Monttubileet

Eilen helatorstaita vietettiin sateessa ja tuulessa, mutta se ei afrikkalaisten menoa haitannut. Aamu alkoi ajelulla Ylöjärvelle Pinsiöön, jossa järjestettiin rhodesiankoirien monttumestaruuskilpailut. Kyseinen kilpailu on epävirallinen kilpailu, johon saa osallistua kaikki rhodesiankoirat ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta. Luokkia on kolme: Montun menopeli alle yksivuotiaille, Montun Mahtavin Menijä 1-8 vuotiaille ja Montun Mahtavin harmaaparta yli 8-vuotiaille veteraaneille. Koirat ajavat hiekkasuoralla viehettä noin 150 metrin matkan ja aika, sekä huippunopeus kellotetaan.

Koiria oli kuutisenkymmentä, iloista koiraväkeä vielä enemmän. Sää oli mitä oli, mutta nauru raikasi, kauppa kävi Mustin ja Mirrin kojulla ja buffassa, koirat heiluivat luonnollisesti mukana jokaisessa toiminnassa ja tuloksia saatiin lähes joka koiralle.

Baana, kuva: Janne Kaakinen

Itse olin suurimman osan päivää töissä ajanottajana, mutta ehdin myös seurustella, nauttia buffan antimista ja juoksuttaa omat ja muutaman muunkin koiran. Omat koirat eivät palkintosijoille päässeet, mutta Fanny pääsi taas esittelemään mahtavaa ajoviettiään ja nopeita kinttujaan. Isolle koiralle 150m matka ei ole mikään ihan optimaalisin, eikä Fanny ole kokonsakaan puolesta kaikista nopein koira. Se on kuitenkin järkyttävän innokas ja nopeakin, ja suhtautuu vieheeseen ja ajamiseen ylipäätään valtavalla innolla ja palolla. Se kuumuu vieheen nähdessäänkin jo nollasta sataan, joten piteleminen on aika-ajoin hiukan työlästä. Ensi kesänä täytyy buukata maastojuoksukilpailuja mahdollisimman monta, toki kohtuuden nimissä. Maastossahan nopeus ei ole ainoa arvioitava tekijä, joten siellä korostuvat myös kestävyys, ketteryys, älykkyys ja arviointikyky.

Öö mitä mä olinkaan tekemässä? Kuva: Janne Kaakinen

Mä en ymmärrä kuinka Herosta saatiin myös näin urheiluhenkinen kuva? Kaiken sen pöllöilyn keskellä? Kuva: Janne Kaakinen

Hero. Voi Hero. Hero palkittiin palkintojenjaossa ihan omalla palkinnolla "Päivän hauskin suoritus". No sitä se kyllä olikin! Laitan tähän Facebookpäivitykseni kyseisestä showsta:

Heron komiikkanumero eilisissä monttumestaruuksissa (ei rhodeihmiset: epävirallinen juoksukisa, jossa koirat juoksee vieheen perässä) hersytti kyllä hyvät naurut. Juoksemisen sijasta se kävi hyvin varovasti hiipien tarkistamassa tutkamiehen ja sen ihmiseksi todettuaan ei ollut riemulla rajaa. Sitten olikin hauskaa ja ihanaa ja upeeta juoksennella ja pomppia mamman _kanssa_ maaliin! Jee, mutsi juoksee, minä juoksen kaikki juoksee -ihanaa! Viehe ei kiinnostanut niin paljon kuin sitä heilutteleva vetäjä, jota yritettiin pussata ja kiehnätä hengiltä. Mun pöljä koirapoika <3 ps. Hero palkittiin päivän hauskimmasta suorituksesta

Eli hauskaa oli!

Nyt Fannyn kaikki viralliset esiintymiset ovat siirtyneet odottelmaan mammaloman päättymistä. Nyt jännitetään, nostetaan ruokamäärää, kyylätään, mittaillaan katseella, arvaillaan, toivotaan, intoillaan... Eli ultraan pääsee noin reilun kahden viikon päästä!

Metsien siimeksestä kaupunkiin

Taas on takana vaihtelua täynnä oleva viikko. Viikko alkoi opettelulla taas siihen, että koiria on hetkellisesti yksi. Fannyn poissaolo alkaa toden teolla vaivata Heroakin: aina kotiin tullessa Hero syöksyy tarkastamaan auton josko suuri rakkaus vihdoin olisi palannut. Auton tyhjäksi todettuaan Hero jää vinkumaan surkeana takakontin eteen. Huoh, sydäntä vihlaisee nähdä toisen ikävä.

