumero osana leiriä. Osallistumismaksua ei ollut, vaan open show kuului leirin hintaan. Näytteilleasettajat eli leiriläiset olivat pukeutuneet vapaa-ajan leireilyvaatteisiin, ja ainakin minä esitin Papun paksulla ketjukaulaimella ja pitkällä nahkahihnalla, jota olin kerinyt käteni ympärille. Eli ihan ulkoilutusvarusteilla mentiin! Osallistuminen oli hauskaa ja vähän jännittävää, kuten nykyäänkin osallistuminen näyttelyyn, niin viralliseen kuin Open showhun.

Itselleni jäi hyvä mieli, kun Annen ja Pasin arvostelu Papusta oli kivasti kirjoitettu, oli löydetty hyviä asioita ja puutteet oli mainittu mukavalla tavalla. Papun virheellinen, nelikruunuinen ridge on arvostelussa "hyvänpituinen, hauska ridge". Parasta mielestäni ensimmäisessä open showssamme oli tietysti se, että Papu voitti Paras pää -kilpailun ja sai ruusukkeen.

Tästä innostuneena olen osallistunut moneen yhdistyksemme open showhun myöhemminkin. Näitä epävirallisia näyttelyitä järjestettiin muutamalla leirillä ja erillisenä tapahtumana, kuten nykyisin. Alusta asti on ollut mukana erikoiskilpailuja, kuten paras pää, paras pari, paras ridge ja parhaat liikkeet. Arvostelemassa on ollut niin kasvattajia kuin tuomareita ulkomailta ja kotimaasta. Tuomarit ovat, yleensä ainakin, olleet sellaisia, joilla ei ole vielä ollut rhodesiankoirien virallisia arvosteluoikeuksia. Nyt näitä open show -muistoja kaivellessa löysin vanhat arvostelut. Tuomareinamme ovat olleet mm. Matti Luoso (2000), Sonja Nilsson, SWE (2001), John Sigve Berg, NO (2002) ja Unto Timonen (2003), muutamia mainitakseni. Erillinen ns. lemmikkiluokka "ei näyttelykelpoisille" rhodeille on ollut mukana vuodesta 2000. Se on kiva, että näyttelyjuttuja pääsee näin kokeilemaan kaikki halukkaat.
Aikojen myötä open showsta on tullut mielestäni arvostetumpi ja enemmän virallisen näyttelyn kaltainen. Hauskuus ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään!

Rallytokoa

Rallytokoa. Kuva: Suvi Santajärvi

Open shown yhteydessä järjestettiin myös rallytoko-päivä, joka valitettavasti minulla näyttelyhuumassa meni osittain sivu suun (päästäkää hampaita tekevän 7kk vauvan äiti vapaalle, kauheasti ei voi odottaa..). Pyysin lajivastaava Suvi Santajärveä kommentoimaan toko-päivän osuutta:

Open Shown yhteydessä järjestettiin myös mahdollisuus tutustua rally-tokoon. Mukaan uskaltautui niin täysin noviiseja kuin jo jonkin aikaa kisanneitakin koirakoita. Pienten teknisten ongelmien takia järjestelyt eivät sujuneet aivan suunnitellusti, mutta läsnäolijoiden avustuksella harjoittelurata saatiin kuitenkin kasaan. Kiitos kaikille avusta!
Ensin jokaisen osallistujan kanssa käveltiin rata läpi henkilökohtaisesti, kerraten samalla kunkin kyltin suoritustapa. Tämän jälkeen koirakot pääsivät suorittamaan radan itsenäisesti, ALO-luokan koirakot ja ensikertalaiset hihnassa ja AVO-luokkaan edenneet koira vapaana seuraten. Ratasuoritus käytiin läpi ja koirakot saivat vinkkejä tuleviin suorituksiin. Toivottavasti mahdollisimman moni ensikertalainenkin kiinnostui tästä monipuolisesta lajista ja ensi vuonna nähdään taas entistä useampi koirakko rally-tokon parissa.

Rally-terveisin: lajivastaava Suvi

Lopuksi

Toivottavasti tapahtuma säilyttää tulevinakin vuosina lämpimän ja hauskan henkensä ja uudet rhodesiankoiraihmiset tulisivat sankoin joukoin mukaan! Näissä karkeloissa ei tarvitse jännittää.

Lämpimät onnittelut kaikille tuloksiinsa tyytyväisille ja iso kiitos tapahtumaa järjestämässä olleille ihmisille! Pidetään mielessä tuomarin kiitos hyvästä yhteishengestä, eikä unohdeta vaalia sitä jatkossakaan tapahtumasta riippumatta!

Maastojuoksukausi 2015

Mikkeli, Rhodesiankoirien maastomestaruus. Fanny vieheellä. (c) Nina Lindqvist

Tämä päättynyt kausi oli meidän ensimmäinen varsinainen maastojuoksukautemme, sillä avauskilpailun jälkeen emme vuonna 2014 päässeet pentuesuunnitelmien vuoksi useampiin kisoihin.

Tänäkään vuonna kisamäärä ei päätä huimaa, sillä emännän pentuesuunnitelmat sotkivat vähän kuvioita. Pääsimme kuitenkin piipahtamaan kaksissa kisoissa ja Fanny kolmessa. Kolmannen kisan Fanny juoksi puoliveljensä omistajan Julian kanssa Mustilassa, kun taas me lomailimme Tallinnassa.

Juoksijana Fanny on varma. Se juoksee tunnollisesti vieheen perässä, innostus lajiin on korviahuumaava ja hauislihaksia rikkovaa ja oikomistakaan se ei vielä ole keksinyt. Rhodesiankoirilla on taipumusta fiksuina koirina starttimäärän kasvaessa alkaa oikomaan, jolloin pisteitä alkaa ropista pois kun vieheen perään oikaistaan milloin mistäkin hyväksi koetusta kulmasta.

Fannyn kauden pisteet olivat 445, 446 ja 446. Tasaisen tappavaa ja muutaman pisteen sertirajan alapuolella.. Kuitenkin olen iloinen siitä, että koira saa toteuttaa itseään ja viettiään ja juoksee hienoja pisteitä tasaisesti, vaikka se serti jäikin harmillisesti niin lähelle ja samalla niiiiin kauas jokaisessa kisassa. Tiedostan myös sen, että mikäli voisin pitää Fannya monipuolisemmin irti, saattaisi se saada sen muutaman puuttuvan pisteen verran räjähtävää voimaa enemmän... No olosuhteet ovat meillä mitkä ovat, eikä kunnon loppumisesta onneksi ole ollut mikään kisa kiinni. Kuitenkin se viimeinen poweri saadaan juoksemalla irti, joten... Jossittelu kunniaan!