Ikävä on Herolla kova... Jollain tapaa nämä kaksi ovat niin niin niin kiintyneitä toisiinsa, että sitä on vaikea käsittää

Olemme lenkkeilleet vähän uudessa suunnassa ja suureksi hämmästyksekseni näin metsän puolella pellon laidassa maakotkan. Asiasta kiinnostuneena tarvoimme linnun katoamissuuntaan päin ja ensin löytyi jonkun päivänsä päättäneen tipin jäänteet, sitten peuran jalka. Peuran jalan kohdalla alkoi pieni hiki nousta pintaan: Karhu? Ilves? Kotka? Peuran jalasta kymmenisen metriä eteenpäin löytyi loputkin ruhosta. Luut oli kaluttu puhtaaksi ja levitetty laajalle alueelle. Mielessä risteili kyllä paljon kysymyksiä ja tuli ehkä vilkuiltua olan yli aika ahkeraan. Sovitaan, että peuran tappoi vaikka vanhuus, ja kotka oli haaskalla. Karhut ym voi jättää kokonaan tästä ulos, eikö? Hurjan mielenkiintoista ja kutkuttavaa, toisaalta pelottavaa. Varmaa on, että tuonne mennään tarpomaan uudelleen.

Peura(ko). Pääkallo oli samaa kokoluokkaa kuin Heron pää

Tässä oli joskus tipu

Tämä tervehti ensimmäisenä pellolletulijaa

Tänään on vierailtu vanhempieni luona Vantaalla ja tehty citykävely Helsingissä. Poikien kanssa otettiin rennosti puistossa aurinkoa kuin mitkäkin kaupunkilaiset :-)

Hän tuli, näki ja nukahti

Äitiiii, miks mä joudun takakonttiin collien kanssa?

Fannysta Suomen muotovalio!

Fanny teki sen! Hamina KV:ssa se vihdoin irtosi: viimeinen serti ja muotovalious. Fanny on aika tarkka tyttö, sillä Hamina oli vihoviimeinen mahdollisuus valioitumiseen ennen pentuja. Sertin lisäksi saimme aikamoisen litanian tulokseksi, eli: Hamina Int, Kizimbi Ukamilifu: ERI1, SA, PN1, SERT, CACIB, VSP ja FI MVA! Ei varmaan tarvitse edes sanoa kuinka iloinen ja helpottunut olin, että ainakaan oma sössimiseni kehässä ei estänyt koiran valioitumista.

Valitettavasti kuvia ei tainnut tapahtumasta jäädä kellekään, joten ohessa kuva saaliista.

Ursula haki Fannyn lauantai-iltana heille astutusreissuun valmistautumista varten. Eilen oli ensimmäinen proge ja Fanny pääsi yllättämään! Reissuun pitääkin lähteä jo TÄNÄÄN, eli Ursu ja Fanny suuntaavat kohti Saksaa ja Akonoa tänä iltana! Nyt ollaan niin jännän äärellä, että ei ole tosikaan. Minun pieni tyttöni maailmalla..oi ja voi.

Jos ja toivottavasti kun reissu on tuloksekas, alkaakin täällä mammalomalaisen paapominen. Fannyn tuntien se osaa ottaa täysillä ilon irti ylimääräisestä palvelemisesta, hellyydestä ja ennen kaikkea kasvaneista ruokamääristä.

Tule pian kotiin, Fanny!

Viisi vuotta bloggausta

Mihin kaikki tämä aika on oikein mennyt? Huomasin juuri, että näillä näppäimillä tulee täyteen tasan viisi vuotta blogin aloittamisesta. Toukokuussa 2009 meille saapui ensimmäinen rhodesiankoirani Hilla ja siitä urkeni ura koirabloggauksen parissa.

Näihin vuosiin on mahtunut kyllä niin paljon menoa ja vilskettä, että on oikeastaan todella ihanaa kun voi lukea kaikista tapahtumista tästä "päiväkirjasta" ja palata niihin muistoihin kuvin ja tekstein. Valitettavasti matkaan on mahtunut suurta surua ja murhettakin, mutta elämä jatkuu ja niistäkin on selvitty. Välillä tapahtumien keskellä meinasi voimat ja usko loppua kesken, mutta nyt voi katsoa taaksepäin jo rauhallisena ja entistä vahvempana.

(c) Riikka Jäntti

(c) Riikkis Puistola

(c) Sunna Kivisalo

Aiempi ja ensimmäinen blogini rhodesianhilla.blogspot.fi (sieltä tuotu tänne kaikki vanhat kirjoitukset, joten tämä uusikin blogi alkaa vuodesta 2009 ihan normaalisti) muuttui rhodeposseksi Hillan menetyksen jälkeen. Hilla kulkee aina mukana, mutta kaipasin uutta ilmettä ja uuden nimen - uuden alun. Kuitenkin bloggertunnukseni on edelleen Nea&Hilla&Hero ja sillä nimellä tulevat esimerkiksi vastaukseni kommentteihin näkyville. Saa tulla jatkossakin :) Jotain vanhaa, jotain uutta.

Kiitos teille kaikille, jotka olette meitä seuranneet näiden vuosien aikana! Osa käy piipahtamassa satunnaisesti, osa seuraa aktiivisesti ja osa käy kerran eikä palaa. Kiitos ihan jokaiselle kävijälle ja lukijalle tasapuolisesti!

Lahden KV näyttelyssä huhtikuussa sain ensimmäisen kerran kuulla livenä, että kirjoituksillani on ollut jonkun elämään edes pikkuriikkinen vaikutus: osittain tästä blogista johtuen heille on tullut rhodesiankoira! Se tuntui todella ihanalta ja samaan aikaan uskomattomalta. Olen lähinnä ajatellut, että kirjoittelen blogia itselleni päiväkirjaksi ja jos joku sitä jaksaa lukea niin mukavaa, mutta tuskinpa kovin montaa meidän höpinät jaksaa kiinnostaa. Kiitos sinulle joka kommentin tulit minulle kertomaan - sait minut ihan häkellyksiin :)!

Tulevaisuus näyttää nyt hyvältä: minulla on kaksi nuorta koiraa ja paljon paljon paljon harrastuksia ja puuhaa edessä.

Tervetuloa uudet lukijat, kiitos ja toivottavasti jaksatte meitä te vanhat lukijat ja lämmintä kevättä sinulle, joka tätä luet!

<3: Nea, Hilla, Numa, Fanny ja Hero

Rhodeposse Facebookissa!

Koska elämän touhuissa on välillä vaikea löytää aikaa istahtaa alas ja kirjoittaa blogitekstejä, niin meidän arkea voi seurata tiivistetyssä joskin reaaliaikaisessa muodossa nyt myös Facebookissa! Facebookiin tulen lisäilemään pieniä juttuja, kuvia, kuulumisia ja paljon muuta extraa, mistä ei ihan kokonaiseksi blogikirjoitukseksi riittäisi.

Jos päivitystahti tuntuu liian hitaalta ja haluaisit kuulla meistä useammin, niin eikun tykkäämään :)!

Tervetuloa seuraamaan meitä siis myös täällä: https://www.facebook.com/rhodeposse

Hollola RN

"Klara vappen vaan" ajattelin, kun ajelin vuoden ensimmäiseen ulkonäyttelyyn +4c räntäsateessa ja tuulessa. Tiedossa olisi jättikatarapunäyttely, sillä rhodesiankermaperät eivät osaa arvostaa Suomen perinteistä vappusäätä. Kehässä suurimman osan (erityisesti narttujen) kohdalla tilanne on yleensä näissä sääoloissa se, että kun takin tempaisee ennen kehää pois, niin hetken päästä koira vetää naaman sitruunaksi ja alkaa katkistelemaan, eli pylly alle ja kyyryyn! Siinä on esittäjällä naurussa pitelemistä, kun koira yrittää istua häntä koipien välissä tuulessa ja tuiskussa, eikä seisominen koiran mielestä tule kysymykseenkään!

Sain kuin sainkin oman katkis-koirani jotenkin jumpattua seisoma-asentoon ajoittain, joten tuomari sai arvioitua koiran.Arvostelu oli mielettömän hyvä! Naputtelen sen joku päivä tähän, kunhan löydän sen. Niin, hävisi jo!

Tuloksena oli ERI, SA ja PN3 sijoitus. Serti oli NIIN lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Harmi!

Jäätävän ulkopäivän jälkeen mentiin mäkkäriin lämmittelemään ja Fanny sai oman juustohampurilaisen vaivanpalkaksi. Missikisailija vaikutti olevan palkkaansa tyytyväinen ja kotimatkan nukkui lämpimässä autossa tyytyväisenä :)

Fanny tekee helikopterin (c) Sunna

(c) Kati Ketonen

Kun koirat hatkaan lähti + näyttelykausi korkattu

Eilinen metsälenkki oli oikein rentouttava. Ainakin alun 45 min oli oikein rentouttavaa. Käveltiin auringonpaisteessa keväisessä metsässä, ihasteltiin kukkia ja koirat riehuivat valtoimenaan. Autolle palatessa taphtui taas se asia, joka saa verenapaineen sihahtamaan kattoon joka ikinen kerta: kuin sovitusti koirat kääntyivät kesken haistelun täysin synkronoidusti nenät oikealla, keho jännittyi ja ennen kuin emäntä ehti karjua "eisaamennänytSEISeiiiiii!!", niin kaksi leijonanmetsästäjää katosi rymisten puskiin. Siellä rymisteltiin hetken aikaa ja sitten täysi hiljaisuus. Nice.