Kisapäivän odotetuin paperi

Kisapäivät ovat pitkiä ja raskaita, mutta erittäin antoisia. Hyvä seura ja eväät takaavat onnistuneen kokemuksen. Koiramääristä riippuen alkuerät alkavat yleensä jo aamuvarhain ja saattavat jatkua puolille päivin, ylikin. Alkuerätulosten taululle ilmestymisessä menee oma aikansa ja yleensä ennen finaalia on tauko. Finaaliin eivät tietenkään pääse kaikki alkuerissä juosseet koirat, joten finaali on nopeammin juostu, ellei tule vieherikkoja, ukkoskuuroja tai muita hidastavia tekijöitä.

Päivä alkaa aamulla eläinlääkärin tarkistuksella, jonka jälkeen arvotaan lähtöjärjestys roduittain. Koirat juoksevat pareittain toinen sinisellä, toinen punaisella manttelilla. Alkuerien jälkeen saadaan tuomareiden antamat pisteet ja mikäli koiran suoritus ylittää finaalirajan, jäädään odottamaan finaalin alkamista. Ennen finaalia on toinen eläinlääkärin tarkastus ja arvotaan manttelien värit. Finaalin jälkeen on palkintojenjako. Tähän settiin kun ympätään puolisen tuntia lämmittelyä ennen jokaista juoksua ja toinen puolituntinen jäähdyttelyä, jonotukset eläinlääkärille, sataan kertaan kadonneiden papereiden etsiminen, kertaalleen hukkuneen manttelin löytäminen ja muu sähläys, venyy päivä hyvinkin pyöreäksi. Kisapäivän tunnelmassa on silti jotakin aivan ainutlaatuista, joka saa raahautumaan saviselle pellolle kerta toisensa jälkeen.

Fanny vauhdissa! Kuvaaja: Nina Lindqvist

Näyttelyihin verrattuna kisassa on erilaista jännitystä, sillä vaikka juoksukin on (usean tuomarin) arvostelulaji, ei kiistatta hyvin juossut koira voi saada huonoja pisteitä, kun taas näyttelyt ovat aina yksi kysymysmerkki.

Kopioin kilpailun perusrakenteen suoraan Kennelliiton sivuilta:

Miten kilpaillaan?

Koirat arvotaan roduittain pareiksi. Maastorata tehdään maastoon (esim. pellolle) ja trissojen avulla siihen saadaan erilaisia mutkia, ja näin pyritään matkimaan todellista metsästystilannetta. Juostavat matkat ovat 500m-1000m. Maastojuoksuissa ei pelkkä nopeus ratkaise vaan suoritukset arvostellaan muutenkin. Arvosteluun vaikuttaa nopeuden lisäksi, kuinka innokkaasti ja tarkasti koira seuraa viehettä, miten se pystyy pitämään juoksurytminsä ja sovittamaan vauhtinsa maastovaihteluihin. Koiran pitää pystyä käyttämään maastoa ja kanssakilpailijan liikkeitä hyväkseen ahdistaessaan viehettä ja sen täytyy selvitä radasta hyvässä kunnossa fyysisesti sekä psyykkisesti. Arvostelussa otetaan huomioon myös rodulle tyypillinen tapa metsästää, joten eri rotujen suoritukset eivät ole suoraan vertailukelpoisia keskenään. Arvostelun suorittaa kolme tuomaria jotka antavat max. 20 pistettä viidestä eri osa-alueesta kullekin koiralle, kokeessa koirat juoksevat kaksi suoritusta joiden yhteispisteiden perusteella koirat laitetaan paremmuusjärjestykseen

Katsotaan millainen kausi ensi kesänä saadaan kasaan. En malta odottaa!

Rhodepeeärrää: Minustako kuulokoiraksi?

Sain blogin kautta yhteydenoton henkilöltä, joka on miettinyt rhodesiankoiran sopivuutta kuulokoiraksi. Hänellä on itsellään kuulovamma, joten koiraa tarvittaisiin arjen helpottamiseen ja toiseksi "korvapariksi".

Kysymys oli kyllä mielenkiintoisin pitkään aikaan! Rhodesiankoiria ei tietääkseni kovinkaan paljoa käytetä avustustehtävissä, joskin kaverikoiria kyllä on jonkinverran. Luonne näillä itsenäisillä ja välillä luupäisillä otuksilla ei ehkä palvele tarkoitusta parhaiten, sillä sellainen "teen mitä tahdot vain koska tahdot" -tyyppinen urhautuvaisuus on aika tiukassa. Joillakin sitä toki on enemmän, joillakin sitten taas ei yhtään.

Kuulokoiralta vaaditaan arjessa tiukkaa yhteistyötä omistajansa kanssa. Kuulokoira ilmoittaa esimerkiksi pihaan tulevista ihmisistä, ukkosesta, soivasta puhelimesta, palovaroittimesta ja niin edelleen. Se mikä saattaa koitua monen rhodesiankoiran kompastuskiveksi on suoritusvarmuus. Rhode kun tuppaa välillä toimimaan kuin ihmisen mieli ja toisessa hetkessä aurinkolaikku lattialla vie voiton kaikesta muusta, paitsi ruokakupin kilahduksesta. Kuitenkin on niitäkin yksilöitä, joilta varmasti tällainen jatkuvaa toimintaa vaativa tehtävä onnistuisi hyvinkin. Edesmennyt Hillani olisi ollut kyllä oikea koira tähän hommaan. Hilla oli aina valmis hommiin ja se teki asioita myös tekemisen ilosta, ei pelkästään lihapullan voimalla.

Oikealla koulutuksella, huolellisesti testatulla ja oikein valitulla pennulla ja pienellä tuurilla siis rhodesiankoira voisi kyllä mielestäni toimia tehtävässä ainakin auttavasti. Nameja kannattaisi kyllä pitää taskussa jatkuvasti. Tyynyn alle ei sittenkään leipäveistä, vaan pari lihapullaa?

Haloo? Kuulen kyllä

Lähdimme Fannyn kanssa pr-käynnille asiaa kysyneen rouvan luokse. Vastassa meitä oli iloinen ja lämmin naishenkilö, jolla olisi kyllä mielettömän hienot tiluksen rhodesiankoiralle. Hiukan häntä arvelutti riistavietti, sillä pihallakin viihtyy aika-ajoin peuroja ja muita elikoita. Fanny ei ainakaan antanut asiasta valheellista kuvaa, sillä se höykytti kanalassa olleita kanoja kyllä huolella.