Aikani karjuttuani Hero palasi takaisin kieli vyön alla. Oikea mammanpoika, istuu jaloissa suu nauraen ja on niin kilttiä poikaa, "tonne se muija jäi, lähti peuran perään mokoma, mä silti tulin sun luokses, annan nami". Huoh. Heron namitettuani otin sen remmiin ja keskityin karjumaan toista Suurta Metsästäjää. Kun täyshiljaisuutta oli kulunut viitisen minuuttia, alkoi pelko hiipiä takaraivoon. Kuvittelin Fannyn makaavan kalliolta pudottuaan jossakin metsän siimeksessä (lähellä ei ole kallioita, mutta silti asia tuntui kovin relevantilta sillä kohtaa), jääneen auton alle (lähellä ei ole kuin yksi autio metsätie) tai vähintäänkin eksyneen.

Kymmenen minuutin äänenavauksen jälkeen metsästä alkaa kuulua ryminää ja sieltä tultiin suu vaahdossa, tassut verillä ja aivan vastakkaisesta suunnasta kuin minne lähdettiin.

Jäähdyttelin koirat remmissä noin 20min ja sitten lähdettiin kotiin tasaamaan verenpaineita. Aina yhtä kiva ylläri, piristää sopivasti. Not. Onneksi mitään isompaa haveria ei ollut kummassakaan pieniä naarmuja lukuunottamatta.

Myös näyttelykausi korkattiin viime viikonloppuna Lahti KV:ssa! Fanny avoimen luokan ERI1. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että huomenna Hollolan ryhmiksestä saadaan se vihoviimeinenkin serti! :)

Mitä opimme tästä? Älä esitä koiraa kyykyssä - selkä menee pyöreäksi... HUOKAUS. (c) Sunna Kivisalo



Fanny, (c) Sunna Kivisalo

Vielä siitä liikunnasta

Kuten totesin jo aiemmassa lepopäiviä käsittelevässä kirjoituksessani, olen jokseenkin neuroottinen koirieni liikunnan suhteen. Se rasittaa minua itseänikin suuresti, sillä tunnen huonoa omaatuntoa aina, jos lenkit syystä tai toisesta jäävät lyhyemmiksi. Sen ei pitäisi olla niin.

Blogikirjoitukseni pohjalta pistin pystyyn keskustelun lepopäivistä facebookryhmässämme, ja sieltä sain hyviä pointteja puolesta ja vastaan. Yhdelle fysioterapeutti oli jopa suositellut lepopäivää kerran viikossa! Tärkein oppi jonka siitä keskustelusta sain oli ehkä se, että armollisuutta tulee olla itseäänkin kohtaan. Aina ei voi jaksaa, aina ei voi kyetä. 

Ja se on ihan okei.

Kun koirien perusliikunnasta, aktivoinnista ja kunnosta pidetään hyvää -ellei erinomaista- huolta, ei yksi tai kaksi lepopäivää kaada mitään mihinkään. Ei koira välttämättä niitä tarvitse, mutta ei se niistä kärsikään. Tämä oli siis mielipide, ihan omakin vielä.

Millä saisin tämän taottua itselleni ihan oikeasti? Mielikuvaharjoituksia? Pyydänkö miestäni teippaamaan minut jesarilla sohvaan? En tiedä, mutta nyt harjoitellaan! Tämä on siis ihan aktiivinen projekti - empiirinen tutkimus jopa. Oppiiko stressaaja pois vanhoista tavoistaan?

Olen tällä hetkellä puolikuntoinen, flunssainen ja väsynyt, joten lenkittäminen nollakelissä pitkin metsiä ei tunnu yhtään kivalta ajatukselta. Siispä olen nyt ollut armollinen itseäni kohtaan yhtenä päivänä ja käyttänyt koirat vain 2x 30min remmilenkillä. Tänään ajoin koirat autolla metsänlaitaan ja annoin juosta 30min (aamulenkki oli tosin sen 40min..). Tämä ei ole helppoa ja koko ajan on sellainen olo, että nyt pitää kyllä lähteä tekemään vielä iltalenkki.

EI TÄYDY!

Mää yritän! Huomenna on perjantai ja olen jo hionut täydellisen sotasuunnitelman.
Mies ei ole illalla kotona, joten...

Avokadopastaa, valkoviiniä ja koirien kanssa vain puolisen tuntia lenkkiä töiden jälkeen. Miksi? En ihan oikeasti nyt jaksa. Haluan ihan oikeasti levätä ja olla rauhassa. Nauttia joutilaisuudesta ja yrittää parantua tästä lenssusta. Vielä jos saisin tehdä sen hyvällä omallatunnolla, niin mikäs sen mahtavampaa! Eli huomenna ainoastaan töiden jälkeen maksimissaan puoli tuntia lenkkiä. That's it.

Ei kylläkään jooko puhuta siitä, että aamulla käyn normaalin 30-40min aamulenkin.