Sisällä Fanny todisti rhodesiankoiran luonteen ja rauhallisuuden istumalla ensin pää rouvan polvella ja siirtyen sen jälkeen aurinkolaikulle makaamaan. Veikkaanpa, että pieni ihastus rhodesiankoiriin heräsi.

Omista koiristani Fannysta ei olisi tuollaiseen hommaan. Se on liian itsenäinen ja mukavuudenhaluinen. Niin kiltti ja luotettava kuin se onkin, en näe sitä ilmoittamassa sille sinänsä merkityksettömistä asioista, vaikka palkka olisi kohdallaan. Herolla hyvästä tokotaustasta ja sähäkämmästä reaktionopeudesta johtuen olisi ehkä enemmän potentiaalia, mutta siltäkin puuttuisi kyllä suoritusvarmuus.

Vierailu oli oikein onnistunut ja toivon, että rhodesiankoirasta saataisiin vielä kuulokoirakin kaiken muun lisäksi!

Vauvavaroitus! Lenkkeilyvarustus, eli vauvankuljetin koiraperheessä

Kun perheessä on kaksi isoa koiraa ja vapaana pitäminen aika rajallista (eli koirat hihnoissa), täytyy vauva saada jotenkin parhaalla mahdollisella tavalla mukaan lenkille - jos sen voi tehdä turvallisesti, aina parempi.

Ostin ensimmäiset lastenvaunut jo ennen lapsen syntymää. Silloin kriteerinä olivat hyvät jouset, reilun kokoiset ilmakumipyörät, keveys ja ketteryys. En halunnut mitään Emmalj...köh köh hyökkäysvaunuja, koska halusin pienemmät ja autoon myös kätevästi menevät pelit.  Ensimmäinen hankinta meni minulle hyvin epätyypillisesti aivan nappiin!

Vauvankuljetin numero yksi:

"Se melkein paras, josta ei ehkä olisi kannattanut alunalkujaan luopua..."

Bumbleride Indie 4

Niin pienet! Silti tukevat ja ketterät ja kevyet! Näistä tykkäsin aivan mielettömän paljon. Eturenkaat saa lukittua, jousitus oli tarpeeksi pehmeä meidän huonoille teille, rattaat menivät pieneen tilaan kasattaessa ja ne ketterästä olemuksestaan huolimatta olivat tukevat kulkemaan.

Metsätiet menivät kevyesti ja pehmeästi, eikä satunnaisissa kaupunkiajeluissakaan harmittanut.

Koiranaisen pisteet rattaille 4,5/5







Bumblerideistä riippumattomista syistä iski koiranaiseen jonkinlainen vaunuhulluus ja vaunut piti vaihtaa... Älkää kysykö miksi. En tiedä.

Vauvankuljetin numero kaksi:

"Se ei hyvä, ei yhtään hyvä..."

Emmaljunga Viking

Tässä kohtaa kuvitelkaa millainen ääni lähtee kun paksua koiranaisen kalloa taotaan seinään.. kop, kop, kop...

Ei. Ei ja ei.

Ketteriksi mainostetut "jokapaikanpelit", Emmaljunga Vikingit olivat kyllä pettymys. Jäykähkön oloiset, mutta huterat. Rytyytystä hiekkatiellä.

En pitänyt työntötuntumasta lainkaan ja erityisesti kahden koiran kanssa nämä tuntui menevät mihin sattui.

Koiranaisen pisteet rattaille: 1,5/5





Ja koska nämä ei olleet hyvät, lähtivät ne myyntiin ja uudet tilalle...

Vauvankuljetin numero kolme:

Babyjogger City Elite

"Ne parhaat"

Tässä ne nyt sitten ovat! Ne the vaunut. Ne, jotka eivät enää vaihtoon meiltä lähde.

Kolme pyörää, joista etupyörän saa lukittua tarvittaessa. Isot renkaat, joilla pääsee monessa maastossa. Erittäin hyvä työntötuntuma ja vakaa kulku.

Jousitusta ei kauheasti ole, mutta kulkevat silti todella nätisti melkein missä vain. Erittäin tilava istuinosa ja suojaava kuomu.

Periaatteessa ovat aika saman oloiset ensimmäisten kanssa. Näissä on ehkä hiukan huonompi jousitus, mutta muuten ensimmäisiä laadukkaamman oloiset menopelit.

Koiranaisen pisteet rattaille: 4,5/5




Kantoreppu kunniaan!

Ratas kuin ratas, on kahden koiran kanssa liikkuminen aina jokseenkin työlästä. Kaikista paras kahden koiran kanssa on ehdottomasti rintareppu, joka voi lapsen kasvaessa siirtää selän puolelle. Vapaaksi jää molemmat kädet ja kävelytahtia voi pitää hyvänä, jos vaan oma kunto kestää. Minulla selkä ei kestä kahta reppulenkkiä päivässä, joten toinen tehdään vaunujen kanssa ja toinen repun kanssa.

Meillä kokeiltiin ensin Manduca, josta en itse tykännyt yhtään. Parhaaksi on osoittautunut Baby Björn One.

Rhodesiankoira ja lapsi

Kuten varmasti blogia seuranneet tietävät, rajoittuu tietämykseni tästä aiheesta puolen vuoden kokemukseen, kahteen koiraan ja yhteen lapseen. Mutta kirjoitetaan nyt tästä vinkkelistä sitten, kun ei muustakaan osata:

Ruokkija ja nöyrä alamainen

Kuten jossakin blogikirjoituksessa julistin, en pelännyt oikeastaan lainkaan sitä mitä koirat vauvasta sanoisivat. Hyvä niin, turhaan olisin pelännyt.

En todellakaan pyytänyt miestäni tuomaan sairaalasta kotiin vauvanvaatteita, saati kakkavaippoja. Mies itse haisi aivan varmasti jo vauvalle, joten tästä koirille tuli ensimmäinen kontakti uuteen perheenjäseneen. Muutenkaan en oikein usko, että kun matte vihdoin tulee kotiin haisten kummalta, näyttäen kummalta ja tuoden kotiin sitäkin kummemman mytyn, olisi etukäteen haisteltu (ja syöty) kakkavaippa tai vauvavaate koirille jotenkin asiaa helpottava juttu. Tiedä häntä sitten.