Se ei liity nyt tähän ;)

Rauhallista, rentoa ja armollista viikonloppua meille kaikille!

Levon merkity(ksettömyy)s?

Tekstissä on käytetty kuvituskuvina otoksia lepopäivättömistä koirista pellolla. Jos meno on tuollaista ILMAN lepopäiviä, niin...

Ja aiheeseen:

Seuraamallani keskustelupalstalla (hei vaan hooteenettiläiset!) käydään säännöllisen epäsäännöllisesti keskustelua koirien liikuttamisesta ja ihmiset kirjoittelevat omien koiriensa lenkkitottumuksista hyvinkin tarkasti. On todella mielenkiintoista lukea kuinka paljon ja minkälaista liikuntaa koirat muissa perheissä saavat, mutta minua on jokaisen keskustelun jälkeen jäänyt mietityttämään samat kaksi asiaa:

1. Miten joillakuilla todella on (työssäkäyvinä?) aikaa ja voimia lenkittää koiriaan 4-5h päivässä? Ei ole lainkaan harvinaista, että monikin ilmoittaa tekevänsä esimerkiksi tunnin aamulenkin, parin tunnin päivälenkin ja tunnin iltalenkin. Kaikki rispekti heille, mutta pistää miettimään.

2. Lepopäivät

Olen yrittänyt väännellä ja käännellä tätä lepopäiväasiaa päässäni silloin tällöin jo varmaan parikin vuotta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseessä on siis koiraihmisten ryhmä, jotka kertovat pitävänsä koirillaan kerran viikossa lepopäivän, jonka aikana koirat käyvät ainoastaan lähinnä tarpeillaan pihalla. Ei aktivointia, ei lenkkejä, ainoastaan lepäillään kotona.

Ymmärrän lepopäivät erittäin hyvin esimerkiksi aktiivisilla harrastuskoirilla ja työkoirilla, joiden arki on täynnä treenejä ja vaativia harjoituksia. Se mitä olen itse yrittänyt pyöritellä ojennukseen päässäni on näiden ns. tavallisten kotikoirien lepopäivät. En oikein ole vieläkään päättänyt mitä mieltä aiheesta olisin ja pitäisikö minunkin pitää koirillani moisia päiviä vai ei. Olenko huono omistaja jos en pidä? Tarvitseeko päätyökseen jäniksen hajujen perässä metsässä juokseva ja sohvalla kuorsaava koira erikseen lepoa? Mene ja tiedä.

Itse olen sen verran neuroottinen koiranomistaja, että poden raastavan huonoa omaatuntoa jo silloin, jos oman kiireen tai esimerkiksi sairastumisen vuoksi koirien lenkit jäävät lyhyiksi. En haluaisi olla ihan niin tiukkis, vaan haluaisin todella olla asian suhteen rennompi. Ärsytän itse itseänikin - perhana nainen, RELAA! Faktahan on se, että liikunta lisää liikuntaa ja toisaalta yksikään koira ei ole vielä hajonnut siihen, että sen muuten aktiivisessa elämässä on välillä rauhallisempia päiviä. Yritän hokea itselleni, että "kyllä ne pärjää, ei haittaa vaikka tänään ollaan ulkoiltu vain tunti". Joskus se auttaa, useinmiten ei. Lopulta väsyn tuijottamaan neuroottisena mukaturhautuneita ja mukaylienergisiä koiriani, jotka mukasyyttävästi tuijottavat minua ja riutuvat lenkin puutteessa. Kuinka ollakaan, löydän itseni kiskomassa takkia niskaan ja vetämässä lenkkareita jalkaan.

Palatakseni totaalilepopäiviin, niin jos minulle vähempien lenkkien päivätkin ovat näin suurta taistelua, niin kokonaisiin lepopäiviin on vielä matkaa. En myöskään ole ihan vakuuttunut niiden tarpeellisuudesta, sillä jos nopealla laskutoimituksella meidän normaalipäivä on 40min + 1h20min + 10min = 2h10min, niin koirathan sitten lepäävät vuorokaudesta sen noin 22h. Tai ainakin 21h, jos ei lasketa kotona ruoanlaiton seuraamista (hurjan kuluttavaa!) ja muuta mukana puuhaamista.

Ovatko lepopäivät siis ennemminkin ihmisten, kuin koirien lepopäiviä, vai onko niille kotikoirienkin elämässä joku vankka peruste? Mitään väärää niissä ei mielestäni ole oli kumpia tahansa, kunhan muuten sesset saa liikkua tarpeeksi.

Kunhan pohdiskelen :)

Maastojuoksua ja maastossa juoksua

Kevät on vallaton ja niin edespäin ja..