Meillä koirat reagoivat molemmat itselleen tyypilliseen tapaan sairaalasta kotiutuneeseen ihmisenpentuun: Fanny kävi haistamassa, heilutti häntää ja meni jatkamaan unia sohvalle. Hero mamman pikku perskärpänen oli asiasta snadisti enemmän huolissaan. Se haisteli ja haisteli. Keikutti päätään puolelta toiselle vauvan äännellessä, ryntäili tutkimaan myttyä heti sen osoittaessa elonmerkkejä ja kummasteli asiaa koko sielullaan. Se oli pari päivää niin puulla päähän lyöty, että ei tiennyt miten päin olisi ollut. Pienintäkään aggressiivisuutta ei ollut, ainoastaan yksi valtavan suuri kysymysmerkki. Noin viikossa Herokin kokosi itsensä ja löysi harhailevat aivosolusa ja tilanne rauhoittui normaaliksi.

Nyt vauvan ollessa noin puolivuotias on sen arvo Ruokkijana huomattu. Ruokkija otetaan vastaan suurella ilolla hänen istuessaan syöttötuoliin. Ruokkijan vieressä päivystetään ja kun Ruokkija kannetaan keittiöön, on kaksi nenää heti valmiina ottamaan vastaan armonpaloja. Ruokkijalta meni tasan kaksi sormiruokailukertaa sen tajuamiseen, että jos syötävän viskaa lattialle, alkaa tapahtua jänniä. Jipii.

Nostan olematonta hattuani kyllä koirille, jotka elävät tässä vauvapyörteessä aivan lunkisti. Lenkit ovat muuttuneet tylsemmiksi (vaunujen vierellä tai rintarepun tahtiin) ja välillä niitä ei ole ihan niin montaa kuin ennen. Välillä päivän ulkoilu on lähinnä pihalla olemista, välillä taas saadaan tehtyä kolme reipasta lenkkiä. Jokainen päivä on vähän erilainen ja jos vauva on valvottanut paljon ja mies myöhään töissä, jää päivän liikunta aika heikoksi. Pyrin tällöin aktivoimaan niitä pihassa ja seuraavana päivänä touhuamaan ja lenkkeilemään enemmän. Usein se onnistuu, ei aina.

Lapsi liikkuu itsenäisesti vasta hyvin vähän, mutta koirat osaavat liueta alta tahmanäppien lähestyessä. Kun lapsi tosissaan saa jalat alleen, pääsevät koirat nukkumaan korkeaan sänkyymme karkuun.

Lapsi taas on luonnollisesti innoissaan ruskeista asuinkumppaneistaan. Hihkuen katsotaan kun koirat leikkivät ja lenkillä pitää repussa olla ehdottomasti naama menosuuntaan, jotta näkee mitä koirat tekevät. Onpa koiraa maistettukin, mutta ilmeestä päätellen taisi olla pahaa.

We are back - Olemme selkä!

Kaikista haastavin vauva-arki alkaa olla selätetty ja äidillä riittää aikaa taas muuhunkin kuin tärisevänä kahvikuppi kädessä selviytymiseen. No ei nyt sentään ihan niin paha ollut tämä ensimmäinen puoli vuotta, mutta aika työlästä kyllä kaikin puolin. Facebookiin olen aika-ajoin päivittänyt kuulumisia,  mutta blogi on kyllä jäänyt aivan heitteille - anteeksi siitä.

Eli nyt kun alkaa taas aikaa löytymään enemmän, alkaa myös tänne valua asiaa ja asian vierustaa tasaisemmin.

Nyt kuitenkin olen käyttänyt tämän päivän tietokoneaikani jo blogin ulkoasun muokkaamiseen ja perillinen kirkuu ruokaa vieressä.

Palataan pian - stay tuned!

Osteopaatti Maaria Kaiperlan pakeilla

Olin varannu Herolle ajan osteopatiaan jo tammikuun alussa, mutta eiliselle käynnille lähtikin mukaan Fanny. Heron kanssa painiessaan Fanny satutti selkänsä noin kolmisen viikkoa sitten. Leikin tiimellyksessä Fanny liukastui lumen alla olleeseen jäähän ja lensi selälleen vauhdista. Huutoa kesti muutamia minuutteja, mutta koira käveli omin jaloin kotiin ja oli illan suhteellisen normaali. Seuraavana päivänä nostin Fannyn häntää ja siitä seurasi uusi huuto ja syöksyminen pimeään makkariin vinkumaan ja tärisemään. No suuntana oli tietenkin eläinlääkäri.

Eläinlääkärissä häntä ja lantio kuvattiin, mutta kuvat olivat puhtaat. Saimme mukaan tulehduskipulääkettä ja käskyn lepoon. Levon ja lääkkeen jälkeenkin Fanny oli  reilu 3 viikkoa  myöhemmin varovainen takapäänsä suhteen, askelsi mielestäni epäpuhtaasti eikä ollut ihan oma itsensä. Siitä syystä vaihdoinkin koiria lennossa ja osteopaatin käsittelyyn lähtikin akuutimpi potilas.

Maaria Kaiperlasta ja hänen yrityksestään Osteo in Flow voi lukea täältä: http://www.elainosteopatia.fi/index.php/fi/

Olin kuullut Kaiperlasta todella paljon hyvää monesta suunnasta, joten valinta oli helppo. Ajan sai noin kuukauden päähän varauksesta ja nyt Herolle uutta aikaa varatessani seuraava aika meni taas kuukauden päähän. Pieneen odotteluun joutuu siis varautumaan.

En oikein tiennyt mitä odotin vastaanotolta, sillä osteopatia oli minulle täysin tuntematon hoitomuoto. Mainittakoon, että hoitomuotoa ei ole luokiteltu vaihtoehtohoidoksi, eli kyseessä on valvottu ja oikea hoito, ei voodoonukkeja ja henkien kutsumista sisältävä "hoito".

Janakkalassa vastaanotollaan meidät otti vastaan Maaria, joka lyhyen jutustelun jälkeen pyysi laittamaan Fannyn makuulleen huoneen keskellä olevalle hoitoalustalle. Fanny meni suosiolla pötkölleen ja samalla koirasta kysellen Maaria alkoi käymään koiraa käsillään lävitse. Osteopatia on hyvin vähäeleistä, eli koiraa ei venytetä, rusautella, naksautella tai muutenkaan veivata kovinkaan paljon. Omaan silmäni tekniikka näytti lähinnä painelulta, sivelyltä ja hyvin hellältä manipuloinnilta. Nopeasti löytyikin ristiluun ja alanikamien luota voimakasta trauman jälkeä, eli suomeksi koira oli saanut alaselkäänsä kunnon tällin. En edes yritä käyttää ammattitermejä, joten selostan oman muistini ja korvaani tarttuneiden termien mukaan.

Nikamissa ja ristiluussa siis oli ongelmaa, myös kiertymistä oli alkanut jo tapahtumaan. Kuulemma myös jokin kohta oli jopa kuuma, eli vammaa todella oli - ja isosti. Kaikki oli kuitenkin ehjää, ainoastaan ottanut kunnolla itseensä. Alkuun kun kipeää aluetta käsiteltiin, nosti Fanny aika-ajoin päätään. Missään kohtaa koira ei vinkunut, mutta pään nostaminen kertoi pienestä epämukavuudesta. Osteopatiassa koiraa ei vanutella niin, että sitä sattuu. Koiraa käsitellään hyvin hellästi ja kipua tuottamatta, mutta kuitenkin suoraan ongelman ytimeen perehtyen.

Kun käsittelyä oli tehty reilu puoli tuntia, rentoutui koira täysin. Fanny jopa nukahti uneen kesken käsittelyn, eikä enää nostellut päätään kipeitäkään kohtia käsiteltäessä. Lopulta Maaria totesi, että lantio liikkuu nyt normaalisti ja elastisesti ja vamma on saatu laukaistua. Fanny huokaisi tässä kohtaa todella syvään, johon Maaria kommentoi sen olevan merkki siitä, että kiputila oli lauennut. Fanny saikin nousta ylös ja minä sain jatko-ohjeet: ei törmäilyjä Heron taholta alkuun, liikuntaa voi lisätä asteittain ja mikäli hoitoon tulee kipureaktio, voi antaa hetkellisesti kipulääkettä.

Akuutit vammat yleensä kuulemma laukeavat jopa yhdellä hoitokerralla niin, että jatkohoitoa ei tarvita. Fannynkin kohdalla tilanne hoidon jälkeen oli palautettu normaaliin, eli yksi käyntikerta riitti, ellei nyt tule jotakin uutta ja ihmeellistä vielä eteen. Kysyin Maarialta olisiko Fannyn voinut tuoda heti vamman satuttua ja vastaus oli kyllä. Kuulemma koiran voi tuoda akuutissakin vaiheessa, eikä tarvitse odotella.

Fanny nukahti autoon aivan samantien ja kotonakin nukkui koko illan. Selvästi olo on helpompi ja mukavampi, sillä esimerkiksi maatemeno ei enää ole jäykkää ja harkitsevaa ("missähän asennossa minä tähän nyt menisin, että ei satu") ja muutenkin koira liikkuu rennommin ja iloisemmin.

Olen todella tyytyväinen ja kiitollinen, sillä on suorastaan liikuttavaa nähdä koiran pääsevän kivuistaan! Samalla myös vahvistui oma mielipiteeni siitä, että vaikka eläinlääkäri ei löydä koirasta mitään vikaa, oma silmä kertoo silti totuuden: jos koira ei ole omaan silmään 100% kunnossa, ei se sitä ole. Tässä onkin syy Herolle ajan varaamiseen: se ei ole mielestäni 100% kunnossa, vaikka eläinlääkäri ei siitä vaivaa löydäkään.

Iso kiitos ja suositus siis Osteo in Flow'lle ja Maarialle!

Hintaa hoidolle tuli 80e, mikä mielestäni oli kyllä ehdottomasti parhaiten kätetty 80e hyvään aikaan.

Vuonna 2015

Vuosi 2015 on jännittävä, täynnä muutosta ja uusia tuulia. Voisin vaikka luvata, että ainakin blogia ehdin päivittämään ahkerammin, joskin tekstien sävy saattaa hiukan ehkä muuttua. Perheeseen on siis tulossa pentu! Tällä kertaa tosin ihmispentu, eli karvaisten lapsien pääluku pysyy edelleen samana. Ällös huoli, vauvablogia tästä ei tule. Ei ei ei ja vielä kerran ei. Jos haluan oksentaa vauvanhajuiset tunteeni nettiin, perustan niille ihan oman sivun tai sitten piinaan vain sukulaisiani puhelimen välityksellä.

Toki varmaan koirien yhteiselosta pienen ihmisen kanssa tulee kerrottua, mutta pyritään pitämään fokus koirissa :)

Meille vuodenvaihde tarkoitti herkuttelua ja mökillä oleilua. Suuntasimme jouluksi Kolin kirpakoihin maisemiin ja vietimme viikon mökillä koirien ja sukulaisten kanssa. Koirat ovat siitä kiitollisia matkakumppaneita, että kunhan oman ruokakipot ja ihmiset kulkee mukana, ei koirilla ole kovinkaan suurta merkitystä siitä missä ne ovat. Mennessä ja tullessa vietimme yön hotellissa ja koirat olivat sielläkin kuin kotonaan. Illalla vaan lenkki uusissa maisemissa ja iltaruoat naamariin ja tuloksena oli kaksi väsynyttä ja tyytyväistä matkaajaa, jotka jäivät huoneeseen nukkumaan kun me suunnistimme illalliselle. Tähän väliin iso plussa ja kiitos Sokos hotelleille eläinystävällisestä palvelusta! Koiria odotti molemmilla kerroilla lahjapussit (kakkapusseja, puruluita ja herkkuja) ja erittäin koiraystävällinen henkilökunta. Kertaakaan ei tullut sellainen olo, että mitä nuokin noita valtavia kirppusäkkejä raahaavat tänne, vaan vastaanotto oli erittäin lämmin. Sokos hotelleilla koiramaksu on 10e ja sillä saa siis olla useampikin koira, eli maksu ei ole koirakohtainen. Suosittelen! Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun hississä koirien kaulaan kapsahti joko henkilökuntaan kuuluva ihminen tai toinen asukas :)

Jatkossa moisia reissuja tuskin ihan heti tulee, sillä vaikka kahden koiran kanssa hotellissa oleminen oli helppoa, voisin kuvitella lapsen ja kahden koiran hotellielämän olevan jo astetta mielenkiintoisempaa.

Heroa vaivaa mielestäni jokin, en vain tiedä mikä. Hero on menossa helmikuun puolen välin tienoilla Kaiperlan vastaanotolle, josta kerron kyllä kaiken käynnin jälkeen! Kyseessä on siis Maaria Kaiperla, eläinosteopaatti: http://www.elainosteopatia.fi/index.php/fi/ ja kuulemani mukaan varsinainen taikanäppi. Saas nähdä mitä pojasta löytyy, vai löytyykö vika sittenkin emännän korvien välistä.

Oikein riemukasta alkanutta vuotta 2015 kaikille lukijoille!

Närästyksestä ja sen kanssa kikkailusta

Heroa närästää nyt muukin kuin lumisen talven akuutti puute. Nimittäin jokin ruokavaliossa on saanut vatsalaukun ärtymään ja nyt jo useamman kuukauden on on/off tyyppisesti aamuyöllä heräilty suutaan mässyttävän ja paikkaa vaihtavan koiran ääniin. Nyt vaiva on ollut lähes jokaöistä, joten toimeen on tartuttu oikein kunnolla.