Kevät on iskenyt Tuulokseenkin kohisten ja meno on ollut sen mukaista. Lyhentyneet työpäivät ja lisääntynyt aurinko ovat tehneet tehtävänsä ja lenkkien keskimääräinen pituus huitelee kuuden kilometrin tuntumassa. Parhautta! Edelleen olen jokseenkin uskollisesti pitänyt sportstrackeria päällä, ja lenkit liikkuvat siinä 7,6 kilometrin ja viiden kilometrin välimaastossa. Nautin aivan sanomattoman paljon, se varmaan paistaa vähintään kilometrin päähän :) Koirat viilettävät vapaana jäniksen jälkien perässä, hyppivät mättäältä mättäälle ja kirmaavat metsäteitä niin, että jalat tuskin osuvat maahan. Voiko koirallisen ihmisen elämä olla parempaa?

Jännitystäkin tämä maalaiselämä on tuonut. Yhdellä lenkillä Heron jo ollessa kiinni Fanny otti aivan valtavat kierrokset ja töhötti miljoonaa nenä maassa edestakaisin. Sain napattua sen kiinni ja syykin selvisi: polulla mudassa oli aivan uunituore hirvenjälki!

Hirveä mä en todellakaan metsästä, hus pois!

Seuraavat rytmihäiriöt saatiin hirveä seuraavalla viikolla. Metsässä likimain sulaneessa hangessa oli valtaaaaavan suuret harvat tassunjäljet, joiden päässä oli revitty kanto. Jep, huomenta sinullekin nalle. Tästä jälkien kohtaamisesta lähtien olenkin sitten lauleskellut mennessäni syvemmälle metsään. Lauluni pitää kyllä kaikki eläväiset loitolla. Onneksi omat koirat pysyvät suhteellisen lähellä. Lienee namipalkan ansiota?

Ilmat ovat hellineet meitä koirallisia ja koirat ovat saaneet kohottaa kuntoaan metsässä kirmaamalla. Kuntoa tarvittiinkin, sillä Fanny osallistui Borzoiklubin järjestämiin perinteisiin Talvimaastoihin, eli maastojuoksukisoihin Padasjoella lauantaina 8.3. Maastokisat olivat Fannyn ensimmäinen kilpailu, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Odotukset ja odottamattomuudet palkittiin kuitenkin ruhtinaallisesti, kun tyttö kipitti alkuerissä pisteet 206 ja finaalissa pisteet 230! Lopullinen sijoitus oli kolmas, yhteispisteillä 436. Upeaa! Fanny juoksi hyvällä tekniikalla ja innokkaasti, ja kuntokin riitti. Ainoastaan finaalin viimeisessä ylämäessä vauhti hiukan hiipui, mutta se ei paljon haittaa niin hienon ensijuoksun jälkeen.

Muuten elämämme lähinnä pyörii metsälenkkien, hevosenkakansyönnin (koirat) ja maalaiselämästä nautiskelun merkeissä :)

Fanny kevätmetsässä

Maastojen tulokset. Fanny on siis Kizimbi Ukamilifu, vanhat omistajatiedot edelleen näköjään vinttariliitolla:)

Maalaisen viikko-ohjelma

Ajattelin pitää yhdestä viikosta liikunnallista koirapäiväkirjaa.Vaiko koirallista liikuntapäiväkirjaa? Vai onko se sittenkin päiväkirja koirien liikunnasta? Oli mikä oli, niin tilannehan oli kuluvan viikon osalta se, että kävin Tuuloksesta töissä edelleen Töölössä. Työmatkaan upposi siis reilu 1,5h/suunta. Kuluva viikko oli kuitenkin (luojan kiitos) viimeinen Helsingissä ramppaamisviikko, koska huomenna aloitan uudessa työssä, jossa työmatka on aika lailla pyöreät 20min suuntaansa.Ihan koko viikosta en jaksanut kirjaa pitää, mutta tässä osa viikosta.

Ei varmaan kannata kahta kertaa miettiä, että olenko lyhenevästä työmatkasta hiukan innoissani...?

Toinen syy siihen miksi halusin pitää päiväkirjaa ja seurata lenkkejä Sportstrackerilla on se, että sitä helposti lenkkeilee sen lenkin kun jaksaa ja ajattelee, että olin sen noin tunnin. Todellisuudessa kun alkaa kellottaa lenkkejään, niin "noin tunti" saattaa olla mitä tahansa 35-75min välillä. Tämän viikon kokeilun seurauksena tajusin konkreettisesti sen, kuinka paljon pitkä työmatkani verottaa liikunnan määrää koirilla. Täytyy tehdä keväämmällä uusi viikkoseuranta, kun olen taas palannut normaaliin arkeen ja 20min työmatkaan!