Koiran närästyksestä löytyy netistä jonkin verran tietoa: erityisesti oireet kiinnostivat minua, hoidosta nyt puhumattakaan. Täällä  oli mielestäni oikein hyvä ja ytimekäs kirjoitus aiheesta. Herolla oireita ovat olleet:

• Aamuöinen heräily (ruokailusta noin 6h)
• Levoton paikan vaihtaminen
• Suun lipominen, ilman nieleskely, mässytys
• Tassujen lipominen
• Vatsan lorina
• Röyhtäily
• Runsas juominen

Itse tein näistä närästysdiagnoosin ja yritän nyt ensin kotikonstein päästä vaivasta voitolle ennen eläinlääkäriin ryntäämistä. Koira ei ole mitenkään kivulias, se voi hyvin ja vaivaa esiintyy lähinnä öisin, kerrallaan noin 30-60min ajan. Närästykselle tyypillistä on vaivan esiintyminen erityisesti pidemmän levon jälkeen tai sen aikana.

Närästyksen alkusyy voi olla melkein mikä tahansa, mutta ruokaan ja ruokintaan se usein liittyy. Nauta, rasvainen ruoka, raaka liha ja viljat tuntuivat olevan aika yleisiä syitä, mitä nyt googlettelemalla löysin. Jokin ruoka-aine ei yksinkertaisesti sovi ja tästä aiheutuu närästystä. Närästykselle voi olla myös rakenteellisia ja muihin sairauksiin kytköksissä olevia syitä, joten jos vaiva ei helpota, on eläinlääkärin konsultaatio tarpeen.

Netistä penkoessani löysin kokeiltavien kotikonstien listaan nämä:

• Maitohappobakteerit
• Eliminaatiodietti/oletettavasti närästystä aiheuttavien ruoka-aineiden karsiminen
• Useat ruoka-annokset
• Happamat maitotuotteet
• Antepsin tai muu suojaava ja happoisuutta vähentävä lääke kuuriluontoisena
• Puruluut pannaan
• Ei lihaa ja nappulaa samalla aterialla

Itse lähdin nyt omaan tyypilliseen tapaani "kaikki tai ei mitään" keinoin selättämään oireita. Ensinnäkin vaihdoin ruoan kana-riisi pohjaisesta lammas-perunaan. Toisekseen keittelin ison satsin yrjölänpuuroa, jota annan iltaisin ainoana ruokana lihan kanssa. Lihat kypsensin puuron mukana, jotta ärsytystä olisi mahdollisimman vähän.Apteekista hain Antepsinia, jota meinaan syöttää pari viikkoa kuuriluontoisesti ennen ruokintaa. Iltaruokaan isona osana kuuluu myös nyt piimä, sillä happamien maitotuotteiden pitäisi auttaa asiaan, samoin maitohappobakteerien. Hero saa jo ruoan kaksi kertaa päivässä, joten ruokintakertoihin en puutu.

Tavoitteena olisi saada Antepsinilla maha rauhoittumaan, illan puurolla yöksi mahdollisimman lempeää ja sulavaa ruokaa ja AB piimästä maitohappoa ja happamuutta. Myös nappulan proteiinin ja hiilihydraatin lähteen vaihtaminen on siis kokeilussa, mutta nappulamerkki olisi mennyt vaihtoon joka tapauksessa. Katsotaan siis onko näistä apua ja jos on, niin pikkuhiljaa voi jättää illan puuron pois ja siirtyä taas 50%/50% ruokintaan. Jos tämä ei sovi mahalle, pitänee tarjota nappulat ja lihat eri aterialla.

Kokeillaan kuinka käy!

Tähystys sterilaatio

Otsikon kanssa painin tovin jos toisenkin, koska minun mielestäni tuo sanahirviö on yhdyssana, mutta Googlen mukaan ei. No, asiaan...

Hämeenlinnan Animagissa on vuoden loppuun asti voimassa tarjous, jossa tähystämällä tehty sterilaatio maksaa normaalin avoleikkauksen verran. Onhan se siltikin huomattavasti hintavampi kuin normaali avoleikkaus esimerkiksi kunnallisella eläinlääkärillä, mutta tutkittuani aihetta lähemmin päädyin tähystykseen. Fannyn kokoiselle (40,8kg) koiralle tähystämällä tehty leikkaus maksoi lääkkeineen ja kaulureineen 576e. Kunnallisella avoleikkaus olisi kustantanut 370e.

Tähystyksessä koko vatsan avaamisen sijasta tehdään vain kaksi pientä (n. 2cm tai alle) viiltoa alavatsaan, joiden kautta poistetaan munasarjat. Kohtu jää, mutta hormonitoiminnan muuttuessa se surkastuu ja kohtutulehduksen riski on olematon. Tähystyksen on tutkittu olevan huomattavasti kivuttomampi kuin avoleikkauksen, eikä jälkilääkityskään ole yhtä vahva kuin normaalissa avoleikkauksessa. Kaiken kaikkiaan toimenpiteen pitäisi siis olla pienempi, aiheuttaa paljon vähemmän kudosvauriota ja kipua ja toipumisen pitäisi olla nopeaa.

Toinen mistä sain aika paljon lisätietoa (kiitos Sanna!) oli anestesian laatu. Kunnallisella on käytössä iv anestesia, eli lääkettä lasketaan suoneen koko toimenpiteen ajan. Poistuessaan iv aineet kuormittavat maksaa ja munuaisia. Kunnallisella myös useinmiten lääkäri leikkaa yksin, eli varsinaista anestesiavalvontaa ei ole. Klinikalla taas käytössä on inhalaatioanestesia, eli koira hengittää ainetta putken kautta ja lääke poistuu samaa kautta kuormittamatta sisäelimiä. Klinikalla myös toimenpiteessä on mukana hoitaja, joka valvoo anestesiaa koko toimenpiteen ajan. Vaikka en usko koiralle välttämättä aiheutuvan kovin suurta haittaa iv anestesiastakaan, halusin silti valita turvallisemman vaihtoehdon kun sellainen oli tarjolla.