Anyhow, tässä Helsinki-viikon liikuntapäiväkirjaa:


Maanantai

Aamu: Kello soi klo 05. Koirien ja itsensä pukeminen, otsalampun etsintä ja ovesta ulos klo 5:10. Lenkki remmissä tietä pitkin 20min ja lopuksi omalla pihalla namien etsintää 10min. Aamupala koirille (Brit Care nappulaa ja lohiöljyä) ja töihin starttaus klo 6:15

Iltapäivä: Noin kello 15:30 mieheni käyttää koirat 10 min remmipissalenkillä (olen näköjään lahjakas keksimään koira-aiheisia muka-yhdyssanoja)

Ilta: Raahaudun töistä kotiin ja ovella olen 17:30. Pukemisen ja pienen hengähdystauon jälkeen ulkona noin klo 18:00. Lenkki metsässä ja peltoteitä, koirat irti noin 10min. Lenkin pituus näytti olevan 3,47km ja kesto 45min ja rapiat. Matka ei päätä huimaa, mutta sen 10min seisoin metsässä lähinnä paikallani, kun koirat rallattelivat ympärilllä. Ilma oli märkä, pimeä ja sumuinen, joten metsälenkki ei innostanut koiria eikä emäntää.

Ilta vol 2: Kello 20:30 iltalenkki remmissä noin 10min ja pihalla namien etsintää 10min. Koirille iltapala (Brit Care nappula + lihaisa makkara)

Päivän saldo: Lenkkeilyä 1h 25min + pihalla aivojumppaa 20min = 1h45min aktivointia ulkona. 


Tiistai

Aamu: Samat kuviot kuin maanantaina alkutoimien suhteen, lenkki yhteensä tiellä ja metsässä 30min, josta irti viitisen minuttia. Jostakin syystä molemmat koirat olivat varsin fleguja lenkillä, joten irti eivät olleet kauaa, koska meno oli vetelää.. Valuttiin hajulta toiselle, eikä merkkiäkään riehumisesta. Hölkkäsin koirien kanssa viitisen minuttia, jotta sain niiden jalkoihin edes jotain vipinää. Aamupalat nokan eteen ja töihin starttaus 6:20.

Iltapäivä: Miehen kanssa lenkki 10min

Ilta: Lenkki lumisessa metsässä, koirat irti lähes koko lenkin ajan. Matkallisesti ei kovin pitkä, mutta tarvoimme umpihangessa metsässä. Märässä loskalumessa jaksoimme kahlata 47min. Odottelen todella valoisampia päiviä, kun illallakin pääsee kunnon lenkille ilman otsalamppua. Jos ei olisi ollut pilkkopimeää ja lumisadetta = näkyvyys nolla, niin olisin ehdottomasti halunnut tehdä pidemmän lenkin syvemmälle metsään, koska koirat olivat innokkaita ja itselläkin oli reipas fiilis.

Ilta vol2: Remmilenkki pellonlaitaa ja tietä pitkin 20min

Päivän saldo: Lenkkeilyä 1h 47min 


Keskiviikko

Aamu: Reipastahtinen aamulenkki remmissä 32min.

Päivä: Miehen kanssa 10min remmissä

Ilta: Lorvailulenkki metsässä reilu 47min. Matkallisesti tynkä, ajallisesti ja riehullisesti rikkaampi.

Ilta vol 2: Remmilenkki 15min.

Päivän saldo: Liikuntaa 1h 44min


Torstaina ja Perjantaina suhteellisen samanlaista, tosin päivälenkki hiukan pidempi.

Lauantai:

Aamu: Lenkki metsässä vapaana 40 min
Päivä: Lenkki metsässä vapaana 1h10min (5km)
Ilta: Remmilenkki 20min

Liikuntaa: 2h 10min.

Fannylle pentuja!

Fannylle on suunnitteilla kosiomatka keväälle. Suuntana Saksa! Isä on komea Farmers Guardian African Akono, "Akono".

Lisäinfoa: Kizimbi Kennel

Ensimmäinen viikko maalla

Nyt on ensimmäinen viikko maalaiselämää taputeltu, eikä kyllä ole valittamista! Vaikka elämme edelleen jossain määrin remontin keskellä, listat puuttuu, sohvat ja sänky odottelevat vielä kotiinkuljetusta tehtaalta jne, niin silti elämä tuntuu aika mukavalta.

Olohuoneessa voi iltaisin tanssia vaikka ripaskaa alasti, koska ikkunoiden takana on oma metsä. Onpahan rusakoille viihdettä! Omaa metsää nyt ei ole kuin nimeksi (5000m2), mutta on siinä jo vannoutuneelle anti-viherpeukalolle ihmettelemistä, että kun jotakin tarttis tuollekin keväällä tehdä. No onneksi kevääseen on pitkä aika. Tai no ei oikeastaan ole. Apua....

Koirat ovat ottaneet muuton varsin lunkisti, sillä olimmehan yli kuukauden likimain päivittäin talolla remontoimassa sitä ennen muuttoa. Talo ja lenkkimaastot siis tulivat koirillekin tutuiksi, joten muutos ei ollut niin radikaali kuin yleensä muutoissa. Muutoista puheenollen, niitä on tullut nyt tehtyä niin monta, että nyt saa riittää. Tämä talo on ostettu sillä ajatuksella, että tässä asutaan ja sillä hyvä. Toivottavasti niin onkin, eikä mitään ikäviä yllätyksiä tule matkan varrelle.

Pihaa ei valitettavasti ole vielä aidattu, joten koirat eivät saa vapaana viipottaa kuin metsässä. Pihan toisella laidalla naapureina kun asustavat poni, hevonen, lampaita, vuohi, kaneja..... Eli varsin mielenkiintoinen eläimistö koirien kannalta. Itse pyydetty pääsiäislammas? Nou tänkjuu. Naapurisopu ei välttämättä taipuisi siihen. Tosin koirien lammasinnostuksesta en osaa vielä sanoa, koska bäät eivät ole ulkoilleet näkyvästi ainakaan meidän ohittaessamme naapurin tiluksia. Ponille ja hevoselle sen sijaan pitää urista karvat pystyssä, mokomat pedot!

Metsään ja pelloille on meiltä reittiä vaihdellen matkaa 2 - 10min riippuen siitä, kuinka syvälle omaan yksinäisyyteen haluaa. Kymmenessä minutissa on jo oikeasti metsässä, eikä tarvitse silmä kovana vahdata koska eteen hyppää ihminen, koira, hevonen tai joku muu elävä. Tarvitseeko edes mainita, että koirat nauttivat täysin rinnoin? Tarvitseeko mainita sitäkään, että niin tekee emäntäkin?

Sisällä alkaa näyttää jo ihmisasunnolta

Elossa ollaan!

Nyt on meneillään remontin ja muuton viimeiset hetket. Rankkaa on ollut, sitä en kiistä millään tavalla. Ostimme Tuuloksesta omakotitalon, joten vihdoin ja viimein pääsemme koko sirkus maalle metsien ja peltojen keskelle pahennusta aiheuttamaan.
Kuukausi ennen vuokra-asunnon luovutusta pääsimme aloittamaan remonttia, jossa käytännössä koko omakotitalon sisusta tehtiin uusiksi. Edelleen on hommaa ja muuttaakin pitäisi!

Hiljaiseloa siis jatkunee viikon verran vielä, pahoittelut siitä.

Tähän väliin voisin laittaa nopean päivityksen messarista, ennenkuin se unohtuu aivan täysin. Olin siis Fannyn kanssa messukeskuksessa perjantaina Helsinki Winner 2013 näyttelyssä ja lauantaina Nordic Winnerissä. Menestys ei päätä huimannut, mutta ostoksia tuli tehtyä aivan mahooottomasti!

Perjantaina Fannylle tuloksena minun räpiköivällä esittämiselläni EH. Lauantaina olin jo saanut järjesteltyä palikat päässäni kuntoon ja esittäminen meni paljon luontevammin, joskin edelleen kauhusta kankeana ;) Minulle on todella vaikeaa esittää Fannya, sillä olen tottunut esittämään Heroa, joka asettelee käytännössä itse itsensä. Fanny on aseteltava täysin itse ja "nostateltava" kuulolle, kun taas Hero uroksen machoenergialla seisoo ryhdissään lähes ilman apuja.

No, lauantaina tuloksena Rainer Vuorisen tuomaroimana AVO ERI1 ja SA! Tuomari kätellessään kehui koiraa kauniiksi, mutta omaan makuunsa liian suureksi. Tämä lienee osasyy siihen, miksi emme PN kehässä pärjänneet.

Päivät olivat pitkiä, antoisia ja uuvuttavia, mutta silti aivan kaiken vaivan väärtejä! Ostoksia kannettiin kotiin valtavat määrät, eniten luita ja Brit Caren nappulaa huipputarjouksesta. Mukaan tarttui Fannylle myös Pomppa.

Nyt taas remontin pariin, palataan myöhemmin!

vakavaa touhua!

Niin...

Me remontoidaan ja muutetaan (taas..)

Blogi joutuu nyt tammikuun olemaan vähän vähemmällä huomiolla, koska meillä on tällainen jokseenkin hengästyttävä missio: kuukaudessa omakotitaloon täysi pintaremppa päivätyön ohella (remppa sisältää lattiat, katot, tapetoinnit, maalaukset, takan pinnoituksen, täyden keittiörempan...) ja sen ohessa muutto.

Huh.

Palataan siis helmikuun alussa. Silloin olemme taas maalaisia ja luonnon keskellä!

Landet ottamassa tuntumaa uusiin hoodeihin!