Kolmas asiaan vaikuttanut tekijä oli heräämö. Vein Fannyn 11 aikoihin klinikalle ja hain 15 jäkeen töistä päästyäni. Sain autoon kännisen, mutta hereillä olevan ja iloisen koiran. Fanny sai siis heräillä valvotusti heräämössä lämpöpatjalla, kun taas kunnallisella olen Hillaa hakiessani saanut täysin syvässä unessa olevan palelevan koiran, joka heräsi illalla myöhään, vaikka leikkaus tehtiin samoihin aikoihin kuin Fannyllakin. Liekö anestesian laadulla eroa heräämiseen, mutta ero oli kyllä valtava! Siinä missä Hilla leikkauksen iltana pissi alleen umpiunessa ja tärisi horkassa kaikista lämpövirityksistä huolimatta, nyt meillä sohvalla nuokkui hyvässä soosissa oleva, mutta iloinen ja ruokahalultaan varsin normaali koira joka kävi omin jaloin pissalla.

Toimenpiteeseen olen siis erittäin tyytyväinen, mutta paraneminen ei ole ihan mennyt oppikirjan mukaan. Fanny oli jo leikkauksessa osoittanut olevansa todella vuotavaista sorttia, eli meitä varoiteltiinkin, että leikkaushaavat saattaisivat illalla vuotaa kotona jonkin verran. Kuulemma vatsanpeitteet vuotivat tavallista reilusti enemmän. Illalla mitään vuotoja ei ollut, mutta paraneminen siitä eteenpäin oli hiukan hitaanlaista.

Taaempi ja rumempi haava pahimmillaan. Ei tulehtunut, mutta kostea ja erittävä.

Ei hyvä, ei hyvä

Fannyn mielestä hän itse tosin oli täysin terve ja se ei voinut ymmärtää, miksi se ei saanut riehua Heron kanssa pihalla. Yleisvointi oli hyvä, mutta haavat erittivät viikon päästä leikkauksesta edelleen ja olivat hiukan auki. Hoitona oli huuhtelua haalealla vedellä kaksi kertaa päivässä (useamminkin jos ehtii), ilma ja Vetramil-suihke. Kuusi päivää leikkauksesta kävimme Animagissa näytillä ja saimme varmuuden vuoksi antibiottikuurin, jotta haavat eivät tulehtuisi. Ne eivät siis vielä olleet tulehtuneet, mutta eivät parantuneetkaan täysin. Kyseessä oli ilmeisesti lankareaktio, eli iho reagoi tikkeihin ikäänkuin ne olisivat jokin vierasesine ja yritti puskea niitä pihalle.

Muutama päivä lisää suihkuttelua, lääkettä ja hoivaa ja voila, haavat olivat ummessa! En uskalla edes kuvitella millainen rumba olisi ollut avoleikkauksen haavan kanssa, kun Fannyn iho selvästi on herkkä reagoimaan ja erittämään...

Missään vaiheessa haavat eivät potilasta itseään kiinnostaneet, mutta kauluria pidin silti niin kauan kun haavat olivat auki.

Nyt pihalla reuhaa täysin parantunut neitokainen, jossa operaatiosta muistuttavat ainoastaan eläinlääkärin ajelemat villit kuviot karvassa :)

Aika kaivautua esiin pimennosta

Olen ollut koiraharrastusten osalta ihan täysin pimennossa keväästä lähtien. Näyttelykehässä olen viimeksi ollut toukokuussa Hamina KV:ssa. Tokossa, juoksukisoissa tai missään muuallakaan emme ole käyneet, koska Fanny oli mammalomalla ja minä laiska. Kesällä piti pyörähtää Heron kanssa mätsäreissä mielenvirkistykseksi, mutta niin vain kesä tuli ja kesä meni eikä mätsäressä tullut käytyä. Olemme siis täysin metsittynyttä landepaukkuporukkaa!

Nyt pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa alkaa kaivella näyttelyhäkkiä, numerolappupidikkeitä ja muita härpäkkeitä, koska olen (hullu) ilmoittanut Fannyn messariin lauantaille. Pystymetsästä suoraan isolle kirkolle - olisikohan pitänyt miettiä vielä? No Fanny nyt on vanha konkari, mutta kai sitä pitää yrittää tunkea johonkin perähikiän Match showhun hakemaan kehätuntumaa ennen isompaa kehää. Minähän olen aivan järkyttävä kehäjännittäjä, eli ei olisi yhtään pahitteeksi vähän treenailla ennen messukeskusta. Messuskeskuksen hinnat saavat kyllä niskavillat pystyyn joka vuosi: ilmoitin aikaisimmalla mahdollisimmalla hinnalla ja silti sai siitä lystistä pulittaa 55e. Messarissa ilmomaksu tuppaa olemaan se pienin menoerä... Viimeksi mukaan taisi tarttua 25 kiloa koiranruokaa, Dentastixejä, Pomppa ja luita kaksi säkkiä. Taktisesti messukeskuksen Voittaja-näyttelyt kuitenkin ajoittuvat samoihin aikoihin veronpalautusten kanssa, joten tästä nostan olematonta hattuani järjestäjille.

Nyt täytyykin siis aloitella hengitysharjoitukset (viime vuonna joku avuliaasti huusi kehän laidalta minulle, että NEA HENGITÄ!) ja mielikuvaharjoitukset. Kyllä me tästä selvitää, ehkä.

Tässä taidonnäyte viime vuodelta. Emäntä repeää riemusta!

Metsästäjä saapui

Mama on kotona! Fanny on saapunut kotiin kolmisen viikkoa sitten. Stressasin aika tavalla etukäteen sitä, kuinka Fanny sopeutuu taas arkeen penturumban jälkeen.  Stressaaminen oli turhaa: Fanny kiersi talon ympäri ja pötkähti omalle sängylleen suoraa päätä! Ensimmäisen yön kotona se nukkui niin sikeästi, että hyvä kun asentoa vaihtoi.  Taisi olla rankka reissu J

Pari-kolme päivää kotiinpaluusta Fanny oli oma itsensä muuten, mutta selvästi lenkeillä oli kiire kotiinpäin. Alkuun se varmaan ajatteli, että vauvat ne edelleen odottaa lenkin jälkeen kotona. Kun se vihdoin tajusi, että on vihdoin vapaa pienten naskalihampaiden orjuuttavasta huoltajuudesta, ei se tuntunut niitä muistavankaan. Ai mitkä lapset?! Heroa rääkättiin sänkkärillä armotta, kotona kanniskeltiin Råttaa häntä heiluen ja sohvalla oleva lampaantaljoja pöllytettiin menemään niin, että joka päivä sai imuroida taljaparkojen tupsuja olohuoneen lattialta.

Pennut ovat kaikki lähteneet maailmalle ja tässä vielä koko satsi listattuna:

FI43373/14	narttu	KIZIMBI SAVANA KIMIA		punainen-vehnänvärinen
FI43375/14	narttu	KIZIMBI SAVANA MJUKUU		punainen-vehnänvärinen
FI43376/14	narttu	KIZIMBI SAVANA NYESHA		punainen-vehnänvärinen
FI43370/14	narttu	KIZIMBI SAVANA SARAKASI		punainen-vehnänvärinen
FI43377/14	narttu	KIZIMBI SAVANA SHAUKU		punainen-vehnänvärinen
FI43371/14	narttu	KIZIMBI SAVANA SIHIRI		punainen-vehnänvärinen
FI43378/14	uros	KIZIMBI SAVANA ROHO		punainen-vehnänvärinen
FI43374/14	uros	KIZIMBI SAVANA SONGA		punainen-vehnänvärinen
EJ43372/14	uros	KIZIMBI SAVANA WIMBO		punainen-vehnänvärinen
FI43369/14	uros	KIZIMBI SAVANA ZUMARIDI		punainen-vehnänvärinen

 

Kymmenen kappaletta pieniä riiviöitä on laskeutunut ympäri Suomea. Onnea uusille omistajille ja pitäkäähän yhteyttä J!

Hero on onnellinen poika Fannyn tultua takaisin kotiin. Dalin kanssa alkoi kyllä leikitkin jo sujumaan, mutta niillä oli Heron kanssa paljon jäykemmät välit kuin Fannylla ja Herolla. Dalilla meni hermo saman tien, jos leikin tiimellyksessä Hero taklasi tai nappasi hampailla kiinni. Fanny taas nauttii sitä enemmän mitä enemmän Hero sitä riepottaa! Fannyn mielestä parhautta on se, kun kunnon vauhdista Hero viskaa sen selälleen ja sitten saadaankin kunnon painimatsi hampailla höystettynä aikaiseksi. Hulluja molemmat.

Vihdoin ja viimein monen monituisen valituslauselman jälkeen meillä on aitatolpat pihassa. Pihaanhan on aidattu koirille noin sadan neliön pikkutarha, mutta aitaamisprojekti on odottanut aikaa, rahaa ja muiden akuutimpien remonttien valmistumista. Nyt viimein aidan pystyynnakuttelijan mielestä tilanne on sen verran hyvä, että aitausta voidaan laajentaa. Jos jotakin olen innokkaana odottanut, niin tätä! Tolpat on siis hankittu, nyt vielä aita pitäisi saada Rautarantalalta Vantaan Kuninkaanmäestä kotikulmille. Jos harkitset aitaamista, suosittelen Rautarantalaa lämpimästi. Todella kilpailukykyiset hinnat ja iso valikoima.

"Kiusataan vääränrotuista" -leikki

Meille on tulossa Europlast muovitettua aitaverkkoa 153cm korkeana. Verkkoa on tulossa kolme rullaa (25m/rulla) ja hintaa per rulla jää 82e. Kokonaisuudessaan 75m aitaa kustantaa siis 246e + tolpat 175e + maahan hakattavat jalat noin 150e. Halpaa kuin hammastahna, mutta ainakin koirat laajentavat sataneliöisen yksiönsä reilun tuhannen neliön aitaukseen. Vaikka rahallisesti aitaaminen onkin jokseenkin tyyristä, tuo se omaan arkeeni aivan mielettömän helpotuksen.

Tästä pääsemmekin aiheeseen ”Korvat vain koristeena”. Heron ja Dalin kanssa elämä oli aika leppoisaa. Dalilla metsästysvietti on aika minimissä, Herolla hiukan kovempi. Hero ei kuitenkaan aktiivisesti aja ylös riistaa, jäljestä sitä ilmavainulla tai sinkoile satojen metrien päähän ”näiksmä tuolla jotain” verukkeella. Hero ei tee tarkistuslenkkejä jonkun vienon tuoksun perässä ollen omilla teillään minuutteja. Arvaatte varmaan kuka tekee? Kyllä. The metsästäjä on saapunut takaisin hoodeille ja Fannyn kunnollinen liikuttaminen kysyy kekseliäisyyttä, hermoja ja hiukan uhkarohkeaa hulluutta. Riista on aktiivista vielä tähän aikaan vuodesta ja kunnolla metsään ei pääse, koska hirvikärpäsarmeija toivottaa nälkäisenä tervetulleeksi heti puurajan tienoilla. Kun huomaan Fannyn nostavan kuononsa ja korvansa ja tuijottavansa johonkin on jo myöhäistä – sinne meni! Eikä varmasti kuule mitään. Todella kätevää kun asuu maalla, jossa esimerkiksi lähipelloilta ei paranisi sinkoilla mihinkään ilman, että ollaankin naapurin vuohissa, naudoissa, piikkilangoissa tai keskellä ratsastuskoulun ponituntia. Hero tietenkin seuraa silmä kovana jumaloimaansa metsästäjää ja sinkoaa haukkana perään, vaikka ei edes tietäisi minkä perässä juostaan. Yleensä Hero tuleekin suhteellisen nopeasti takaisin sellainen ”no en mä nyt taas tajua mikä tuolla oli” –ilme naamalla.

Kun pihan saadaan aidattua kunnolla, riittää kunnolliset remmilenkit ja pihalla irrottelu vallan mainiosti siihen saakka, että hirvikärpäset päästävät meidän taas metsään. Koirat kyllä irrottelevat pihantyngällä nytkin, mutta täyteen vauhtiin ei pienemmässä tarhassa pääse. Se ei tosin ole menoa haitannut, vaan ruoho on juostu mullalle pahimmissa rallituskohdissa ja parhaimmillaan non-stop painimatsi on jatkunut kaksi tuntia putkeen.

Olen tehnyt jotakin, jota en olisi ikinä uskonut tekeväni. Olen kironnut aina flexit alimpaan syvyyteen ja pitänyt niiden käyttäjiä vähintäänkin pikkusen pimeinä. Mitä teen nyt? Kuljetan kahta leijonanmetsästäjääni sinisillä flexeillä pitkin peltoja! Mietin pääni puhki kuinka saisin (valitettavan remmipainotteisesta) lenkkeilystä koirille monipuolisempaa. No vastaushan oli aika simppeli: Flexeillä koirat saavat juoksennella, haistella ja hölkätä paljon vapaammin kuin hihnassa. Maalla kun autoja ja pyöräilijöitä on vähän, voivat koirat olla aika rennosti narujen molemmissa päissä.  Siitä en puhu mitään, että viime viikolla sänkkärillä rusakko lähti jaloista koirien ollessa flexeissä ja minun täysin varautumattomana. Auts, auts auts. Mutta flexi kesti!

Kaikkeen sitä lähtee J